Taas tällainen ehkä triviaali päivitys (niin kuin täällä nyt muunlaisia olisikaan). Olen nimittäin huomannut, että en useinkaan pysty painamaan sydäntä tai peukkua tai kommentoimaan hurmioituneesti, kun joku julistaa somessa uutta parisuhdeonneaan. Olen tosi pahoillani, mutta aina kun näen semmoisen päivityksen, mieleeni nousee heti kysymys, että mitä ihmettä tapahtui sille edelliselle suhteelle.
En tarkoita, että haluaisin lukea facebookista tai muualta ihmisten parisuhteiden päättymistilityksiä. Enkä koe tarvitsevani sitä tietoa miksi jokin suhde päättyi. Kysymyshän on hyvin etäisistä ihmisistä, ei niistä oikeista ystävistä, niistä joiden parisuhteiden alkamiset ja päättymiset on yhdessä jaettu, keskusteltu ja kärsitty ja joiden kohdalla en somen vetoapua tarvitsekaan pysyäkseni heidän elämästään jyvällä.
Some on pintavaahtoa eikä normaali ihminen lotkauttaisi korviaan sille mitä siellä tapahtuu, mutta minä olenkin yliherkkä taiteilija. Kun 500 kaveriani tykkää jonkun ihmisen uudesta parisuhteesta ja minä en tykkää, niin minulle tulee jonkinlainen paine, että kyllä minunkin kuuluisi tykätä. Ja olenko joku outo tuomitsija, kun en vaan tykkää. Mutta minun on kauhean vaikea tykätä, kun edellisen kerran olen lehdestä lukenut ihanteelliseen sävyyn kirjoitetun jutun kahden ihmisen ainutlaatuista onnesta, jonka eteen on nähty paljon vaivaa. Ja sitten vuoden päästä toinen näistä onnellisista julistaakin uutta onnea. Ja ihmiset kommentoivat, että sinä ansaitset tämän onnen, nauti.
Vainoharhaisina päivinäni voin miettiä myös huomaako joku, etten ikinä tykkää näistä päivityksistä. Arvaako ihminen itse, että minä täällä ruudun takana ihmettelen, että entäs se edellinen suhde.Kuka jätti kenet ja miksi. Ja tehtiinkö nyt kaikki ja muuta sellaista.
Ja olen sitten miettinyt, että saanko minä olla tykkäämättä, jos ihminen siirtyy suhteesta toiseen ja tekee lapsia eri miesten kanssa ja välillä sen todellisen rakkauslapsenkin koeputkessa. Eihän se vaikuta minun elämääni millään tavalla. Voin elää tylsää elämääni niin tapahtumaköyhästi kuin haluan, kukaan ei estä. Enkö voi antaa muiden vähän irrotella? Kyllähän minä annankin heidän irrotella. En ole ketään estämässä. En sano yhtään poikkipuolista sanaa heille. En edes tunne tarvetta heidän elämänsä kommentoimiseen. Kysymys on ainoastaan siitä, saanko olla tykkäämättä. Vai tulkitaanko se passiivis-aggressiiviseksi teoksi kun jättää tykkäämättä.
En tarkoita, että haluaisin lukea facebookista tai muualta ihmisten parisuhteiden päättymistilityksiä. Enkä koe tarvitsevani sitä tietoa miksi jokin suhde päättyi. Kysymyshän on hyvin etäisistä ihmisistä, ei niistä oikeista ystävistä, niistä joiden parisuhteiden alkamiset ja päättymiset on yhdessä jaettu, keskusteltu ja kärsitty ja joiden kohdalla en somen vetoapua tarvitsekaan pysyäkseni heidän elämästään jyvällä.
Some on pintavaahtoa eikä normaali ihminen lotkauttaisi korviaan sille mitä siellä tapahtuu, mutta minä olenkin yliherkkä taiteilija. Kun 500 kaveriani tykkää jonkun ihmisen uudesta parisuhteesta ja minä en tykkää, niin minulle tulee jonkinlainen paine, että kyllä minunkin kuuluisi tykätä. Ja olenko joku outo tuomitsija, kun en vaan tykkää. Mutta minun on kauhean vaikea tykätä, kun edellisen kerran olen lehdestä lukenut ihanteelliseen sävyyn kirjoitetun jutun kahden ihmisen ainutlaatuista onnesta, jonka eteen on nähty paljon vaivaa. Ja sitten vuoden päästä toinen näistä onnellisista julistaakin uutta onnea. Ja ihmiset kommentoivat, että sinä ansaitset tämän onnen, nauti.
Vainoharhaisina päivinäni voin miettiä myös huomaako joku, etten ikinä tykkää näistä päivityksistä. Arvaako ihminen itse, että minä täällä ruudun takana ihmettelen, että entäs se edellinen suhde.Kuka jätti kenet ja miksi. Ja tehtiinkö nyt kaikki ja muuta sellaista.
Ja olen sitten miettinyt, että saanko minä olla tykkäämättä, jos ihminen siirtyy suhteesta toiseen ja tekee lapsia eri miesten kanssa ja välillä sen todellisen rakkauslapsenkin koeputkessa. Eihän se vaikuta minun elämääni millään tavalla. Voin elää tylsää elämääni niin tapahtumaköyhästi kuin haluan, kukaan ei estä. Enkö voi antaa muiden vähän irrotella? Kyllähän minä annankin heidän irrotella. En ole ketään estämässä. En sano yhtään poikkipuolista sanaa heille. En edes tunne tarvetta heidän elämänsä kommentoimiseen. Kysymys on ainoastaan siitä, saanko olla tykkäämättä. Vai tulkitaanko se passiivis-aggressiiviseksi teoksi kun jättää tykkäämättä.
Tekstit
Minä tunnustan, minä olen joskus yhden Fb-kamun heittänyt kavereistani siksi, että hänellä alkoi taas parisuhde. Olin niin kovin kyllästynyt siihen, että taas hehkuu onneista auvoa ja kohta ollaan erossa ja on niin kovin kauheaa. Se vaan oli NIIIIIN kovin nähty. En siis sano, että minulla olisi oikukkaaseen käytökseeni kovasti varaa, enää 27 kaveria jäljellä, mutta jotenkin niissä perseelle potkimisissa vain herkästi tuntuu olevan järkeä ja lohtuakin. Sinuakaan en ole kaveriksi ottanut, koska minunhan pitäisi heittää sinut helvettiin kamuistani noin joka toinen päivä, mutta uskon että jossain määrin rehellisessä ja sekavassa tyylissäni on joku todellinen pointti. Samaaa en kyllä useimmista someilijoista sanoisi. Sellaiselta esittämiseltä se tuntuu. Some tarjoaa läpivalaistusta tilanteisiin, joita ei varsinaisesti ole edes olemassa. Puuttuu äänet, painot, johdannot, elämä, tarina, jotain sellaista oleellista. Mutta kiiltokuvia siellä on.
VastaaPoistaMe itse asiassa olimme fb kamuja ja heitit minut pois kavereistasi. Mutta on ollut lohdullista huomata että kommentoit iksstio on jollakin lailla mahdollista tällaisesta historiasta huolimatta
VastaaPoistaÄh tekstinsyöttö taas temppuilee. Po kommunikaatio
PoistaMinua kiinnostaa somen jakamiskulttuuri. Olisi kiva kuulla eri ihmisten näkemyksiä siitä, miksi jaetaan ja mihin sillä tarkasti ottaen tähdätään? Miksi niille, jotka eivät jaa, voi syntyä tunne, että heitä ei ole olemassa?
VastaaPoistaEnnen ei somejaettu, mutta oliko joku muu vastaava toiminto, joka tähtäsi samaan? Mitä tarvetta somettaminen pohjimmiltaan palvelee?
Ymmärrän tavallaan virtuaalisen sosiaalisuuden ajatuksen. On mukava vaikka töiden lomassa, tauolla, vilkaista "seinää" ja lukea jonkun jakama kiinnostava artikkeli tai osallistua pieneen somevääntöön jonkun jakamasta kommentista tai katsoa kuvia puolitutun viikonloppuna olleista pihajuhlista ja aatella, että ai tollasta elämää sillä nyt jne...
Mutta tuosta varsinaisesta ongelmasta jonka esittelit, niin itse olen valinnut tällaisen passiivisen ja etäisen linjan. Kommentoin jonkin verran ja onnittelen merkkipäiviä, mutta muuten valitsen tarkoin mistä tykkään. Arvelen, että passiivisesta touhustani johtuen suurin osa fb-tutuistani ei edes huomaa jos jätän nämä vaihtuvat parisuhdepäivitykset kokonaan huomiotta.
Somen lieveilmiöt kyllä tympäisee. Ei sille mahda mitään.
Sissi
Hei Sissi sinulla on hyviä kysymyksiä. Hatusta heittäisin ettei ennen ole ollut mitään somejaksmista vastaavaa toimintoa koska kulttuuri ei ollut näin ekhibitionistinen ja narsistinen kuin nyt.
VastaaPoistaJa sitten tuo tykkääminen . En usko että minunkaan tykkäämiseeni kukaan kiinnittää huomiota. Mutta ehkä sekin on somekulttuurin lieveilmiöitä, että alkaa jotenkin tahtomattaan miettiä tämmöisiä
Minä käytän somea pääasiassa pitääkseni yhteyttä lähimpiini, eli lapsiini ja sisaruksiini. Mutta aiheeseen, itsellänikin on muutama some- (vanha, ikivanha ystävä) jotka eivät mitenkään missään tuo ilmi, että parisuhde päättyi. Nimi vaihtuu ja siinä kaikki.
VastaaPoistaItse koen nuo kohdat lähinnä, tyyliin "olenpa utelias" jos tongin, löytääkseni kohdan jossa edellinen suhde päättyi ja uusi alkoi.
ei sillä sinällään ole merkitystä, mutta utelias mieli tyyntyisi jos tietäisi....
Tykkäämisistä taas, minä kyllä rekisteröin, mistä ystävini ovat tykänneet, tai mistä kukaan ei ole tykäännyt.... tosin kaupallisuus ajaa tämän kaiken ohi, niin ettei facebook enää näytä mitä ystävät jakavat, enkä voi niistä tykätä, ellen erikseen piipahda ystävän sivulla. (tämä uudistus oli täysin perseestä) mutta käsittääkseni raha vaikuttaa ja mainostajien valta :(
somekulttuuri on hieno asia, se antaa...
kuinka moni meistä tavan tallaajista todella olisi yhteydessä ihmisiin, jotka joskus olivat ystäviä, oikeasti, kirjeitse, puhelimitse tai kahvilla käyden?
Minä en olisi yhteydessä ainoaankaan ihmiseen, joka on "poistunut" päivittäisestä elämästäni, (vanhat työkaverit, harrastekaverit, sukulaiset jotka jäivät erossa...) ellei somea olisi.
jos olen ystävä vain somessa, onko järkeä olla "ystävä". On. Minun mielestäni on, some alentaa kynnystä pyytää ystävää kylään, alentaa kynnystä ottaa yhteyttä, ihmiseen jota ei ole vuosiin nähnyt.
Hei Satu! on somessa tuo puoli minunkin mielestäni, täydellistä vieraantumista entisistä tuttavuuksia voi sen avulla ehkäistä.
VastaaPoistaItselläni ei ole uteliaisuutta sen suhteen mihin ihmisten entiset suhteet päättyivät koska tiedän että eivät ne minkään hyvän asian vuoksi päättyneet. Vaikka ihmiset ovatkin mestareita keksimään selityksiä jotka kiistävät tämän.