Otin äidin häkkivarastosta mukaani pahvilaatikon jonka päällä luki: muistoja.
Äsken katsoin tavarat läpi. Löysin sieltä luultavasti jokaisen piirroksen, kortin ja kirjeen jotka olen äidilleni kirjoittanut ja piirtänyt ennen kymmentä ikävuotta alkaen aivan ensimmäisistä elinvuosistani jolloin piirrokseni olivat vain väriliidulla vedeltyjä suttuja palassa vaaleaa tapettia. Sinne oli mm. säilötty paperinenäliinat joita minulla oli tapana koristella maalaamalla niihin vesiväreillä.
Minua järkytti nähdä kaikki lastentarhassa tehdyt askartelut koottuna samaan laatikkoon. Ja kaikki ne äitienpäiväkortit, syntymäpäiväkortit, nimipäiväkortit, jotka olin tehnyt. Mukana oli myös muutama isänpäiväkortti. Niitä on säilötty läpi vuosikymmenien ja kuljetettu mukana muutosta toiseen. En ole noiden lapsuuden luomusteni jälkeen varmaankaan tehnyt mitään yhtä arvokasta.
Löysin sieltä myös enkelikellon, joka katosi joskus parikymmentä vuotta sitten. Enkelikello koottiin lapsuudenkodissani aina jouluksi ja rakastin istua hämärässä huoneessa ja kuunnella helähdyksiä, kun kynttilöistä nouseva ilmavirta laittoi enkelit liikkeelle ja ne hipaistessaan messinkistä kelloa saivat sen soimaan. Mutta sitten enkelikelloa ei löytynyt enää mistään. Olikohan se mennyt hukkaan muutossa. En yleensä ole kiintynyt tavaraan, mutta tämän esineen katoamista surin syvästi. Koin, että sen mukana oli kadonnut jokin autenttinen osa minua, lapsuuttani, elämänkäsitystäni, enkelien läsnäoloa jonka olen aina kokenut, vaikka olenkin ollut kyvytön siitä kertomaan.
Nyt se enkelikello löytyi. Maltan tuskin odottaa joulua, kun kokoan sen ja saan istua kuuntelemassa sen helinää.
Sieltä löytyi myös naulat, jolla veljeni käsivarren luut oli naulattu yhteen, kun hän oli maauimalassa katkaissut kätensä 1960 luvun alussa.
Äsken katsoin tavarat läpi. Löysin sieltä luultavasti jokaisen piirroksen, kortin ja kirjeen jotka olen äidilleni kirjoittanut ja piirtänyt ennen kymmentä ikävuotta alkaen aivan ensimmäisistä elinvuosistani jolloin piirrokseni olivat vain väriliidulla vedeltyjä suttuja palassa vaaleaa tapettia. Sinne oli mm. säilötty paperinenäliinat joita minulla oli tapana koristella maalaamalla niihin vesiväreillä.
Minua järkytti nähdä kaikki lastentarhassa tehdyt askartelut koottuna samaan laatikkoon. Ja kaikki ne äitienpäiväkortit, syntymäpäiväkortit, nimipäiväkortit, jotka olin tehnyt. Mukana oli myös muutama isänpäiväkortti. Niitä on säilötty läpi vuosikymmenien ja kuljetettu mukana muutosta toiseen. En ole noiden lapsuuden luomusteni jälkeen varmaankaan tehnyt mitään yhtä arvokasta.
Löysin sieltä myös enkelikellon, joka katosi joskus parikymmentä vuotta sitten. Enkelikello koottiin lapsuudenkodissani aina jouluksi ja rakastin istua hämärässä huoneessa ja kuunnella helähdyksiä, kun kynttilöistä nouseva ilmavirta laittoi enkelit liikkeelle ja ne hipaistessaan messinkistä kelloa saivat sen soimaan. Mutta sitten enkelikelloa ei löytynyt enää mistään. Olikohan se mennyt hukkaan muutossa. En yleensä ole kiintynyt tavaraan, mutta tämän esineen katoamista surin syvästi. Koin, että sen mukana oli kadonnut jokin autenttinen osa minua, lapsuuttani, elämänkäsitystäni, enkelien läsnäoloa jonka olen aina kokenut, vaikka olenkin ollut kyvytön siitä kertomaan.
Nyt se enkelikello löytyi. Maltan tuskin odottaa joulua, kun kokoan sen ja saan istua kuuntelemassa sen helinää.
Sieltä löytyi myös naulat, jolla veljeni käsivarren luut oli naulattu yhteen, kun hän oli maauimalassa katkaissut kätensä 1960 luvun alussa.
Tekstit
Olipa kaunis ja jotenkin pysäyttävä teksti! Toivottavasti uusi romaani on jo vireillä:)!
VastaaPoistat. lukutoukka
Aina jotain on vireillä... Kiitos kannustuksesta!
VastaaPoistaSellaisena noin neljäsluokkalaisena annoin monille lahjaksi enkelikelloja. En osaa sanoa tuliko niitä kukaan käyttäneeksi, sellaista muistoa minulla ei ainakaan ole miltä enkelikello kuulostaa. Oikeastaan toimiva enkelikello on minulle aivan vieras asia. Paketit vain kovasti kaupassa miellyttivät ja varastin sellaisia. Kaipa ajattelin, ettei Jumala rankua, kun minulla sentään oli hyvä aie eikä käytännössä lainkaan rahaa. Tyhjiä pulloja keräämällähän sitä rahaa minulle lähinnä tuli, vaikka muitakin bisneksiä oli niin kuin puhelinkoppien levylattian aluset joihin oli usein markkoja pudonnut.
VastaaPoistaOliko tämmöinen koottava, kynttilänvalolla tomiva enkelikello? Oikeastaan kävisi melkein novellin ja joulutarinan aiheeksi tuo, että varastaa enkelikelloja tuodakseen iloa toisille.
VastaaPoista