tiistai 10. toukokuuta 2016

Ihmisen erilaisuus

Joudun tänään osallistumaan tilaisuuteen. Tämä on periaatteessa iloinen sellainen, koska tulen saamaan rahaa. Mutta olen ollut jo pitkään ahdistunut rahan hakuun liittyvien järjestelyjen vuoksi. Juhlassa on pukukoodi: Tumma puku. Tiedän yleisellä tasolla mitä se tarkoittaa, mutta entä käytännössä, entä juuri tässä juhlassa. Tätä päivää on edeltänyt tuskastunut vaatevarastojen penkominen. Lumppua löytyy, mutta löytyykö sellaista, jonka voisi pistää ylleen, kun lähtee arvokkaaseen juhlatilaisuuteen.

Juhlaan ei olisi pakko mennä. Aikaisempina kertoina, kun on tullut vastaavanlaisia kutsuja, olen ratkaissut ahdistavan tilanteen jättämällä juhlat väliin. On ollut ihan oikeitakin esteitä, yleensä jokin kirjoittajaohjauskeikka tai vastaava. Mutta nyt ei ole mitään oikeaa estettä. Sen lisäksi ajattelin, että tässä iässä pitäisi ehkä jo pystyä tähän.

Kysyin mukaan kaveriani, joka liittyy rahoitettavaan hankkeeseen tutkijana ja käsikirjoituksen kommentoijana. Hän lupautui oitis seuralaiseksi, vaikka kyseinen apuraha koskee vain minua. Äsken häneltä tuli viesti. Hän on aloittanut jo valmistautumisen illan juhlaa varten, tämä on hänen kesänsä kohokohta.

Sain jälleen aiheen meditoida ihmisen erilaisuutta. Minulle tämä ilta on ehdottomasti tämän kesän pelottavin ja ahdistavin tapahtuma. Kun tästä on selvitty, muu on lastenleikkiä. 


Share/Bookmark

lauantai 7. toukokuuta 2016

Elämä

Kuva-arvoitus: Mikä tämä on?

On ollut miehen kanssa puhetta, että myydään tämä puutalokämppä ja muutetaan helppohoitoisempaan kerrostaloasuntoon. No sitten tuli riita siitä, että tehdäänkö remonttia ennen kuin pistetään myyntiin. Mies sanoi, että pitää remontteerata. Minä sanoin, että ei ikimaailmassa enää remontteerata mitään, myydään tämä paska semmoisenaan, ja se joka ostaa remontoikoon itse. Suoraan sanoen oikein suutuin ajatuksesta, että nyt vielä tässä iässä ryhdyttäisiin rääkkäämään itseämme remontilla.

Sitten sain pienen apurahan. Tai no siis pienen ja pienen, mutta siinä mielessä pienen, ettei ole kysymys mistään vuoden, kolmen vuoden, viiden vuoden taiteilija-apurahoista. Mutta pitihän sitä juhlia tietenkin. Avattiin skumppa ja kuinka ollakaan, sen korkki hujahti läpi kattoa peittävän pinkopahvin.

Mies sanoi heti, että kohtalo puuttui peliin, koska nyt on pakko remontteerata. Reikä katossa on asunnon myynnin kannalta aika huomattava haitta. Katkerin mielin myönsin hänen olevan oikeassa.

Aamukahvilla katseltiin tuota reikää. Kiivettiin vuoron perään pöydän päälle ja tiirailtiin taskulampulla, että mitä sieltä alta oikein paljastuu. Huonekorkeus on meillä viisitoista senttiä päälle kolme metriä, joten on vaikea ilman erityisiä apuvälineitä päästä tutkimaan kattoa kunnolla. Kuitenkin alkoi näyttää siltä, että pinkopahvin alla olisi alkuperäinen panelikatto. Mikä oikeastaan olisi pitänyt arvata silloin 12 vuotta sitten, kun tänne muutimme ja tätä remontoimme asumiskuntoon. Mikä ihmeen tyhmyys ja laiskuus silloin oli syynä, ettei keittiön kattoa revitty alas, vaikka kaikki muu revittiin rankaa myöten. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, tämä vanha totuus osoittautui jälleen todeksi.

Aikamme reikää pällisteltyämme revimme sitä vähän suuremmaksi. Kyllä, siellä on paneli. Eikä mikä tahansa paneli, vaan 110 vuotias, alkuperäinen, ihana.

Nyt, kun olemme kurkistaneet pinkopahvin alle, asia ei voi jäädä tähän. Pinkopahvi on revittävä pois, panelit pestävä ja maalattava. Luonnollisesti tämä operaatio poikii muutakin puuhaa. On irrottettava lakilistat, maalattava seinät ja silloin tietysti kannattaa myös hioa lautalattiat ja vahata uudestaan ja kas, meillä on tässä mukava remonttiprojekti taas käsissä.

Mutta jos me nyt näemme tämän vaivan, niin ei kai tätä heti voi pistää myyntiin ja muuttaa johonkin tylsään kerrostaloon? Ehkä pitääkin vain rakastua uudestaan tähän vanhaan ja vähän hankalaan kämppään?

Onko tässä jotain metaforista?

Share/Bookmark

maanantai 2. toukokuuta 2016

Arpapeliä on radikaali viihderomaani

Klikkaa kuvaa, niin teksti näkyy kokonaan


Tuo tuossa yläpuolella on kuvakaappaus Kariston myyntikatalogista.

Sitä katsellessa tuli mieleen googlettaa romanssioppaita. Olisi ehkä kannattanut googlettaa niitä ennen tämän kirjoittamista, mutta minähän olen kuuluisa siitä, etten koskaan toimi järkevästi.

Löysin Writing a Romance Novel for Dummies. Minulle tehty siis. Englanninkielisessä maailmassa romanssit ovat eräs parhaiten myyvistä kirjallisuudenlajeista. En näe syytä miksi niin ei voisi olla Suomessakin.

Meillä on joitakin kotimaisia uudehkoja bestselleristejä historiallisen viihteen puolella, kuten Milja Kaunisto ja Kristiina Vuori, mutta lisääkin saattaisi mahtua. Minua kiinnostaisi ihan tämmöinen aikalaisromantiikka, semmoinen jossa heteroseksuaaliset ihmiset kärsivät rakkauden tähden ja rakkaus voittaa. Oikeastaan tuo kuulostaa tosi radikaalilta tätä nykyä jee.

Share/Bookmark