Samaa olen minäkin ihmetellyt, mutta blogeissahan tätä ihmettä tapahtuu. Olen itse kertonut näistä kokemuksista, mutta juuri jokin aika sitten myös Anu kertoi oman käsikirjoituksensa kohtalosta. Hän kesti tilanteen kuin nainen. Rauha Kejosenkin jutusta käy ilmi, ettei hän tosissaan pidä epäonnistuneena kirjailijaa, jonka kaikki käsikirjoitukset eivät päädy kansien väliin. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos tällaisista jutuista avoimesti kertoo, on aina mahdollista, että päätyy jonnekin wannabekirjailijoiden palstalle riekuttavaksi.
Eipä sillä kai väliä ole, kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta.
Kirjailija-lehteä selatessa mietin sitäkin, että miksi minä ole kirjoittanut siihen yhtään juttua. Luulisi että olisi tullut mieleen joskus edes yrittää, mutta minä vaan höperehdin täällä blogissa. Lähtisiköhän minun urani uuteen nousuun jos ryhtyisin kolumnoimaan Kirjailija-lehdessä? Tai pitäisikö minun tarjota sinne itseeni liittyvää juttu-ideaa? Kuten huomaatte, näin markkinointiviestinnän kurssi on kääntänyt ajatusteni suuntaa. Viime viikolla alkoi kurssi medianhallinnasta. Ai että kun minä haluaisinkin oppia hallitsemaan mediaa. Mutta älä unta näe, Kirsti parka.
Kariston uutiset olivat tipahtaneet postiluukusta sillä välin, kun olin mökillä. Reetta ja linnan vankien ilmestyminen siis häämöttää. Ei silti vielä kauheasti huvita ajatella sitä asiaa, sillä kirjan ilmestyminen merkitsee samalla syksyn alkamista, ja minä haluan pitää kynsin hampain kiinni kesästä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mitä mielessä!