Muuri

Eilen tuli televisiosta dokumentti Berliinin muurista kaninäkökulmasta. Kun muuri rakennettiin, sinne väliin jäi viherkaistale, jota kanit asuttivat. Niillä oli siellä turvalliset, hyvät oltavat. Muurilla ammuskelu oli kielletty. Petoeläimiäkään ei ollut. Ruoka oli ehkä hiukan yksipuolista, mutta kuitenkin ravitsevaa. Vartijoista oli mukava katsella tylsien vahtivuorojen aikana kanien puuhia.

Mutta sitten jostain syystä jotkut kaneista keksivät ryhtyä kaivamaan käytäviä muurin ali. Ne kävivät lännessä syömässä ihmisten jätteitä, ja palasivat sitten turvalliselle kaistaleelleen. Tätä ei voitu sallia. Onkaloita ryhdyttiin tukkimaan. Sitten päätettiin hävittää koko kanipopulaatio. Ruoho myrkytettiin. Kaikki kanit eivät kuolleet, vaikka nyt niitä jo ammuskeltiinkin.

Sitten eräänä päivänä alkoi kuulua vimmainen paukutus. Muuriin alkoi ilmestyä koloja. Kanit hipsivät aukoista länteen. Siellä oli vehreää ruohoa, ja vapautta. Paitsi että sitten ne joutuivat pataan, tai jäivät autojen alle, eikä niille oikein muutenkaan ollut siellä tilaa.

***

Lehdessä oli juttu itä-saksalaisesta pariskunnasta, joka oli huumaantuneena katsellut berliiniläisen ylellisyystarvikkeita myyvän liikkeen tarjontaa. Heillä ei ollut varaa ostaa mitään, mutta he nauttivat tavaroiden katselemisesta.

Minun on todella vaikea eläytyä siihen että tavaroista voi saada onnea, vaikka ei saisikaan niitä omakseen. Mitä suotta siis taistella taloudellisesti tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta, kun on ihmisiä, jotka pystyvät nauttimaan elämän mukavuuksista ikään kuin edustuksellisesti. Köyhinkin surkimus voi kokea onnea nähdessään miten mukavasti rikkaat elävät. Kateus on turhaa.

***

On häpeällistä, etten muista mitä tein kuullessani muurin murtumisesta. Olin kesällä 1989 aloittanut kulttuurisihteerinä Huittisissa ja mietin tässä, että järjestinköhän minä jo tuona ensimmäisenä vuonna Lucia-juhlallisuudet, vai oliko se vasta seuraava syksy? Huittislaiset kutsuivat Lucia-neitoa Luussiaksi, ja sekös särähti joidenkin korvaan. Minun on jotenkin vaikea käsittää, että olen ollut tuollaistakin organisoimassa. En kai minä sitä itse keksinyt kuitenkaan, enhän?

Muuri

Kaipaa kaipaa

Kuu kiurusta kesään
puoli kuuta peipposesta.

Kunhan saan kiinni ne otukset
käsken laulamaan suohon
tämän marraskuun.

On se tietysti kiinni
västäräkistäkin vähäsen.

***

Runotorstai käski runoilla kuusta!

Kaipaa kaipaa

Töllön ääressä

Miehen työtä eilen katsellessa mietin olenko koskaan nähnyt naishuoran elämää kuvaavaa elokuvaa, jossa ei olisi hyödynnetty ihmisten kiinnostusta seksiin. Tarkoitan vain, että tässä meillä oli herkullinen aihe, komea mies, joka ryhtyy tyydyttämään turhautuneita rouvia, mutta vaikka elämme läpikaupallista ja seksillä kyllästettyä aikaa, tässä elokuvassa oli tehty lähes kaikki mahdollinen, jotta seksi näyttäytyisi mahdollisimman epäkiihottavassa valossa.

Sinänsä elokuva oli kotimaiseksi jopa hauska, ei siinä mitään. Ja onhan se hienoa, että vielä tehdään sellaisiakin elokuvia joissa ei ratsasteta, eikä rahasteta seksillä. Mutta jotenkin kiinnostavaa silti, että se moraalinen ryhtiliike tulee elokuvan tekijöille juuri tässä kohtaa, kun kerrotaan huoran hommiin ajautuvasta miehestä.

Ja miehen kohtalohan oli elokuvassa hirmuinen. Ei sitä itsetunto kestä millään, että mies joutuu rumien naisten vuoteeseen lohduttajaksi rahapulan vuoksi.

Töllön ääressä