Sunnuntaina pidettiin ties monennetko Portsan pihamarkkinat. Koska tämä romaani:
sijoittuu Portsan pihamarkkinoita vastaavaan tapahtumaan, päätin esittää yleisen ja velvoittamattoman kutsun tulla katsomaan, että millaista täällä on, ja lupasin tarjota kahvia ja pullaa kaikille, jotka tulevat paikalle.
Oli mukava huomata, että monet vastasivat kutsuun. Leivoin 56 lässähtänyttä korvapuustia, muutama niistä jäi yli.
Päivä oli mukava, mutta olin illalla todella väsynyt. Makasin sohvalla, join rooibosta ja mietin sitäkin, että miksi on heti niin huono omatunto, kun tekee jotain tämmöistä oikeastaan aika tyhjänpäiväistä sen sijaan, että istuisi äidin sairasvuoteen äärellä.
Ja siitäkin on huono omatunto, että olen jättänyt väliin monenlaisia tapaamisia ja töitä sen vuoksi, että en jaksa. En esimerkiksi ole jaksanut käydä kirjoittajatreffiryhmän tapaamisissa. Sitten yks kaksi jaksan järjestää jotain tämmöistä. Leivon pullaa, keitän kahvia, seurustelen erilaisten ihmisten kanssa.
Mutta tämmöinen sosiaalinen puuhaaminen sitoo mielen harmittomiin ajatuksiin, kuten että pitää ostaa lisää tiskiainetta ja oliko jossain vielä avaamaton maitotölkki. En jaksa kirjoittaa mitään uutta tekstiä, mutta jonkin verran pystyn editoimaan jotain jo kirjoittamaani. En jaksa keskustella kirjoittamisesta, en omastani enkä muiden. En jaksa välittää oikein mistään. Mutta ruumis toimii ja tuntuu, että se on hyvä pitää liikkeessä. Siis siinä mielessä hyvä, että olo helpottuu, kun touhuaa. Heti kun lopettaa touhuamisen, tulee surullisia voimattomia ajatuksia, itsesyytöksiä, katumusta, ja sitten taas sen toteaminen, että en kuitenkaan mahda mitään.
Tämä mitä käyn läpi on äärettömän tavanomaista, siinä ei ole mitään erityistä. Mutta tämä on minun elämääni nyt. Toivon, että tämä vaihe jo loppuisi, mutta toisaalta, nämäkin päivät kannattaa elää, koska en tule saamaan näiden päivien tilalle jotain uusia parempia päiviä. Nämä ovat nyt arvokkainta mitä minulla on.
Tekstit
Juuri noin se on. Itsekin olen äitini kuolemaa odottanut. Arkinen tekeminen helpottaa. Muu on venymistä ja kestämistä. Toivottavasti nukut hyvin. Lepoa tarvitaan, että jaksaa. Myötätuntoa sinulle. Portsan markkinat olivat varmasti tarpeellinen tapahtuma. Anneli
VastaaPoistaHei Anneli! Nukun enimmäkseen aika hyvin, paitsi sitten kun olen käynyt äitiä tapaamassa, niin seuraavana yönä heräilen, muistan jonkin jutun, alkaa itkettää jne.
PoistaAi hitsi, tää meni nyt kyllä tunteisiin..Tsemppiä meille, ja iso kiitos siitä, että jaksoit. Pihakahveja sateessa lähemmäksi mökkifiilistä kun en ole tänä kesänä päässyt. :)
VastaaPoistaHei Laura! Ihailin asennettanne ja ne pinkit sadeviitat oli kyllä päivän piristys!
PoistaKonkreettinen tekeminen auttaa, kun muuten on avuton olo. Voimia.
VastaaPoistaJa kiitos kaffesta ja pullasta!
Kiva että poikkesitte!
PoistaOlemiselle on lupa antaa sen liukua suvantoon, on oikein vain hengittää. On aika kullekin asialle. Toimelle, levolle. Ajattelu, tunteminen ovat kovaa työtä, psyyke kääntyilee. Tällaisina aikoina on lupa tarttua vaikka pizzataxin apuun. Hiljaa vaan.
VastaaPoistaHei Lemmikki, kiitos kommentista! Niin onko tosiaan lupa, vaikka virressäkin lauletaan että kunnian kruunua laiska ei voita...? Mutta yritän opetella olemaan.
PoistaVoi miten kosketti tämä kertomasi. Toivon sinulle jaksamista ja sellaisia hyvyyden hipaisuja, jotka auttavat eteenpäin tiellä. Anna
VastaaPoistaKiitos Anna!
VastaaPoista