Elämä ja kuolema

Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi on kuollut.

Hän oli uuden polven kirjallisuusihminen, sosiaalisesti lahjakas persoona jolla ei ollut tarvetta käyttää jokaista ihmiskontaktiaan oman erinomaisuutensa osoittamiseen.

Kiitollisena muistan, että hän julkaisi romanttista viihdettä käsitelleen esseeni Parnassossa. Kuulin myöhemmin häneltä itseltään, että juttu oli poikinut useita yhteydenottoja. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että tajusi julkaista jutun. Minä ajattelin silloin, ja ajattelen vieläkin, että miksi kukaan ei ottanut yhteyttä minuun, joka jutun kirjoitti. Mutta kiitos Papinniemelle, joka tajusi, että minua kirjoittajaa voisi kiinnostaa jutun herättämä huomio.

Juuri tällä viikolla olen muutenkin jälleen meditoinut elämän arvaamattomuuksia. Olen myötäelänyt pariakin kuolemanvakavaa sairautta tämän vuoden aikana ja kummassakin sairaudessa on juuri tällä viikolla tapahtunut käänne kohti elämää.

Kuitenkin aika heikoilla jäillä täällä kävellään. Eikä koskaan tiedä milloin se elämän syvempi pohjavirta imaisee meidät. Voi kuulostaa synkältä, mutta minulle se merkitsee eräänlaista riippumattomuutta ja vapautta.

Tässä Bright eyes Art Garfunkelin laulamana
"How can the light that burned so brightlySuddenly burn so pale?"

Elämä ja kuolema

Ihminen joka ei koskaan kadota avaimiaan

Mies joutui tuputuksen kohteeksi ja hankki epähuomiossa mySafety avaimenperän. Sen hinta oli kahdeksan euroa. Siinä on ideana, että jos avaimenperällä varustettu nippu menee hukkaan, löytäjä voi tipauttaa avaimet lähimpään postilaatikkoon ja saada löytöpalkkion.

Kului jonkin aikaa, eikä tullut paljon mietittyä avainnippuasioita.

Sitten kun tuli sopimuksen uusimisen aika, mies ajatteli, että eihän hän koskaan hukkaa avaimiaan. Laskun maksaminen unohtui.

Sitten oli minun syntymäpäiväni. Havahduin siihen, että joku rymisteli oven takana. Kun menin katsomaan, siellä seisoi äkäinen aviomies kukkapuskan kanssa. Hän oli keksinyt kiertää kukkakaupan kautta ja ilmeisesti tipauttanut avaimensa sillä reissulla.

Hän lykkäsi minulle puskan käteen sen kummempia onnittelematta ja kiukkuisena kuin ampiainen lähti etsimään avaimiaan. No eihän niitä löytynyt.

Seuraavien viikkojen aikana hän kävi pari kertaa poliisilaitokselta kyselemässä. Poliisi löi tiskille kaukalollisen avainnippuja, vaan tuttua ei näkynyt.

Tilanne oli vähän tuskallinen, koska nipussa oli kotiavaimen lisäksi postilaatikon ja polkupyörän avain. Hän alkoi jo valmistautua polkupyörän lukon murtamiseen, kun tuli puhelu Tukholmasta. Avaimet olivat siellä.

Viidellätoista eurolla avaimet palautuivat omistajalleen. Maksoin sen laskun äsken, koska olen niin näppärä maksamaan laskuja internetissä. Meinaan hommata itselleni samanlaisen avaimenperän.

Näin se markkinatalous toimii, minäkin tässä mainostan ilmaiseksi. Mutta oli se vaan niin iso huojennus, kun avaimet löytyivät, eikä tarvinnut ryhtyä lukkoja murtamaan ja vaihtelemaan.

Ihminen joka ei koskaan kadota avaimiaan