Nyt on menossa Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta. Yksi ilmeisesti lukemattomista kirjallisuuden taiteilijakuvauksista.
Minun on vaikea ymmärtää miksi taiteilijat nähdään niin kiinnostavina, että heistä pitää tehdä taidetta. Ymmärrän taiteen kiinnostavuuden, mutta en taiteilijoiden kiinnostavuutta. Romaanin lukeminen on siis ollut melkoista tarpomista, vaikka toki ymmärrän, että se on taiten kirjoitettu.
Sitä ennen luin Siilin eleganssin. Se meni suoraan sisimpääni. Aina, kun luin luvun loppuun, piti kirja siirtää hetkeksi syrjään ja sulatella lukemaansa. Innostuneena, hämmästyneenä ja yllättyneenä siitä havainnosta, että sellaisiakin kirjoja vielä käännetään suomeksi. Ja kun olin lukenut koko kirjan, olin kiitollinen siitä, että maailmassa on olemassa ihminen, joka on sen kirjoittanut.
Ehkä pitäisi ryhtyä toimimaan kuten kielitaitoinen nuori sukupolvi, ryhtyä etsimään kirjansa kääntämättöminä maailmalta mahtavan internetin välityksellä. Englanti, ruotsi, saksa voisivat tulla kysymykseen kohdallani. Valitettavasti oma kielitaitoni ei ole tämän laajempi. Mutta ehkä noiltakin alueilta jo löytyisi tarjontaa.
Tällaisessa elämäntilanteessa tulee miettineeksi elämän arvoasetelmia. Jonesin romaanissakin näkyy miten olennainen asia arvottaminen on taiteessa. Taiteen kuluttajat arvottavat, kriitikot arvottavat, taiteilijat itse arvottavat ja tulevat arvotetuiksi ja kärsivät ja pelkäävät. Kauheinta mahdollista on tietenkin löytää itsensä siitä laajahkosta taiteilijoiden rykelmästä joka ei herätä laajempaa huomiota ja sitä kautta arvostusta.
Tältä pohjalta minun on oikeastaan vaikea nähdä taidetta ja kirjallisuutta sellaisena demokraattisena voimana joka se voisi olla (ja jollainen sen väitetään olevan). Kirjallisuusmaailma vaikuttaa yhä enemmän eliitin leikkikehältä, eikä eliitti halua vääränlaisia ihmisiä leikkimään leluillaan, silläkään uhalla, että meno muuttuu aika aneemiseksi, kun kaikki pyörivät vain oman napansa ympärillä. Kirjailijat kirjoittavat kirjailijoista, kustannusmaailmasta, teatterimaailmasta jne. Ne tuntuvat aika tyhjänpäiväisiltä aiheilta elämän tässä vaiheessa.
Minun on vaikea ymmärtää miksi taiteilijat nähdään niin kiinnostavina, että heistä pitää tehdä taidetta. Ymmärrän taiteen kiinnostavuuden, mutta en taiteilijoiden kiinnostavuutta. Romaanin lukeminen on siis ollut melkoista tarpomista, vaikka toki ymmärrän, että se on taiten kirjoitettu.
Sitä ennen luin Siilin eleganssin. Se meni suoraan sisimpääni. Aina, kun luin luvun loppuun, piti kirja siirtää hetkeksi syrjään ja sulatella lukemaansa. Innostuneena, hämmästyneenä ja yllättyneenä siitä havainnosta, että sellaisiakin kirjoja vielä käännetään suomeksi. Ja kun olin lukenut koko kirjan, olin kiitollinen siitä, että maailmassa on olemassa ihminen, joka on sen kirjoittanut.
Ehkä pitäisi ryhtyä toimimaan kuten kielitaitoinen nuori sukupolvi, ryhtyä etsimään kirjansa kääntämättöminä maailmalta mahtavan internetin välityksellä. Englanti, ruotsi, saksa voisivat tulla kysymykseen kohdallani. Valitettavasti oma kielitaitoni ei ole tämän laajempi. Mutta ehkä noiltakin alueilta jo löytyisi tarjontaa.
Tällaisessa elämäntilanteessa tulee miettineeksi elämän arvoasetelmia. Jonesin romaanissakin näkyy miten olennainen asia arvottaminen on taiteessa. Taiteen kuluttajat arvottavat, kriitikot arvottavat, taiteilijat itse arvottavat ja tulevat arvotetuiksi ja kärsivät ja pelkäävät. Kauheinta mahdollista on tietenkin löytää itsensä siitä laajahkosta taiteilijoiden rykelmästä joka ei herätä laajempaa huomiota ja sitä kautta arvostusta.
Tältä pohjalta minun on oikeastaan vaikea nähdä taidetta ja kirjallisuutta sellaisena demokraattisena voimana joka se voisi olla (ja jollainen sen väitetään olevan). Kirjallisuusmaailma vaikuttaa yhä enemmän eliitin leikkikehältä, eikä eliitti halua vääränlaisia ihmisiä leikkimään leluillaan, silläkään uhalla, että meno muuttuu aika aneemiseksi, kun kaikki pyörivät vain oman napansa ympärillä. Kirjailijat kirjoittavat kirjailijoista, kustannusmaailmasta, teatterimaailmasta jne. Ne tuntuvat aika tyhjänpäiväisiltä aiheilta elämän tässä vaiheessa.
Tekstit
Kaipa se tässä pätee ihan sama asia kuin vaikka puupohjaisessa kipsissä. Ei riitä se, että olet keksinyt hyvän tai paremman tuotteen. Se pitää silti myydä ja mainostaa. Tuotteelle tule joku sattumanvarainenkin asema. Siksi arvostetaan asioita, joita ei olisi syytä kovasti arvostaa ja siksi hyvää jää pimentoon. Ihminen kuitenkin on sosiaalinen eläin ja ostaa sen mitä hänelle tyrkytetään tai mitä joku omaan elämänpiiriin kuuluva suositteli mikä on käytännössä sama asia. Jos nykyään esim. olet kiinnostunut jostain muusta kuin vaikkapa taiteilijoiden narsismin hönkäilyjen seuraamisesta, niin olet tavallaan kelvoton, et kuulu jengiin. Toimit väärin. Näin se vain menee. Juicen Moni sekoo muotiin pätee edelleen. Ei passaaa lukea Aku Ankkaa, jos sinun pitäisi lukea taiteilijan elämää rankkaa.
VastaaPoistaNo joo, mutta just sitä en tajua miksi niin monet tahtovat lukea rankasta taiteilijaelämästä, kun muiden elämä on yhtä rankkaa ja yhtä mielenkiintoista.
PoistaHei Kirsti! Olin aivan äimistynyt kun mainitsit Siilin eleganssin! En tiedä montaakaan kuka sen olisi lukenut ja kaiken lisäksi vielä ymmärtänyt mistä siinä on kysymys. Luin kirjan toissakesänä ja itkin hillittömästi lopussa. Ajattelin, että kumpa tällaisia tarinoita tulisi lisää. Miten muuten tulit tarttuneeksi kirjaan?
VastaaPoista-Anni-
Minäkin itkin lopussa. Tosin itkin myös siinä välissä, koska oli niin ihanaa lukea sitä kirjaa. Me olemme siis samikset tässä kohtaa. Kirjaan tartuin, kun facebookin jossain kirjaryhmässä tuttavani, kaltaiseni konservatiivinen äkkiväärä jäärä kehui sitä.
PoistaTosiaan, kirjan suosittelija kertoo usein jotain oleellista kirjasta. Minäkin luin kirjan sellaisen henkilön suosituksesta, jonka ajatuskuluissa on itselleni tuttuja käänteitä.
PoistaOlen todennut, että puskaradio on usein paras syy tarttua johonkin kirjaan. Menisi monta hienoa kirjaa ohi, jos joku ei aina kysyisi, että hei oletko lukenut jo tämän, oli muuten hyvä :)
Kirsti, ihan asiattomasti asian vierestä, koska Arpapeliä on tulossa painosta?
VastaaPoistaLuin myös tuon Malmbergin jutun, olisi joutanut mainita siinä sinutkin ;)
Kesämielin
Anne
Hei Anne! Kyllä sen heinäkuun lopussa pitäisi ilmestyä. Malmbergin juttu oli mukava. En kyllä kaivannut mainitussa tulemista tässä yhteydessä.
VastaaPoista