Käyn taas läpi päiväkirjojani. Valitsin sattumanvaraisesti vuoden 1996. Otan talteen yhden tai kaksi merkintää, joita pidän tavalla tai toisella kiinnostavina, muuten hävitän kirjat.
25.9.1996 olen kirjoittanut:
toisilla on ystäviä
he saavat kortteja ja puheluita syntymäpäivänä
kukkia ja pieniä liikuttavia lahjoja
he järjestävät juhlia joissa kaikilla on hauskaa
toiset ovat kauniita
heidän päänahkansa ei hilseile
he eivät ole lihavia
he eivät koskaan katso televisiosta kauniita ja rohkeita
he lukevat hyvää kirjallisuutta
koska heidän aikansa on kallista
toiset ovat aina siellä missä tapahtuu jänniä asioita
he tietävät mitä on meneillään
mikä on tietämisen arvoista
he eivät syö nakkeja
toiset eivät ole koskaan yksin
eivät ikinä loju tukka rasvaisena
kuiva nahka kutisten television ääressä
ahmi perunalastuja
ihmettele miksi puhelin ei soi
televisiossa kerrotaan
että tsernobylissä
betonikuoren alla säteilee kuuma sydän
tiedän tunteen
25.9.1996 olen kirjoittanut:
toisilla on ystäviä
he saavat kortteja ja puheluita syntymäpäivänä
kukkia ja pieniä liikuttavia lahjoja
he järjestävät juhlia joissa kaikilla on hauskaa
toiset ovat kauniita
heidän päänahkansa ei hilseile
he eivät ole lihavia
he eivät koskaan katso televisiosta kauniita ja rohkeita
he lukevat hyvää kirjallisuutta
koska heidän aikansa on kallista
toiset ovat aina siellä missä tapahtuu jänniä asioita
he tietävät mitä on meneillään
mikä on tietämisen arvoista
he eivät syö nakkeja
toiset eivät ole koskaan yksin
eivät ikinä loju tukka rasvaisena
kuiva nahka kutisten television ääressä
ahmi perunalastuja
ihmettele miksi puhelin ei soi
televisiossa kerrotaan
että tsernobylissä
betonikuoren alla säteilee kuuma sydän
tiedän tunteen
Tekstit
Väittävät että tarttis jotenkin niin kuin mukaututua tilanteisiin. Että pitäis niin ku jotenkin ottaa pois sellane paskan nielly ilme ja hymyillä ihmisille tai ees kattoa niitä, vaikuttaa toisista kiinnostuneelta tai jotain. En tiiä, enpä ole juuri kokeillut. Paskaa puhuvat. Mutta joku tällainen reflektiokäytös ilmeisesti on olemassa, että kun antaa niin saa. Mutta minä luotan suosiolla nakkeihin, perunalastuihin, hilseilyyn ja televisioon. Etenkin luotan tuubin junavideoihin. Sitä kun kattelee raiteiden etenemistä Bergenistä Osloon seitsemän tuntia, niin johan sitä on ekstaasissa. Etenkin tunnelikohdat ovat hypnoottisen hyviä, koska ajovaloja ei käytetä ja ruudussa on suurin piirtein pelkkää mustaa kymmenen kilometriäkin putkeen. Sekin voittaa paremmuudellaan yli 80% tv-ohjelmista. Joo.
VastaaPoistaEn ole tiennyt junavideoiden olemassaolosta. Ehkä pitää koklata.
VastaaPoistaTuubista löytää mitä vain. Kaikki mitä olet halunnut katsoa, mutta et ole kehdannut kysyä. Oikea realitytaivas on. Että jos vaikka haluat nähdä auton pesemisen huoltoaseman pesutunnelissa, niin löytyy kyllä kaikki pesumasiinamallit ja pesut livenä. Vain mielikuvitus on rajasi.
PoistaEn kyllä toisaalta ole kenenkään huomannut kokeilevan kun kertoo ehkä kokeilevan tai noin muutenkaan tekevän yhtään mitään mitä ehdotan tai mistä kerron, joten ei tarvitse sosiaalisesti miellyttää. Minä tiedän jo paremmin.
PoistaNo en ehkä katsele junavideoita tuubista, mutta voi olla että jossain romaanissani kohta on semmoinen henkilö, joka niitä videoita katselee. Pidän kiinnostavina tämmöisiä tietoja, niille on käyttöä kirjailijan elämässä.
Poista