Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi on kuollut.
Hän oli uuden polven kirjallisuusihminen, sosiaalisesti lahjakas persoona jolla ei ollut tarvetta käyttää jokaista ihmiskontaktiaan oman erinomaisuutensa osoittamiseen.
Kiitollisena muistan, että hän julkaisi romanttista viihdettä käsitelleen esseeni Parnassossa. Kuulin myöhemmin häneltä itseltään, että juttu oli poikinut useita yhteydenottoja. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että tajusi julkaista jutun. Minä ajattelin silloin, ja ajattelen vieläkin, että miksi kukaan ei ottanut yhteyttä minuun, joka jutun kirjoitti. Mutta kiitos Papinniemelle, joka tajusi, että minua kirjoittajaa voisi kiinnostaa jutun herättämä huomio.
Juuri tällä viikolla olen muutenkin jälleen meditoinut elämän arvaamattomuuksia. Olen myötäelänyt pariakin kuolemanvakavaa sairautta tämän vuoden aikana ja kummassakin sairaudessa on juuri tällä viikolla tapahtunut käänne kohti elämää.
Kuitenkin aika heikoilla jäillä täällä kävellään. Eikä koskaan tiedä milloin se elämän syvempi pohjavirta imaisee meidät. Voi kuulostaa synkältä, mutta minulle se merkitsee eräänlaista riippumattomuutta ja vapautta.
Tässä Bright eyes Art Garfunkelin laulamana
"How can the light that burned so brightlySuddenly burn so pale?"
Hän oli uuden polven kirjallisuusihminen, sosiaalisesti lahjakas persoona jolla ei ollut tarvetta käyttää jokaista ihmiskontaktiaan oman erinomaisuutensa osoittamiseen.
Kiitollisena muistan, että hän julkaisi romanttista viihdettä käsitelleen esseeni Parnassossa. Kuulin myöhemmin häneltä itseltään, että juttu oli poikinut useita yhteydenottoja. Hän sanoi olevansa tyytyväinen, että tajusi julkaista jutun. Minä ajattelin silloin, ja ajattelen vieläkin, että miksi kukaan ei ottanut yhteyttä minuun, joka jutun kirjoitti. Mutta kiitos Papinniemelle, joka tajusi, että minua kirjoittajaa voisi kiinnostaa jutun herättämä huomio.
Juuri tällä viikolla olen muutenkin jälleen meditoinut elämän arvaamattomuuksia. Olen myötäelänyt pariakin kuolemanvakavaa sairautta tämän vuoden aikana ja kummassakin sairaudessa on juuri tällä viikolla tapahtunut käänne kohti elämää.
Kuitenkin aika heikoilla jäillä täällä kävellään. Eikä koskaan tiedä milloin se elämän syvempi pohjavirta imaisee meidät. Voi kuulostaa synkältä, mutta minulle se merkitsee eräänlaista riippumattomuutta ja vapautta.
Tässä Bright eyes Art Garfunkelin laulamana
"How can the light that burned so brightlySuddenly burn so pale?"
Tekstit
Minä en tuntenut Jarmo Papinniemeä millään tavoin henkkoht, mutta seurasin hänen blogiaan, ja sitä kautta sai kuvan fiksusta, miellyttävästä ihmisestä. Jotenkin kamalalta tuntui nyt käydä Parnasson sivulla ja nähdä, että vain pari päivää sitten hän on kirjoittanut siellä - todellinen äkkilähtö :(
VastaaPoistaToivottavasti en kuulosta kamalan minäkeskeiseltä, mutta asiassa järäytti sekin, kun huomasin että Papinniemi oli syntynyt samana vuonna kuin minä. Vaikka kuulostaa kuinka kliseeltä, kyllä se pistää omalla kohdallakin miettimään, onko tekemiset ja asiat elämässä varmasti oikeassa järjestyksessä.
Nuoren ihmisen kuolema on aina suuri järkytys. Jarmo Papinniemi ehti saada paljon aikaan ja jätti hyvän muiston meillekin, jotka emme tunteneet häntä henkilökohtaisesti.
VastaaPoistaKuulin eilen uutisen radiosta ja se järkytti mieltä tosi paljon. Yöllä herätessä asia oli ensimmäisenä mielessä ja se on aika paljon ottaen huomioon että kyseessä on mulle lähes tuntematon ihminen.
VastaaPoistaMinulle hän jäi mieleen ihmisenä joka julkaisi novellini lehdessä jossa julkaistaan pääasiassa ammattilaisten tekstejä.
Mulla kun ei mitään kirjallista tuotantoa ole niin mä lasken ton parnassojulkaisun julkaisukynnyksen ylittämiseksi ja siksi se on mulle edelleen kova juttu ja olen siitä laillasi tosi kiitollinen.
Satun muuten tuntemaan ohuesti JP:n sisaren ja hän kertoi kerran, että hän oli keskustellut novellistani veljensä kanssa ruokapäydässä. :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi, ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat."
VastaaPoistaTuo tulee mieleen aina näistä surullisista äkkilähdöistä kuullessa - ja tuo perspektiiviä omiinkin tekemisiin. Se, mikä juuri nyt näyttää vaikkapa oman työn puitteissa hirveän tärkeältä ja kauaskantoiselta projektilta, ei sitä lopultakaan ole.
Anu, ihan normaalia miettiä noin. Niin kai kaikki tekevät.
VastaaPoistaAnna, niinpä.
Karpalo, muistankin, että julkaisi novellisi.
Kati, hyvä sitaatti. Kelpaa miettiä itse kunkin.
Kirsti, hyvä lause nousee siivilleen.
VastaaPoistaKävin äsken blogissa UNKURI. Meri on siellä lainannut lausettasi, joka liittyy Jarmo Papinniemeen.
" yksi kauneimmista jarmoa luonnehtivista lauseista tuli kirjailija kirsti ellilältä: ….. hänellä ei ollut tarvetta käyttää jokaista ihmiskontaktiaan oman erinomaisuutensa osoittamiseen."
Minustakin siinä on ilmaistu jotain oleellista kyseisestä henkilöstä.
(Lainaus löytyy otsikon lohduttomia lauseita kommenttiosuudesta. Sieltä sen tuonne yläpuolelle kopsasin.) Tavallisesti en ole mikään innokas sananlevittäjä, mutta tämä on mielestäni sen arvoinen.
Minulle Jarmo Papinniemi oli tuttu ainoastaan Helsingin kirjamessuilta: joka vuosi hän ja Seppo Puttonen ovat haastatelleet vuoropäivinä vuoden esikoiskirjailijoiden joukosta valitsemiaan, eivät välttämättä kaikilta osin samoja, joita on Hesarin parhaasta esikoisesta kilpailemassa. Kumpikin on vetänyt haastattelun hieman omalla kaavallaan, mutta olen tykännyt kuunnella kumpaakin, tänäkin vuonna oli tarkoitus mennä. Hyvä haastettelija on sellainen, joka antaa tilaa haastateltavalle, ei siis kuten Papinniemestä todettiin, käytä kontaktia oman erinomaisuutensa osoittamiseen.
VastaaPoistaMinulla ja Papinnimelellä on ollut ikäeroa lähempi 20 vuotta, hänen hyväkseen, hänellä siis piti olla minua enempi aikaa jäljellä. Olen tottunut siihen, että minua nuoremmatkin kuolevat. Siitä huolimatta kun kyseessä on omilla arvomitoillani arvostamani henkilö kuten nyt, niin kysyn: miksi. Hänellä olisi ollut vuosikymmeniä edessä saada aikaan lisää sillä tiellä, jolle hän oli lähtenyt. Eikö maailmasta olisi löytynyt häntä joutavampia ihmisiä kuolemaan?
Ai, kiitos tiedosta Liisu:-)
VastaaPoistaElina, jaa en tiedä sinusta, mutta itse ajattelen, ettei ihmisiä voi jakaa joutaviin ja vähemmän joutaviin. Mutta surullista tietenkin aina, kun kesken kaiken pitää lähteä.