Olin runsas viikko sitten katsomassa dokumenttielokuvan, jossa vakuuttavin todistein osoitettiin, että syyskuun 11. päivän terroristi-isku olikin Bushin kumppanien juoni ja salaliitto. Oli esimerkiksi mahdotonta, että talot olisivat lentokoneiden voimasta sortuneet sillä tavalla kuin sortuivat, suoraan niille sijoilleen. Joku olikin kerännyt alueelta tomua, sitä oli analysoitu, ja oli löydetty jäänteitä jostain superräjähteestä, mikä viittaisi siihen, että talojen alakerroksiin oli sijoitettu räjähteitä. Mutta asiaa ei pystytty tutkimaan tarkemmin, koska talojen jäännökset kerättiin pikavauhtia pois, toisin sanoen hävitettiin todisteet.
Silmilleni vyörytettiin virallisesti allekirjoitettuja dokumentteja, ja vakuuttavien asiantuntijoiden lausuntoja. Mutta mitä edellytyksiä minulla katsojana oikeastaan on arvioida, ovatko valkokankaalla vilahtelevat dokumentit aitoja?
On olemassa ihmisiä, joita erilaiset salaliittoteoriat kiinnostavat. Ja sitten on ihmisiä, jotka nauravat ihmisille, jotka epäilevät, että meitä sumutetaan. Tähän ikään mennessä minusta on tullut sillä tavalla kyynikko, etten usko koskaan saavani tietää totuutta mistään asiasta. Totuus on tietysti olemassa, mutta täällä ihmisten maailmassa me tavoitamme sen vain hyvin rajallisissa asioissa, jos missään.
En itse usko sen enempää virallisiin uutislähteisiin, kuin näihin vaihtoehtoisin dokumentteihinkaan. Siksi olen menettänyt mielenkiintoni uutisiin ja erilaisiin ajankohtaisohjelmiin. Katson mieluummin viihdeohjelmia, jotka eivät yritäkään väittää itsestään muuta. Siksi joskus huomaan ajattelevani, että tässä maailmassa viihde onkin ehkä lähimpänä totuutta. Joskin ehkä sattumalta.
Tekstit
