Luonnotonta

Otin vahingossa tällaisen kuvan, jossa on havaittavissa eräänlainen suomenlippuefekti. Kuva on mökkirannastamme ja siinä on näkyvissä myös ikiaikainen, tai noi melkein ikiaikainen laiturimme ja laiturin kaiteella istuva lokki. Kuva on otettu yhdentoista aikaan illalla. Tutkailen mahdollisuuksia siirtyä pidemmäksi aikaa mökille erakoitumaan ja kirjoittamaan.

 Minun ongelmani on siinä, etten ole mikään erityinen luontoihminen. Minua kiinnostaa ihmisen luoma kulttuuri enemmän kuin luonto. Luontoa voi vain ihailla, ihmisen luomaa kulttuuria voi sen sijaan kauhistua ja analysoida, joskus tietysti myös ihailla, mutta yhä harvemmin.

Kauhistuttavuudessaankin ihmisen toimet ovat kuitenkin minun mielestäni luontoa kiinnostavampia. Luonto lepää. Se on mitä on ellei ihminen sitä töni ja ärsytä.

Toisaalta on kyllä hedelmällinen ristiriita siinä, että nykyajan ihminen on usein hyvin kiinnostunut luonnosta, suorastaan hurmioitunut siitä. Ajattelen nyt vaikka lintubongareita. Mutta ihmisen oma elämä erkaantuu yhä kauemmaksi siitä mikä on luonnollista. Kotitaloudet desinfioidaan, ruoka käsitellään teollisesti, lisääntyminen hoidetaan laboratoriossa jne. Ehkä ihmiset siksi ovat niin kiinnostuneita luonnosta, koska heidän oma elämänsä on tietyllä tavalla luonnotonta.

Luonnotonta

Olen muuttunut!

Tai ainakin olen tehnyt henkisiä uudelleenjärjestelyjä.
Meinaan ruveta nuukaksi. Rupean oikein kitupiikiksi. En säästä säästämisen vuoksi, vaan saadakseni nuo apurahat riittämään mahdollisimman pitkälle.

En luovu ihan kaikista ohjaushommistani, mutta suuresta osasta. Toistaiseksi.

Päätöksen tekeminen oli vaikeahkoa, koska tietäähän se paitsi niukkoja aikoja, myös suurempaa taloudellista epävarmuutta. Mutta ajattelin näin, että jos vetää liian tiukalle, niin myyn sitten kesämökin. Kai sen joku ostaa, jos säädän hinnan sopivan alas. En minä ihan heti joudu kadulle, toivottavasti.

Päätöksen synty tuotti pienen energiapurkauksen. Eilen kirjoittajatreffeillä kirjoitin spontaanisti täysin käyttökelpoisen jakson lepra-romaaniini. Yksi mieltä painanut pala loksahti tarinassa taas kohdalleen, mutta vielä on miettimistä.

Eilinen meni myös Arpapeliä kässärin parissa, kun piti vielä kommentoida kustannustoimittajan kommentit. Tämä romaanin viimeistely on aina vähän alavireistä touhua. Tuommoinen siitä taas tuli eikä mitään ole enää tehtävissä. Ryhdistäydyin kuitenkin, enkä alkanut lypsää kustannustoimittajalta kannustusta. Kirjan kansia mietittiin myös, halusin vaihtaa ehdotetun sinisen pohjavärin punaiseksi. Halusin kirjaa lämpöä, kun sen kuitenkin on tarkoitus olla semmoinen lämpöinen kirja. Ja tähän sydän sydän sydän.

Näkyy isompana, kun klikkaat!

Olen muuttunut!

Apurahasyöttyr

Terveisiä apurahagaalasta. Varsinais-Suomen kulttuurirahasto jakoi miljoonan ja minä sain siitä miljoonasta 8000 euroa omaan taskuun tehdäkseni joulun kulttuurisia ja historiallisia kerrostumia esittelevän populaarin tietoteoksen. Siihen tulee minun loistava kuvitukseni. Hanketta kohtaan osoitettiin jo gaalassa alustavaa kiinnostusta, Kari J. Kettula totesi, että kiinnostava idea, mutta kuka tuollaisen kustantaa. Sepä. Mutta pidättäydyn suremasta kustannusasiaa nyt vielä tässä vaiheessa.

Toinen yllätysapuraha tuli Wsoy:n kirjallisuussäätiöltä. Aiheena Kirjoittajan selviytymispakkaus – Kirjailijan häiriöklinikan havainnot ja vinkit  kompaktissa paketissa. Kirjallista kompastelua ja henkiinjäämistä jo kolmella vuosikymmenellä. Onko vähän huvittavaa. Eipä ole kustua tiedossa tällekään opukselle, mutta se ei pelaa joka pelkää.

On hienoa, kun saa hankkeisiin taloudellista tukea ja kannustusta. Samalla järkyttää olla tällä tavalla kahden hankkeen kanssa aivan uuden edessä. Olen innoissani ja kauhuissani.

Tämän vuoden työskentelya turvaa myös Taiken kirjastoapuraha, kiitos siitäkin, ja KIDE tukee uuden läppärin hankintaa, eli minusta on kehkeytynyt todellinen apurahasyöttyr.

Olo on vähän omituinen. Vaikea selittää. Iloitsen ja tunnen syyllisyyttä, koska vein rahat joltain toiselta, joka varmaan olisi ansainnut ne yhtä hyvin kuin minä. Haluan olla rahojen arvoinen, mutta pelkään etten pysty, varsinkin kun tiedän, että on ihmisiä joiden mielestä kaikki tähän asti tuottamani on järkyttävää paskaa. Ja sitten on iso joukko ihmisiä joille tuotantoni on yksi hailee. Mutta raadit ovat tehneet tehtävänsä joten pulinat pois. Lupaan muistaa tämän myös sillä seuraavalla kerralla, kun rahoja taas jaetaan ja jään vaihteeksi ilman.

Apurahasyöttyr