tiistai 2. lokakuuta 2012

Ihminen joka ei koskaan kadota avaimiaan

Mies joutui tuputuksen kohteeksi ja hankki epähuomiossa mySafety avaimenperän. Sen hinta oli kahdeksan euroa. Siinä on ideana, että jos avaimenperällä varustettu nippu menee hukkaan, löytäjä voi tipauttaa avaimet lähimpään postilaatikkoon ja saada löytöpalkkion.

Kului jonkin aikaa, eikä tullut paljon mietittyä avainnippuasioita.

Sitten kun tuli sopimuksen uusimisen aika, mies ajatteli, että eihän hän koskaan hukkaa avaimiaan. Laskun maksaminen unohtui.

Sitten oli minun syntymäpäiväni. Havahduin siihen, että joku rymisteli oven takana. Kun menin katsomaan, siellä seisoi äkäinen aviomies kukkapuskan kanssa. Hän oli keksinyt kiertää kukkakaupan kautta ja ilmeisesti tipauttanut avaimensa sillä reissulla.

Hän lykkäsi minulle puskan käteen sen kummempia onnittelematta ja kiukkuisena kuin ampiainen lähti etsimään avaimiaan. No eihän niitä löytynyt.

Seuraavien viikkojen aikana hän kävi pari kertaa poliisilaitokselta kyselemässä. Poliisi löi tiskille kaukalollisen avainnippuja, vaan tuttua ei näkynyt.

Tilanne oli vähän tuskallinen, koska nipussa oli kotiavaimen lisäksi postilaatikon ja polkupyörän avain. Hän alkoi jo valmistautua polkupyörän lukon murtamiseen, kun tuli puhelu Tukholmasta. Avaimet olivat siellä.

Viidellätoista eurolla avaimet palautuivat omistajalleen. Maksoin sen laskun äsken, koska olen niin näppärä maksamaan laskuja internetissä. Meinaan hommata itselleni samanlaisen avaimenperän.

Näin se markkinatalous toimii, minäkin tässä mainostan ilmaiseksi. Mutta oli se vaan niin iso huojennus, kun avaimet löytyivät, eikä tarvinnut ryhtyä lukkoja murtamaan ja vaihtelemaan.

Share/Bookmark

7 kommenttia:

  1. http://www.punaisenristinkauppa.fi/tuote/160105/Bumerang-avaimenper%C3%A4

    Samalla idealla toimii tämäkin, jos haluaa harrastaa hyväntekeväisyyttä.

    VastaaPoista
  2. Täällä Hollannissa sama onnistuu ilmaiseksi. Hankkii ruokakaupan ilmaisen bonuskortin, josta on olemassa tavallinen korttimalli ja avaimenperämalli. Jos kortillinen avainnippu hukkuu, löytäjä voi lähettää koko setin ilman postimaksua ruokakauppaketjun päämajaan ja ruokakauppaketju postittaa avaimet ilmaiseksi bonuskortin omistajalle. Mielestäni aika hyvää palvelua. Milloinkohan Suomeen?

    VastaaPoista
  3. Ei varmaan koskaan rantaudu noin hyvä palvelu suomeen...

    VastaaPoista
  4. Aika ovelaa. Voisikohan itse ratsastaa sellaisten avaimien kyydissä vaikka sinne Tukholmaan :)

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!