Muistamisesta

Mietin muistamisen merkitystä. Nykyaika tuntuu olevan jollakin tavalla sodassa muistamista vastaan. Kouluissa puhutaan, että halutaan luopua pänttäämisestä, pintapuolisesta ulkoa oppimisesta, vaikka ihmiskunta on sen varassa siirtänyt elintärkeitä tietoja tuleville sukupolville. Yksilö ehkä pärjää ilman muistamista, kun asiat voi aina tarkistaa googlesta, mutta miten käy yhteisön, joka ei enää halua muistaa. 

Muistaminen on myös poliittista. Mitä muistetaan ja muistellaan, mitkä asiat päätetään unohtaa. Voittajat kirjoittavat historian, mutta mikä on hävinneen osapuolen historia. Onko heillä oikeus siihen? 

Muistamisen rappioon tuntuu liittyvän kulttuurissamme sekin, ettei iäkkäiden ihmisten näkökulmasta olla kiinnostuneita, jos se on ristiriidassa nykyajan muodikkaiden näkemysten kanssa. Vanhat ihmiset edustavat menneisyyttä, ja se jo sinällään on riittävä argumentti jonka nojalla heidät voidaan jättää huomiotta, koska kysymys on turhasta narinasta. 

Mutta on oikeastaan vain uskonasia ajatella, että nykyhetki edustaa yhteiskunnan kehityksen huippua. Ehkä jotkin asiat ovat tosiaan olleet menneisyydessä paremmin ja sieltä voitaisiin oppia jotakin. Edistysusko, joka edelleen innoittaa tämän hetken eliittiä kuitenkin estää näkemästä, että nykyhetki merkitseekin kehityksessämme aikamoista taantumaa.

Muistamisesta

Julkisuusrumba

Turun sanomat 28.1.2018

Jos ketä kiinnostaa, niin Turun sanomista pystyy lukemaan tämän jutun, mutta pistän tänne vähän kuin todisteeksi, että jotain on saatu aikaiseksi. 

Julkisuusrumba

Terveiset hullunmyllyni rauhasta

Hassua kyllä, mutta jos kirjailijan menestystä mitataan käännösten määrällä, olen ilmeisesti menestyneempi sarjakuvataiteilijana kuin kirjailijana, koska teokseni Pyhän Birgitan perilliset on nyt kääntynyt ja kohta saatavana myös ruotsiksi: Heliga Birgittas arvingar. Käännöksestä vastaa Sara presidenttiehdokas Torvaldsin tytär Torvalds. Julkkarit pidetään ensi torstaina 25.1 klo 19 lähtien birgittalaisten salissa Ursininkadulla. 

Syksyllä ilmestyy romaani Pohjakosketus, joka pureutuu jätetyn vaimon tuntoihin, kun aviomies lähes kolmekymmentä vuotta kestäneen avioliiton jälkeen karkaa toisen miehen matkaan ja solmii ns. tasa-arvoisen avioliiton toisen miehen kanssa. Vaimo ei tahdo ymmärtää, että hänen avioliittonsa oli ollut jotenkin epätasa-arvoinen. Luonnollisesti aviomiehen uusi onni vaikuttaa myös aikuisiin lapsiin. Ja vaimolla menee tovi, että pääsee tolpilleen. Perustuu tosi tapahtumiin. On kirjassa sitten myös konservatiiviksi äitynyt kolmekymppinen nuori nainen ja yhteiskuntaan integroitunut maahanmuuttaja, joka on perussuomalaisempi kuin perussuomalaiset itse. 

Nämä nyt vain tiedoksi, että henki pihisee minussa vielä, vaikka aika hiljaa olen ollut tässä blogissa. En tiedä painaako ikä vai mikä.

Elämänikäinen ystävätär oli pari päivää kylässä, ja hänen kanssaan pohdimme, että mikä on, kun kaikki ottaa niin pattiin. Onko se vaan se tuttu juttu, että maailman sivun ovat vanhat ämmät olleet kiukkuisia. Vai onko kotosuomi tosiaan pistetty nyt niin sekaisin kuin miltä näyttää. Muu maailmahan on tietysti aina ollut hullunmylly.

Terveiset hullunmyllyni rauhasta