Olen huomannut, että vaikka jutun asiasisältö pysyy samana, sen henki voi muuttua aivan täysin, riippuen siitä, minkä kirjoittaja valitsee kärjeksi, näkökulmaksi josta käsin juttu kerrotaan.
Kun edellisessä postauksessani kerroin kiinalaisesta tanssijasta tehdystä jutusta halusin kertoa, että pidin tyhmänä juttuun valittua "kärkeä". Juttuhan kirjoitettiin siitä oletuksesta käsin, että kiinnostavinta tässä kiinlaisessa tanssijassa on hänen sukupuolenvaihdoksensa.
Mutta nykyään, kun kaikkien lehtijuttujen, siis myös kulttuurisivuilla julkaistavien pitää olla uutisia, hänen sukupuolenvaihdoksensa onkin tietysti hänen kiinnostavin ominaisuutensa. Se peittoaa kirkkaasti kiinnostavuudessa hänen tanssiesityksensä, siis sen asian, jonka vuoksi hän on täällä Suomessa nyt.
Hän ei ole täällä siksi, että hän on vaihtanut sukupuolta. Mutta Turun sanomat jutussaan käsittelee häntä kuin hän olisi täällä nimenomaan siksi.
Tiedän, ettei tälle asialle voi mitään. On ihan turha sanoa, että kun joku treenaa koko ikänsä tanssia, pitäisi kiinnostavinta hänessä olla hänen taiteensa. Koska se ei ole. Kiinnostavinta on, että hän oli ennen mies, nyt nainen.
En tiedä miksi tämä asia vaivaa minua.
Lisäys vähän myöhemmin:
Minua ehkä häiritsee tämä asia siksi, että huomaan jatkuvasti moittivani journalismia siitä, että se myötäilee suuren yleisön mieltymyksiä. Se ei valista kansaa kirjottamalla asiapitoisia, eri taiteenaloja valaisevia artikkeleja, vaan mässäilee human intrest tyyppisillä tarinoilla, koska niitä kaivataan. Toisin sanoen olen jonkinlainen snobi.
Mutta eihän hömppäkirjailija voi olla snobi. Se on looginen mahdottomuus.
Tekstit
Minuakin vaivaa se, että kirjailijan (tai ylipäätään taiteilijan) henkilökohtainen elämä laitetaan tarjottimelle kaikkien nokittavaksi, ja tähän henkilökohtaisuuteen sitten fokusoidaan julkinen keskustelu ja/tai kirjoittelu esim myös kirjallisuudesta.
VastaaPoistaSaahan sillä toki palstat täytettyä, mutta ellei lukija saa minkäänlaista informaatiota itse teoksesta tai tekijästä kyseisen taiteenlajin edustajana, niin kyllä minua ainakin tympii sellainen "kulttuurikirjoittelu". Tätä kulttuurijuoruiluahan toteutetaan myös markkinointimielessä. Tosin sellainen markkinointi voi kyllä äkkiä kääntyä myös tekijäänsä vastaankin...
Niin, minusta tuntuu, että tässä nykyisessä ilmapiirissä se ei enää käänny itseään vastaan, koska kaikki ovat niin sisäistäneet sen ajatuksen, että taiteessa kiinnostavinta on henkilö joka sitä taidetta tekee. Siis jos hän on kiinnostava. Sama jippo ei tietenkään toimi pitkään, koska esimerkiksi sukupuolenvaihdoksen uutisarvo vähitellen laimenee, tarvitaan muita asioita lisäämään kiinnostavuutta.
VastaaPoistaMinua ehkä häiritsee tämä asia siksi, että huomaan väkisin päätyväni asemaan, josta käsin moitin journalismia siitä, että se myötäilee suuren yleisön mieltymyksiä. Toisin sanoen olen jonkinlainen snobi.
Mutta eihän hömppäkirjailija voi olla snobi. Se on looginen mahdottomuus.
Enpä ihmettele jos TS-jutun sävy jäi mieltäsi vaivaamaan, Kirsti. Minulle ei lehteä tule, enkä siis artikkelia lukenut, mutta eipä TS vallitsevasta uutisoinnista poikkea. "SOKEA LAULAJA SAI AREENAN YLEISÖN POLVILLEEN", kirjoitti Iltalehti aikoinaan Andrea Bocellin Hgin konsertista. OK - ei ole Iltalehdellä kulttuuritoimitusta - TS:lla on. Joten - Niih?
VastaaPoistaYrk, sanoo -kirsi-
Noinhan toi homma menee kuten yllä kuvaatte. Mulle tuli Kirsti hieman yllätyksenä, ettet tuntenut noita (uutis)toimitusten käytäntöjä. (itse työskentelin aiemmin parikymmentä vuotta mediassa, enimmäkseen uutisissa, mutta onneksi en enää - huh!)
VastaaPoistaTaiteessa taitaa todella nykyään olla ihan muu kiinnostavaa kuin itse taiteellinen teos... mutta toi sama juttu pätee kyllä muillakin alueilla...
...vaan ketäpä ne itse asiat kiinnostais?
Kirsi, se on varmaan tuo uutiskriteerien tunkeminen joka paikkaan, mikä sen tekee, että kaikkien lehtien jutut tehdään nykyään samalla periaatteella. On ihan sama onko kulttuuritoimitusta vai ei.
VastaaPoistaTimbe joo, elän tynnyrissä. Olisi varmasti ollut hyödyllistä joskus tehdä töitä lehdessä, vaikka pienessäkin, mutta siis en ole koskaan ollut. En ole opiskellut mitään tiedotusoppia, enkä edes miettinyt koko asiaa kovin paljon. Olen ollut aivan järkyttävän typerä.
Miksi hömppäkirjailija ei voi olla snobi? Oliko Barbara Cartland juurevasti kumisaappaat lantakasassa vai hömppää höyheniään myöten? Tietysti se saattoi olla harkittu mediaimago, jolloin diivailun takana olikin veitsenterävää harkintaa ja tietoisuutta siitä, mitä yleisö haluaa.
VastaaPoistaNuorena kirjallisuudenopiskelijana minua ärsytti se, että jatkuvasti koetettiin yhdistää kirjailijan elämä hänen teoksiinsa ja pääteltiin niiden avulla, mitä hänen elämässään tapahtui, jos muuta tietoa ei ollut saatavilla. Eli muutkin kuin lehdet syyllistyvät yksityiselämän penkomiseen.
VastaaPoistaAnonyymi, ajattelin että siinä mielessä ei voi olla, että hän kuitenkin tavoittee itselleen mahdollisimman isoa lukijakuntaa. Silloin pitää mennä enemmistön ehdoilla.
VastaaPoistaEn ole itse koskaan lukenut kirjallisuustiedettä, mutta olen kyllä kiinnittänyt huomiota siihen, millaista yksityiselämän nuuskintaa se usein on. Mielestäni se perustuu ihan samoihin alhaisiin vietteihin kuin iltapäivälehtien lööppijulkisuuskin. Se on jonkinlainen kultivoitu versio vaan.
Yksityiselämän ja julkisuuden raja on tietenkin jossain tilanteissa veteen piirretty viiva, koska julkisuudessa oleminen on aina altistumista sille, ja silloin yksityiselämästä kysellään ja sitä vanutellaan erilaisissa yhteyksissä.
VastaaPoistaMinusta aika erikoinen yksityiselämän rajaus tuli tässä pääministerin-morsian asiassa, jossa kirjoittaja kuitenkin etupäässä kertoi omista kokemuksistaan ja se on tulkittu yksityiselämää loukkaavaksi (=rangaistavaksi teoksi).
Kirjallisuustiede juuri tuolta osin, tonkimisosastoltaan, on aika iljettävää (muilta osin se on ihan mielenkiintoistakin). Ylipäätään seksiin/seksuaalisuuteen liittyvä tulkintaokulaarin käyttö ja tirkistelymäinen "tutkiminen" tai suoranainen paljastelu, ei enää niinkään pelkästään rakkauselämään liittyvä (kuka kenenkin kanssa styylailee), on lisääntynyt.
Ja nimenomaan niinpäin, että kiintoisaa ei ole jos joku on hetero (sitä harvemmin edes mainitaan erikseen) vaan siitä poikkeava seksuaalinen suuntautuminen.
Joskus sillä on todellista merkitystä taiteellisessa työssä ja töiden tulkinnoissakin, muttei aina ollenkaan niin paljon kuin annetaan ymmärtää. No, tästäkin ollan montaa mieltä, ja selväähän on tietenkin että myös kokijan/lukijan kokemusmaailma näissä kysymyksissä vaikuttaa teoksen/teosten vastaanottamiseen. Tottakai.
Umpiheteroa saattaa tympiä romaani jossa homoseksuaaliset ihmissuhteet ovat keskiössä, sellaisiakin kirjallisuuskritiikkejä olen lukenut, mutta eihän sekään voi olla peruste romaanin arvostelussa tai arvottamisessa, ettei siinä ole riittävästi kuvattu heteroseksuaaleja ihmisiä.
Tai että romaanin heikkous olisi, että siinä ei ole kuvattu riittävästi miehiä. Naisia sensijaan voi käsittääkseni kuvata puutteelisesti, ilman että sen katsotaan olevan heikkous.
No, vähän ryöpsähti taas, sinnetänne kommenttini ...
Hirlii, en tiedä mikä siinä on, mutta niinhän ihmisen mieli kai usein toimii, että se mikä on harvinaista, jotenkin poikkeuksellista, se kiinnostaa enemmän kuin se mikä on tavallista. Suurin osa ihmisistä on heteroita, siksi heteroseksuaalisuus koetaan normaalitilaksi, josta homoseksuaalisuus sitten poikkeaa. Siispä sitä on kiinnostava tirkistellä. Heteroseksuaalisuuden ei välttämättä nähdä selittävän ihmisen omituisia toimia jollakin toisella elämänalueella, mutta jos hänet tiedetään homoseksuaaliksi, voi tuntua luontevalta kaivaa selitys siltä osastolta. Tyhmäähän se on.
VastaaPoistaNuo ovat kyllä hupaisia kritiikkejä, joissa romaania moititaan siitä, että siinä ei ole tarpeeksi miehiä tai naisia, tai miehet tai naiset ovat vääränlaisia, tekevät vääriä asioita.
Vapaana toimittajana ollessani huomasin, että juttuja piti lähettää aiheista, joiden oletettiin (!) kiinnostavan lukijoita. Niistä jätettiin pois asiat, joita haastateltava piti ehkä kaikkein tärkeimpinä.
VastaaPoistaLehtien lukijana olen kyllästynyt siihen, että kaikissa lehdissä on samat jutut. Jopa HBL muistuttaa nykyään liiaksi Hesaria. Tilaamme sitä, koska siinä on edes joskus aivan erilaisia aiheita kuin muissa sanomalehdissä ja useimmiten hiukan erilaisesta näkökulmasta. Ennen HBL:n lukeminen tuntui suorastaan tirkistelyltä suomenruotsalaiseen maailmaan, hyvässä mielessä tirkistelyltä.
Anna, se on minunkin kokemukseni, että kaikissa lehdissä on samat aiheet. Mutta toimittajan näkökulmasta lehdet taistelevat uutisaiheista verissäpäin ja pyrkivät koko ajan erottautumaan ja peittoamaan muut. Minusta siinä on jokin ristiriita.
VastaaPoista