Estot ne on estottomallakin

Ensi-illan jälkeen on sellainen olo, että pitkään jumittanut pihkatappi on irronnut ja voin taas paremmin keskittyä muuhun.

Minua jännitti se, että näyttelijät kokivat aiheen vaikeaksi ja raskaaksi. Joitakin rooleja oli vaikea saada miehitetyksi, koska kirkkoteema kuulemma tökki. Aihe vie näyttelijänsä perimmäisten kysymysten äärelle. Päähenkilöt Aulis ja Matleena pohtivat mistä elämässä on kysymys, joten näyttelijöidenkin on pakko sitä hiukan miettiä. Mutta työstämisen myötä näyttelijät ovat päässeet eroon estoistaan ja ottaneet hahmot omikseen.

Näytelmä on lähtenyt hienosti liikkeelle, kokonaisuudessa on jotain maagista. Matleenan ja Auliksen suhteessa on säpinää, samoin Auliksen ja ihanan Ilonan välillä kielletty rakkaus houkuttaa liikuttavasti.

Joskus ennen vanhaan häveliäisyyssäännöt estivät seksin kuvaamista, mutta nythän ihmisen uskonnollisen elämän kuvaaminen on tabu. Onneksi löytyi rohkea Maneeri, joka uskalsi tarttua aiheeseen. Tämähän ei ole uskonnollinen näytelmä, vaan romanttinen komedia. Mutta sen päähenkilöinä ovat ihmiset, joilla on ihmissuhteissa mukana myös Jumala kolmantena vähän vaikeasti hallittavana osapuolena.

Tämän päivän näytös on kuulemma loppuunmyyty. Pääsiäistauon jälkeen palataan asiaan tiistaina 7.4.

Maneerin pappiskaarti

Maneerin esitysaikataulu löytyy täältä.

Estot ne on estottomallakin

Kuka on syyllinen, ja kuka uhri?

Liisa Keitaanpää ehti jo lukea kirjani. Mukava huomata, että kirjan eetos on välittynyt. linkitän arvostelun tähän.

Kirjaa on mainostettu sukutarinana. Määrite on perusteltu. Mutta kylän sukujen tarina laajenee nopeasti koko suomalaisen yhteiskunnan tarinaksi. Joku kirjan luettuaan totesikin: Tässä on Suomen psykoanalyysi sadan vuoden ajalta. Kirjan 2000-luvun alun ihmissuhteet peilautuvat koko ajan Suomen itsenäisyyden alkukuukausien tapahtumiin ja suhteisiin. Rakkaudet, surmat, ihmisten valinnat herättävät vuosikymmenin jälkeen kysymyksiä. Kuka on syyllinen? Kuka on uhri? Voiko sata vuotta sitten muille sattuneita tekoja hyvittää? Pitääkö sovituksen olla jossakin suhteessa tekoon? 
Ja iso kysymys: Kuka armahtaa niitä ihmisiä, joissa suru on muhinut vuosikymmeniä sukupolvesta toiseen, muuttunut kovaksi pohjajääksi?

Leena Lumi ehti arvioida kirjan jo vähän aikaisemmin. Hänen ajatelmansa löytyvät täältä. 

Mutta vielä tuosta otsikon asiasta. Meillä on yleensä omasta näkökulmastamme aina hyvin selkeä käsitys siitä kuka on uhri ja kuka syyllinen. Mutta monesti, jos tarkastelee asioita vähänkään laajemmassa perspektiivissä, uhrit ja syylliset alkavatkin oudosti sekoittua toisiinsa. 

Ihmisten arkisissa kiusaamiskiistoissakin on usein se dilemma, että voi olla todella vaikea selvittää kuka lopulta kiusaa ketä. Muistan, kun itse jouduin kiusaamisen kohteeksi. Joku hyvää tarkoittava ihminen kysyi, että mitä olen tehnyt ansaitaksesi kiusaamisen. Tietysti protestoin tuollaisia kommentteja vastaan, mutta jollakin tavalla olin kuitenkin omalla toiminnallani laukaissut sen, että joku katsoi aiheelliseksi vainota minua. Ja varmaan hänellä oli oma tukirenkaansa, ainakin hän tuntui olevan vakuuttunut, että minä olin se joka vainosin, hän oli minun uhrini. 

Miten tuokin vanha juttu tuli nyt mieleen. Siitäkin kyllä voisi kerran vielä kirjoittaa kirjan. 

Kuka on syyllinen, ja kuka uhri?

Juu, olen psykoanalyytikkokin, koko Suomen psykoanalyytikko

Nyt on käynyt niin, että olen pistänyt leprasairaalan hyllylle odottamaan parempia aikoja ja ryhdyin kirjoittamaan reliikeistä. Olen varmaan jonkin sortin reliikki itsekin.

Näytelmän ensi-ilta lähestyy. Tästä linkistä pääsee lukemaan Aamusetin jutun. En paljon uskalla miettiä, että kuinka niillä siellä harjoituksissa menee. Ja turhaa se miettiminen olisikin, en minä sille asialle mitään mahda.

Olin vähän yllättynyt, kun Karisto järjesti facebookissa pikkukisan Tuntemattomat kirjani yhteydessä. Ihmiset saivat osallistua kertomalla jonkin Suomen 1918 sisällissotaan liittyvän jutun. Vastauksia tuli viitisenkymmentä. Minusta se on aika paljon.

Sain sellaisen lukijapalautteen, että kirja on satavuotiaan Suomen psykoanalyysi. Se oli kivasti sanottu. Harmi, etten keksinyt sitä, kun mietittiin kirjatiedotetta.

Juu, olen psykoanalyytikkokin, koko Suomen psykoanalyytikko