tiistai 2. elokuuta 2016

Modernin kipuja

Minusta on tullut modernin kriitikko. Se ei tarkoita että kritisoisin kaikkea modernia ja että haikailisin jotain auvoista entisaikaa jollaista ei koskaan ollut, vaan sitä että yritän jollakin tavalla suhteuttaa mennyttä ja nykyhetkeä toisiinsa.

Ennen olivat monet asiat nykyistä kehnommin mutta jotkin asiat paremmin. Ei ollut esimerkiksi muoviperäisiä hormoonihäirikköjä ihmisten elimistössä ja sitä muovilauttaa valtamerellä.

Nyt meillä on kivunlievitykseen hyviä lääkkeitä ja muitakin hyviä hoitoja joista on syytä olla kiitollinen.

Mutta monet edistyksen askeleet tuottavat ilmeisen hallitsemattomia takapakkeja.

Onko ihmiskunta kokonaisuudessaan jatkuvasti onnellistunut viime vuosisatoina? Rohkenen epäillä. 

Share/Bookmark

7 kommenttia:

  1. Tuo pohdintasi on tuttua. Jos kritisoi ääneen nykyaikaa tai kyseenalaistaa tekniikan kehityksen hienouden, saa kuulla olevansa taantumuksellinen nostalgikko.

    Niin tai näin, ihmiset ovat edelleen pelottavan riippuvaisia toisten hyväksynnästä. Suostutaan ohjailtavaksi mielikuvilla. Kun tuolla ihmisten ilmoilla viipottaa, tulee usein outo tunne, että elämme vahvemmassa yhtenäiskulttuurissa kuin kirkon valtakaudella konsanaan. Joka toinen nainen kuljettaa polleana käsivarrellaan Michael Korssin laukkua, ABC-huoltoasemat sulkevat meidät siipiensä suojaan kun matkailemme paikasta toiseen. Minusta nykyihmisen vapaus on täysin näennäistä.

    Mutta onhan nykyajassa tietysti varmaan sittenkin enemmän henkistä vapautta kuin joskus ennen, aina voi valita alakulttuurinsa. Mutta silti kaiken kaupallistuminen, brändit ja kuluttaminen luovat uskonnon, jonka mahti on valtava.

    Summa summarum, ennen ihmisten touhut oli barbaarisia - ajatella, että joskus on ihmisiä haudattu elävältä rankaisumielessä. Mutta niin on epäinhimillinen tämäkin aika, se näkyy vai eri muodossa, mutta samaa tavaraa se on. Alma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä Alma! Edelleen ihmisiä haudataan elävänä ja kiitetään ja amerikkalainen valtakulttuuri jota palvomme television välityksellä luottaa edelleen kuolemanrangaistukseen.Ja onko meillä todellakin enemmän ajattelunvapautta, olen vähän alkanut epäillä.Ainakin jos ajattelee ääneen tulee herkästi suljetuksi ulos kuvioista. Jos haluaa menestyä kannattaa ajatella samoin kuin ne jotka hallitsevat. Suhteessa markkinatalouteen ja kansainväliseen kilpailukykyyn olemme täysin avuttomia ja voimattomia aivan kuin kysymys olisi jostain jumalallisen vaikka ihmiset ovat sen todistetusti tehneet. Olemme kuitenkin yhtä avuttomia kuin luonnonvoimien edessä.

      Poista
    2. Pahoittelen typoja, kännyn automaattinen korjaus koettelee. Kiitetään po kivitetään

      Poista
  2. Ei saisi myöntää, että on vanhoja aikoja ikävä, tai ainakin monia asioita sieltä. Entä olenko outo, kun kaiken teknistyminen ja virtualisoituminen ahdistaa? Eloterkuin Alli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alli, et ole outo! Ja minusta hyviä asioita pitää voida kaivata ja jopa taistella niiden puolesta.

      Poista
  3. Ymmärrän, vaikka ajattelen ehkä toisia asioita kuin sinä.

    Kaikkea on nykyään niin kovin paljon, sellaista hälyä jolla en nyt tarkoita ääntä pelkästään. Usein liikaa kaltaiselleni! Ei tarttis kovin kauas mennä, mutta välillä kaipaan 90-lukua ja haluaisin heittää kännykän metsään (mutta en tee sitä). Tokikaan en haluaisi kaikkea 90-luvulta, luulen että esimerkiksi naisten toimintavapaus on nykyään keskimäärin parempi.

    Ja tuo ajattelunvapaus vs. markkinatalous, se on hyvä kysymys. Usein tuntuu, että nykyään maailmaa kuuluu pitää valmiina eikä valta-ajatuksia saa kyseenalaistaa (eiväthän ne ole valta-ajatuksia vaan normaaleja ajatuksia, sanotaan). Minusta sellainen on hyvin pelottavaa.

    (Kiitos muuten blogistasi. Käyn täällä aina mielelläni, vaikken ehkä ole aikoihin kommentoinut.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Laura kiitos että kommentoit! Minua on järkyttynyt huomata miten paljon on tapahtunut muutoksia viime vuosina. 90 luku on ihan esihistoriaa. 2000 luvun alun jälkeenkin on tapahtunut paljon enkä ole lainkaan vakuuttunut että suunta on oikea ja hyvä. Ikävää on että avoin keskustelu puuttuu. Mielestäni tämä mainitsemasi kyseenalaistamiskielto on vain vahvistunut vuosien myötä vaikka monet mielikuvissaan vaalivat ajatusta vapautumisesta.

      Poista

Kerro mitä mielessä!