Kirja-alan ihmisten parissa on viime päivinä jaettu tätä selvitystä. Kysymys on siitä kirjallisen kulttuurin alasajosta, joka on maailmassa meneillään. Suomi seurailee länsimaisia trendejä.
Voimme tietenkin käydä uljaaseen taisteluun tuulimyllyjä vastaan, ja järjestää vaikka kirjoituskilpailun, jossa etsitään poikia kiinnostavia tekstejä, koska halutaan sytyttää lukemisen vimma poikiin. Oletetaan siis, että pojat eivät lue, koska puuttuu kiinnostavaa luettavaa.
En vastusta hanketta, päinvastoin, mutta silti käy mielessä miten pitkälle voi edetä suuntaan, jossa pohditaan mikä ketäkin kiinnostaa, ja sitten tarjotaan heille sitä. Tuleeko joskus pää vetävän käteen. Historiasta tiedämme, että ihminen voi vajota hyvinkin alas, kun on sopiva alamäki. Olen yllätykseksi itselleni (olenhan vanha viihteen puolustaja) päätynyt ajattelemaan, että ihmiset pitäisi kasvattaa kiinnostumaan tietyistä asioista, vaikka ne eivät heitä luonnostaan kiinnostaisikaan. Onhan siinäkin ajattelumallissa sudenkuoppansa tietysti.
Kummalliseen paradoksiin olen silti itsekin törmännyt. Kirjoja ilmestyy paljon, mutta on haastavaa löytää joukosta itseä kiinnostavaa luettavaa. Lehtien kulttuuriosastot eivät siinä auta, paitsi siinä mielessä, että kun jotain oikein kehutaan, voin päätellä, että tuskin sopii minulle. Luettavat pitää kaivella esiin katvealueilta.
Mutta kumminkin, minun piti sanoa jotain tuosta kirja-alan alamäkeä koskevasta selvityksestä. Ostimme tänä vuonna uuden asunnon. Siis täysin uuden. Vasta muuttaessamme huomasimme, että eihän täällä ole ehjää seinää kirjahyllyjä varten. Olimme tienneet, että kirjojen määrää pitäisi karsia, mutta todellisuus oli vielä luultua karumpi.
Uusi asunto on kaikin puolin kaunis ja ihana, mutta kirjaihmisille tätä ei selvästikään ole tarkoitettu. Se onkin jo pitkään ollut näkyvissä, etteivät kirjahyllyt ole linjassa sisustustrendien kanssa. Mitä yritän sanoa? Sitä vaan, että taustalla jylläävät isommat voimat, ja vaikka onkin suotavaa miettiä poikien ja kenen tahansa lukuinnon sytyttämistä, niin ratkaisua pitäisi etsiä myös toisesta suunnasta. Erilaiset salaliittoteoriatkin hiipivät mieleen. Kuka hyötyy siitä, että ihmiset tyhmistyvät, kun luku-ja kirjoitustaito rapautetaan?
Voimme tietenkin käydä uljaaseen taisteluun tuulimyllyjä vastaan, ja järjestää vaikka kirjoituskilpailun, jossa etsitään poikia kiinnostavia tekstejä, koska halutaan sytyttää lukemisen vimma poikiin. Oletetaan siis, että pojat eivät lue, koska puuttuu kiinnostavaa luettavaa.
En vastusta hanketta, päinvastoin, mutta silti käy mielessä miten pitkälle voi edetä suuntaan, jossa pohditaan mikä ketäkin kiinnostaa, ja sitten tarjotaan heille sitä. Tuleeko joskus pää vetävän käteen. Historiasta tiedämme, että ihminen voi vajota hyvinkin alas, kun on sopiva alamäki. Olen yllätykseksi itselleni (olenhan vanha viihteen puolustaja) päätynyt ajattelemaan, että ihmiset pitäisi kasvattaa kiinnostumaan tietyistä asioista, vaikka ne eivät heitä luonnostaan kiinnostaisikaan. Onhan siinäkin ajattelumallissa sudenkuoppansa tietysti.
Kummalliseen paradoksiin olen silti itsekin törmännyt. Kirjoja ilmestyy paljon, mutta on haastavaa löytää joukosta itseä kiinnostavaa luettavaa. Lehtien kulttuuriosastot eivät siinä auta, paitsi siinä mielessä, että kun jotain oikein kehutaan, voin päätellä, että tuskin sopii minulle. Luettavat pitää kaivella esiin katvealueilta.
Mutta kumminkin, minun piti sanoa jotain tuosta kirja-alan alamäkeä koskevasta selvityksestä. Ostimme tänä vuonna uuden asunnon. Siis täysin uuden. Vasta muuttaessamme huomasimme, että eihän täällä ole ehjää seinää kirjahyllyjä varten. Olimme tienneet, että kirjojen määrää pitäisi karsia, mutta todellisuus oli vielä luultua karumpi.
Uusi asunto on kaikin puolin kaunis ja ihana, mutta kirjaihmisille tätä ei selvästikään ole tarkoitettu. Se onkin jo pitkään ollut näkyvissä, etteivät kirjahyllyt ole linjassa sisustustrendien kanssa. Mitä yritän sanoa? Sitä vaan, että taustalla jylläävät isommat voimat, ja vaikka onkin suotavaa miettiä poikien ja kenen tahansa lukuinnon sytyttämistä, niin ratkaisua pitäisi etsiä myös toisesta suunnasta. Erilaiset salaliittoteoriatkin hiipivät mieleen. Kuka hyötyy siitä, että ihmiset tyhmistyvät, kun luku-ja kirjoitustaito rapautetaan?
Tekstit
Kiitos kiintoisesta linkistä! Jos kiitokseksi kelpaa, niin minulle mielenkiintoista lukemista oli tänään juuri tämä. Olet oikeassa, hyvää lukemista ei ole yksinkertaista löytää. Mutta tuo niin vaarallinen ja alati vaaniva tyhmentyminen, ehkä se tänään tämän ansiosta kohdallani hitusen edes viivästyi, toivon. Moni toimi yhteiskunnassa viittaa siihen, että liikaa ei soisi kansalaisten itsenäisesti mitään ajattelevan, en ihmettele salaliittoteoria-ajatusten esiin hiipimistä.
VastaaPoistaOnnea uuteen kotiin! Sinne ilmestynee pian kirjahyllyn paikkaa. Onhan se kodin ydin, vähän kuin viherkasvit. Ilman niitä tuntuu olo hengettömältä. Blogikuvassasi näkyy taustalla hirsiseinä, toivottavasti sekin elementti sinulla vielä jossakin on ilahduttamassa. Fyysisen mahdollisuuden loppuminen ei onneksi tarkoita että siihen vielä mikään mielellinen pysähtyisi.
Teksti jonka linkkasit, saa ajattelemaan kirjallisuuden tulevaisuutta kaikkinensa. En tämän elämän aikana opi kutsumaan kirjaa "käyttöliittymäksi"! Siinä on jo annettu periksi jollekin sellaiselle, mille en tahtoisi... onko se sitten digitalisaation tuoma mekaaninen kielenkäyttö tai mikä.
Kyseenalaisena pitäisin myös "ilmiömäisen dekkaristin rakentamisen menetelmiä", jos tosiaan tehty rahalla ja mainostoimistokokemuksella.
Vastenmielisyys tätä kohtaan johtunee siitä, että yhteiskunta tuntuu enenevästi eriytyvän siten, että mikä on mahdollista, kapeutuu olemaan kysymys; onko siihen varaa. Tunnumme olevan käännekohdassa, pitkän sellaisen ajanjakson jälkeen, jona pidettiin tärkeänä, että tämä ei saanut rajoittaa, vaan että kaikki olisivat samalla lähtöviivalla (esim. opiskelun mahdollisuus). Siihen pääsemiseksi tehtiin pitkä työ. Ja nyt sitä puretaan? Onhan toivottavaa, että kirjailijita syntyy muualtakin kuin rahakkaista piireistä.
Ajatus, että tekisi tehokkaasti itse itsestään kirjailijan käyttäen (häikäilemättömästi?) hyväkseen varallisuuttaan ja asemaa työelämässä - niin, onko siinä vikaa.? Kyllähän moni ottaa tavoitteekseen käyttää kaikkia käytettävissä olevia keinoja, jotta pärjää kilpailussa ja erottuu. Tähän ihan kehotetaan, vaatimattomuus ei ole enää mitään. Ei riitä, että kirjailija kirjoittaa, hänen pitää myös myydä.
Itse mieluiten kai näkisin kirjallisuuden syntyvän vain jonkinlaisesta vanhanaikaisesta, syvällisestä tarpeesta kirjoittaa... (ja kustantamon yhtä syvällisestä tarpeesta voida kustantaa laadukkaita kirjoja) ...siitä fantastisesta pakkomielteestä, joka tarinoita kehittää lauseiksi ja kokonaisuuksiksi, siihen kietoutuvasta kielenkäytön persoonallisuudesta ja taidosta. Eikä niin, että ensin miettii mikä myy, ja sitten kirjoittaa sen mukaisesti.
Sinä Kirsti kun olet Oikea kirjailija! - tuleeko sinun mietittyä paljonkin teostesi kohderyhmää, kun kirjoitat? Pääseekö se vaikuttamaan aihevalintoihisi? Keskustellaanko näistä kustantamon kanssa, tai onko se kustantamon sisäistä salakategorisointia, kuka mihinkin "laariin" menisi kirjailijana; tyyliin "tämä tulee myymään" tai "tämä on tärkeää mariginaalia"?
Tekstissä mainittiin kirjallisuuden "silmiä avaava vaikutus", mikä voi olla totta. Mieleni sanoo silti jääräpäisesti, että kirjallisuus on itsessään jo silmien avaamista. Saakohan tästä ajatuksesta kiinni. Toki kun antautuu lukemaan aiheesta, joka on itselle täysin vieras, tulee näitä yksipuolisiakin silmien avaamisen kokemuksia ja hämmästymisiä.
Kiitän samalla myös aiempaan kommenttiini vastaamisesta, Knausgård-asia selvä. Hyvä tietää myös, että itse itsensä esiraati pitää olla jatkossa. Se saakin minut sanomaan hei-hei, tältä erää.
He Nimetön, mutta ei Olematon. Me nukumme kirjahyllyjen saartamina, makuuhuone oli ainoa paikka jonne niitä mahtui, ja yksi pieni hylly olohuoneeseen. Nuo kuvan hirsiseinät valitettavasti jäivät entiseen asuntoon, niitä kyllä on vähän ikävä. Mutta on uudessa siistissä asumuksessakin puolensa.
VastaaPoistaParhaimmillaan kirjallisuus tosiaan voi olla silmien avaamista, sekä kirjoittaminen, että lukeminen. Mutta ei välttämättä. Kyllä ihminen voi urautua sekä kirjoittajana että lukijana. Ja usein urautuukin, väitän. Huomaamattaan...