Elvytän Häiriöklinikan siinä suppeassa merkityksessä, että teen tästä työpäiväkirjan. Olen aina halunnut dokumentoida kirjoitusprosessiani, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi. Ehkä nyt onnistuu… ?
Meneillään on kolme hanketta.
Tekstiä on tällä hetkellä toistasataa liuskaa, mutta kaikki on edelleen alkutekijöissään ja eteeni tulee jatkuvasti uusia ongelmia. Myönteistä on, että sain kontaktin ihmisiin, jotka ovat lapsuutensa viettäneet lepran lähistöllä ja lupauksen, että voisin heidän kanssaan palata asiaan ensi vuoden puolella. Tilasin itselleni myös Aikojen kuluessa I teoksen, joka on Oriveden perinteentallentajien tuotantoa. Siitä pitäisi löytyä juttua leprasairaalasta. Odotan kirjaa kiihkeästi.
Kordelin on tukenut kolmella tuhannella eurolla tätä hanketta, joten heillekin pitää antaa selvitys siitä kuinka apuraha on käytetty. Jossain vaiheessa minusta näytti siltä, että olen surkea apurahakirjailija, mutta nyt olen aika tyytyväinen itseeni. Koen tehneeni luovaa työtä koko rahan edestä.
Meneillään on kolme hanketta.
1. Romaani Tuntemattomat
Olen tehnyt romaania noin 17 vuotta on edennyt toimitusvaiheeseen ja ilmestyy maaliskuussa 2015. Minun pitäisi ehkä olla riemuissani, kun pitkään mieltä painanut urakka on tulossa valmiiksi, mutta tunnen pelkkää uupumusta. Panostuksen ja tuotto-odotuksen suhde ei ole missään järkevässä mittakaavassa. Kustantamo ei odota kirjasta myyntimenestystä ainakaan painosmäärän perusteella ja tuskin muutenkaan.2. Kirkkotrilogiani (Pappia kyydissä, Pelastusrenkaita, Ristiaallokkoa) dramatisointi
Maneeri on ottanut sen ohjelmistoonsa. Harjoitukset ovat alkaneet, mutta en ole ollut seuraamassa niitä. Näytelmä käsittelee pohjimmiltaan aina ajankohtaista aihetta, sitä että enimmäkseen synnymme maailmaan miehinä ja naisina ja sukupuolesta seuraa sitten elämäämme kaikenlaista. Missä määrin seuraukset ovat kulttuurisia ja siten oppimisen tuloksia ja muutettavia. Missä määrin seuraukset ovat pysyviä, siitä tälläkin hetkellä kiistellään ehkä kiihkeämmin kuin aikoihin. Ja kaikki joilla on asiasta mielipide, ovat omasta mielestään oikeassa.3. Oriveden leprasairaalaan 1920-1956 sijoittuva romaani
Työnimenä on Kutsumus. Olen jo useamman vuoden (toistakymmentä pitkälti, nyt kun asiaa ajattelen) lueskellut kaikenlaista ja norkoillut museoissa ja arkistoissa. Itselleni uskollisena en ole saanut syntymään järkeviä muistiinpanoja, tai jos olen niitä jossain välissä tehnytkin, olen jo hukannut ne. Minua on haitannut se, etten ole varsinaisesti tiennyt mikä on se tarina, jonka haluan kertoa. Olen tiennyt, että se liittyy diakonissoihin ja heidän aika äärimmäiseen kutsumukseeensa. Olen pitkin vuotta kirjoitellut raakatekstiä ilman selkeää suunnitelmaa. Tosin minähän en koskaan muutenkaan suunnittele ensimmäistä versiota vaan se syntyy omalla painollaan ja omanlaisenaan. Vasta tuossa marras-joulukuun vaihteessa, kun taas kerran katselin leprasairaalan arkiston potilasasiakirjoista ottamiani valokuvia, aivan yhtäkkiä löysin tarinan, jonka haluan kertoa. Ja hassua kyllä, mutta siinä samassa kaikki irralliset raaka-tekstikappaleet löysivät luontaisen paikkansa tarinassa. Sitä voisi pitää hyvänä merkkinä.Tekstiä on tällä hetkellä toistasataa liuskaa, mutta kaikki on edelleen alkutekijöissään ja eteeni tulee jatkuvasti uusia ongelmia. Myönteistä on, että sain kontaktin ihmisiin, jotka ovat lapsuutensa viettäneet lepran lähistöllä ja lupauksen, että voisin heidän kanssaan palata asiaan ensi vuoden puolella. Tilasin itselleni myös Aikojen kuluessa I teoksen, joka on Oriveden perinteentallentajien tuotantoa. Siitä pitäisi löytyä juttua leprasairaalasta. Odotan kirjaa kiihkeästi.
Kordelin on tukenut kolmella tuhannella eurolla tätä hanketta, joten heillekin pitää antaa selvitys siitä kuinka apuraha on käytetty. Jossain vaiheessa minusta näytti siltä, että olen surkea apurahakirjailija, mutta nyt olen aika tyytyväinen itseeni. Koen tehneeni luovaa työtä koko rahan edestä.
Tekstit
