Mutta sitten jostain syystä jotkut kaneista keksivät ryhtyä kaivamaan käytäviä muurin ali. Ne kävivät lännessä syömässä ihmisten jätteitä, ja palasivat sitten turvalliselle kaistaleelleen. Tätä ei voitu sallia. Onkaloita ryhdyttiin tukkimaan. Sitten päätettiin hävittää koko kanipopulaatio. Ruoho myrkytettiin. Kaikki kanit eivät kuolleet, vaikka nyt niitä jo ammuskeltiinkin.
Sitten eräänä päivänä alkoi kuulua vimmainen paukutus. Muuriin alkoi ilmestyä koloja. Kanit hipsivät aukoista länteen. Siellä oli vehreää ruohoa, ja vapautta. Paitsi että sitten ne joutuivat pataan, tai jäivät autojen alle, eikä niille oikein muutenkaan ollut siellä tilaa.
***
Lehdessä oli juttu itä-saksalaisesta pariskunnasta, joka oli huumaantuneena katsellut berliiniläisen ylellisyystarvikkeita myyvän liikkeen tarjontaa. Heillä ei ollut varaa ostaa mitään, mutta he nauttivat tavaroiden katselemisesta.
Minun on todella vaikea eläytyä siihen että tavaroista voi saada onnea, vaikka ei saisikaan niitä omakseen. Mitä suotta siis taistella taloudellisesti tasa-arvoisen yhteiskunnan puolesta, kun on ihmisiä, jotka pystyvät nauttimaan elämän mukavuuksista ikään kuin edustuksellisesti. Köyhinkin surkimus voi kokea onnea nähdessään miten mukavasti rikkaat elävät. Kateus on turhaa.
***
On häpeällistä, etten muista mitä tein kuullessani muurin murtumisesta. Olin kesällä 1989 aloittanut kulttuurisihteerinä Huittisissa ja mietin tässä, että järjestinköhän minä jo tuona ensimmäisenä vuonna Lucia-juhlallisuudet, vai oliko se vasta seuraava syksy? Huittislaiset kutsuivat Lucia-neitoa Luussiaksi, ja sekös särähti joidenkin korvaan. Minun on jotenkin vaikea käsittää, että olen ollut tuollaistakin organisoimassa. En kai minä sitä itse keksinyt kuitenkaan, enhän?
Tekstit
Minusta ajatus siitä, että tavaroista voi saada onnea - tai pikemminkin iloa ja mielihyvää - pelkästään katselemalla niitä, ei ole yhtään outo. Edellyttää kylläkin, ettei tunne kateutta tavaroiden omistajaa kohtaan.
VastaaPoistaKyllä minä iloitsen kauniista maisemasta (vaikka en voi ostaa rantantonttia itselleni), taidenäyttelyistä (vaikka en yhtään Picassoa omista), argeologisilta kaivauksilta löytyneistä esineiden katselusta (vaikka niitä esineitä ei saa millään rahalla) ja kekseliäiden desingesneiden ja taitavien käsityötuotteiden ihailusta (eivätkä rahani riitä niihinkään, ei nimekkäiden tekijöiden tuotteisiin ainakaan).
Näin ollen voin kyllä hyvin kuvitella, että joku ihan totta nauttisi ylellisyystuotteiden katselemisestakin, jos on kiinnostunut sellaisista. En tosin usko, että itse nauttisin. Pitäisi olla kiinnostunut näkemästään, jotta voisi nauttia.
Summa summarum: minusta nauttiminen ei edellytä välttämättä omistamista. Joissain tapauksissa kyllä, mutta kaikissa ei.
En minä silti tarkoita tuloeroja puolustaa. Ei ole oikein, että toiset kierivät rahassa ja toisilla tekee tiukkaa selvitä välttämättömistäkin menoista. Väärinhän se on ilman muuta.
Samaa mieltä Arjan kanssa.
VastaaPoistaElin (aineellisesti) köyhän lapsuuden.
Materialismin kaipuutani tyydyttivät Anttilan hiirenkorville selatut postimyyntiluettelot, joista ensin bongailin leluja, joiden kanssa kuvittelin leikkiväni, sittemmin teini-ikäisenä haaveilin vaatteista, antiikkisamettihousuista ja sellaisesta.
Kyllä ne tyydyttivät estetiikan nälkääkin samalla tavalla kuin itsepiirretyt paperinuket.
Naistenlehdestä katselin Aarno Wallin tyttären nukkekodin kuvaa ja ajattelin, miten onnellinen voikaan olla lapsi, joka saa leikkiä tuollaisella. Jotenkin hyväksyin hänen "edustuksellisuutensa".
Itse rakensin nukketalon pahviseen saapaslaatikkoon, päällystin kangaspaloilla tulitikkuaskeja nukensängyiksi.
Kateutta en muista tunteneeni, tietynlaista haikeutta kyllä, ja kaipuuta johonkin muuhun.
Nyt on tavaroita niin, että hyvä kun sekaan
mahtuu. Lisää en tahdo, vaan entisestäkin eroon.
Silti minusta on edelleen mukavaa katsella kalliita kapineita, joita en koskaa aikoisi/voisi ostaa.
Mutta ikinä en aio enää tuunata yhtään ainoaa vaateretaletta uusiksi, siinä tuli aikoinaan mitta täyteen.
t. Forever
Komppaan muita, ja samaan tapaan saatan kierrellä vaikkapa kirja- tai levykaupoissa katselemassa kaikenlaista hienoa vaikkei olisikaan aikeena hankkia mitään...että onpa hienoa että tällainenkin on maailmassa olemassa.
VastaaPoistaJa omaan lapsuuteeni kuului myös aimo annos kaipuuta sinne materian ihmemaahan mutta ei se oikein kateudeksi muuttunut, tai satunnaisesti kai joskus.
No ei siis ihme, että kapitalismi kukoistaa, kun köyhät ovat näin lauhkeita ja nauttivat kauniista tavaroista ja hyvästä ruuasta, vaikka itsellä ei olisi mitään ja nälkä kurnisi suolissa.
VastaaPoistaBertold Brecht runoili aikanaan, että "nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty".
VastaaPoistaNälästä en tiedä, mutta kauneudenjanoni on pohjaton.
Ja köyhänä lohduttaa ehkä se, että vaikka tunnenkin rikkaita ihmisiä, kukaan heistä ei ole onnellinen - sen onnellisempi kuin minäkään. Sikäli uskon, että tasavertaisuus maailmassa jotenkin toteutuu.
t. Forever
Forever, en minäkään oikeastaan epäile, että rikkaat olisivat paljon minua onnellisempia. Mutta se mikä häiritsee, on se, että heillä on rikkautensa ansiosta paljon enemmän valtaa kuin minulla. Ja minullakin on vielä valtavasti valtaa joihinkin todella köyhiin verrattuna. Jollakin tavalla minulle nämä ylellisyystavarat ovat ehkä merkittäviä juuri niihin sitoutuneen vallan vuoksi. Siksi en osaa katsoa niitä pelkkinä kauniina esineinä, tai hyvän makuisina ruoka-annoksina, vaan ajattelen niiden myös manifestoivan yhteiskunnan epätasa-arvoa.
VastaaPoistaOlen elänyt niin pienellä palkalla ettei ole ollut mitään mahdollisuutta ostaa esim. pölynimuria tai pesukonetta, kummatkin sain perikunnan pesästä aikoinaan ja kummatkin tulivat tiensä päähän lopulta. Elin ilman pesukonetta kahdeksan vuotta ja sehän sujui kun taloyhtiössä oli pesula. Vasta neljä vuotta sitten ostin uuden pesukoneen ja uuden ensimmäisen oman pölynimurinkin viime vuonna kun se liki kakskytvuotta vanha alkoi olla aika surkeassa kunnossa.
VastaaPoistaOma on omaa, kuulkaas ! Näistä en ihan hevin enää luovukaan.
Kun sain perinnön puolitoistavuotta sitten, menin ja ostin uuden auton. Vanhaa ei ollutkaan. Auton omistaminen on muuttanut käsityksiäni omistamisesta. On kertakaikkisen hienoa omistaa ikioma auto. Siinä status kuulkaas muuttuu yhdessä hetkessä ! Tosin monilla suomalaisilla on samassa taloudessa kaksi, joillakin kolmekin autoa.
En yhtään ihmettele, että kaikki kiinalaiset ovat nyt elintasonsa noustessa hyvin halukkaina hankkineet itselleen autoja. Onhan heillä toki sama oikeus siihen kuin kaikilla länsimaisillakin ihmisillä, joilla tuo oikeus, noin ainakin periaatteessa, on ollut jo aika pitkään. Eihän siitä hyviä seurauksia ole globaalisti ympäristölle. Mutta reiluuden nimissä kaikille aasialaisille ja afrikkalaisillekin oma auto.
Kyllä. Tavaroilla ja muulla materialla on merkitystä siinä miten ihminen arvotetaan, ulkoapäin. Auto esimerkiksi merkitsee hyvinvointia ja vaurautta. Se antaa statusta, ihan yllättävissäkin tilanteissa. Auto on arvokkaampi asia kuin ihminen, koska ihmisten palveluista (kirjastoista, kouluista yms.) voidaan kunnassa kuin kunnassa luopua mutta missään nimessä ei voida luopua maan alle kaivettavista parkkihalleista tai liikekeskuksien rakentamisesta. Auto pääsee aina suojaan jonnekin, ihminen ei välttämättä.
Jos todella haluttaisiin kulutuksenkasvua (siihen aina vedotaan kun esimerkiksi rikkaiden verotusta helpotetaan) niin kaikkein pienituloisimmille ja köyhimmille pitäisi antaa oitis oikein tuntuva toimeentulon korotus, koska heillä on vielä monia tarpeita ja kaikki menisi ihan varmasti suoraan kulutukseen sekä tulisi todelliseen tarpeeseen.
(kirjoitettu kärjistäen)
Tosiasiassa en osaisi olla helvetin rikas, en yksinkertaisesti osaisi olla siinä todellisuudessa.
Totta. Mitä rikkaampi, sitä enemmän mielipiteesi painaa.
VastaaPoistaNalle Wahlroosin lausunnot tipahtelevat medialle kuin timantit ja jäävät elämään suurina totuuksina Tosirikkailta kommentteja ei tule kärttämälläkään. "Olen niin varakas, etten kultajyviäni toisille tuhlaa."
Meiltä varattomilta mielipiteitä ei kukaan edes halua.
Hiljaa leipäjonossa!
Forever
Hiljaa leipäjonossa. Niinpä.
VastaaPoistaKuulostaa siltä, että olet saanut paljon irti auton omistamisesta Hirlii;-)
Niin, eihän ne rikkaiden verohelpotukset paljon kulutuksen lisääntymistä aiheuta, koska siinä on kuitenkin rajansa että kuinka paljon ihmnen voi kuluttaa ruokaa, vaatetta ja muuta tavaraa. Jos on yllinkyllin jo kaikkea, ei verohelpotus tuo suurta kulutuspiikkiä.
Juu-u (vino hymy), tavaton onnen taivas on revennyt eteeni.
VastaaPoistaVoi Kirsti, ei sitä nyt noin tarvitse kärjistää! Ei sitä nälkäinen tarvitse olla, vaikka ei koko ajan ostelisikaan. Minä ainakin nautin hyvästä ruuasta, mutta olen ollut kolmatta vuotta ilman pölynimuria. Suunnitelmissa on. Toisaalta pölynimurirahat menivät viimeksi kampaajalle, koska sen verran on ulkomuodostaan huolehdittava omaksi ja miehen iloksi.
VastaaPoistaPainoa mielipiteillä? Kuinkahan paljon painoa vaikka Vesa Keskisen mielipiteillä loppujen lopuksi on? Parhaiten ja useimmin mies esiintyy 7 päivää -lehdessä. Oltuani työsuojeluvaltuutettuna isossa tehtaassa väitän, että minulla on ollut todellista vaikutusvaltaa juuri sen kokoisissa ympyröissä kuin halusinkin. Niin, ja Kaupin päiväsairaalan lopettamista lykkäsivät toistakymmentä vuotta, kun käärin hihani ja tartuin toimeen. Isoäitini tarvitsi kyseistä laitosta siihen aikaan - henkilökunta pyysi minua tekemään jotakin lopettamiselle - ja tein. Parikin kansanedustajaa ja jokunen kaupunginvaltuutettu soitteli ja sähköpostasi suorastaan hätääntyneitä viestejä, vaikka olin sillä hetkellä työttömyyskorvauksella.
Ja niin, museoissa, taidenäyttelyissä ja kirjakaupoissa kierteleminen on syvästi tyydyttävä ja esteettinen nautinto. Nautinnon lopuksi ostan postikortin.
Kun sisareni pojat olivat pieniä, vein heitä moniin paikkoihin, muun muassa tavaratalojen leulosastoille, jossa katselimme ja leikimmekin, kunnes myyjät alkoivat katsella tiukasti meidän suuntaamme. Pojista se oli kivaa, ja mitään ei tarvinnut ostaa! Poikien vanhemmat olivat opiskelijoita ja minä maksoin asuntolainaa, minkä lapset ymmärsivät uskomattoman hyvin.
Niin siis ei tässä nälkää nähdä vaikka minullakaan ei ole pölynimuria, pesukonetta tai omaa autoa, ja asun vuokralla...ja omilleni muuton jälkeen onkohan minulla ikinä ollut yhtään uutena ostettua huonekalua...
VastaaPoistaNo, ehkä moni köyhempi voi pitää minua rikkaana. Vallastakaan en oikein tiedä, että kuinka paljon sitä rahaa pitäisi olla enemmän että olisi enemmän valtaa.
Mette, eihän Vesa Keskisellä mitään valtaa ole, mutta en häntä tosirikkaana pidäkään. Kuten todettu, oikea rikas osaa säännöstellä omaa julkisuuttaan.
VastaaPoistaKyllähän me voimme taistella nyrkit tanassa vääryyksiä vastaan, ja joskus joku taisto tuottaa tulostakin. Tosirikkaalta se vain käy paljon helpommin lobbaamalla ja lahjoittamalla.
Ystäväni muuten käy Akateemisessa kirjakaupassa lukemassa kaikki uutuuskirjat, jopa kirjasarjat, eikä häntä ole koskaan häädetty mukavasta nojatuolista, vaikkei kaulassa olekaan propellia.
Nytpä vasta olisi oikea leipäjonosää!
En osaa sanoa Vesa Keskisestä, mutta tänään oli taas kotikaupunkini paperissa iso juttu Nalle Wahlroosin ajatuksista, eikä siitä mielestäni ole monta päivää kun oli vielä isompi juttu. Minulle kyllä kelpaisi saman tasoinen julkisuus ja kokisin itseni vähintään mielipidevaikuttajaksi jos pääsisin htä usein ja yhtä näyttävästi ääneen. Epäilen, että Keskiselläkin on valtaa omalla alueellaan ainakin niin kauan kuin bisnekset hyrräävät.
VastaaPoistaMeten kertomuksesta tuli mieleen muutama amerikkalainen hyvä elokuva, joissa on ollut joku köyhä yksinhuoltaja nainen, joka on havahtunut johonkin suureen vääryyteen, ryhtynyt puuhaamaan ja selättänyt taloudelliset tai poliittiset tai sekä että vallanpitäjät. Onhan sellaisia voimapesiä ja hienoa että on. Pääomista puhuttaessa pitää tietysti ottaa huomioon myös henkiset pääomat. Joskus niitä saattaa olla köyhilläkin. Esimerkiksi opiskelijat ovat juurikin väestönosa, jotka ovat köyhiä, mutta joilla on kuitenkin henkistä pääomaa ja sitä kautta kyky saada sanomansa halutessaan julki.
Valitettavasti usein on niin, että ne joilta puuttuu aineellista pääomaa jäävät vaille myös henkistä pääomaa. Hyvinvointivaltio on yrittänyt tätä erottautumista rikkoa, mutta se on hiipimässä selvästikin takaisin.
Minä täytin 15 sinä päivänä, kun muurin kerrottiin yöll murtuneen. :D Se oli minulle avainkokemus elämässä, niin kuin kuulemma pitää hienosti sanoa. Sen jälkeen ei mitkään syyskuunyhdennettoista tai tsunamit tai vastaavat ole hetkauttaneet maailmankuvaani.
VastaaPoistaHitto, se muuri, joka vielä vuotta aiemmin oli silminnähden pystyssä (kävin siellä kesällä 88), eikä mitään merkkiäkään vapautumisesta, joka edusti stabiilia kylmää sotaa, se murtui! Silloin opin, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa.
Tällaisia mietteitä tänään...
Terveisin taas "Se epätoivoinen dekkaristi kurssiltasi".
Hei epätoivoinen dekkaristi:-)
VastaaPoistaSe on kyllä hieno ilmaus, tuo avainkokemus. Pitääkin miettiä mikä olisi oma avainkokemus.
Tässä kun on sekä omaansa että läheisten omistamaa läpi joutunut käymään, paljon viety suoraan roskiin, paljon annettu kirppikselle...se vanha ajatus, että kukaan ei mitään mukanaan vie tulee väistämättä kohti.
VastaaPoistaOpiskeluvuosinani huvittelin ystävättäreni kanssa Stockmannin hattuosastolla sovittamalla hattuja, joita ei ollut pienintäkään aikomusta tai mahdollisuutta hankkia. Ei se kirpaissut. Elokuvat, taidenäyttelyt, konsertit ja aina kirjat olivat sitä mielen sisälle varastoitavaa omaisuutta, mikä ehkä loppumetreillä kantaa?
En silti kauniiden asioiden ja esineiden omistamista paheksu. Kellä niihin on varaa ja keille se iloa tuottaa, toki ilonsa saakoot. Ja jälkipolville periytykööt.
Mitä olen ennen sotia ajasta lukenut, maanomistajista osa (kuinka suuri, en tiedä) oli vastuullisia yrityksestään ja sen ihmisistä huolta pitäviä. Hulttiopojat, ehkä tytötkin, asia erikseen.
Suurimmalle osalle läheisiäni omistaminen on tärkeää juuri siksi, että menetyksiä on. Itse matkustan kevein kantamuksin vielä toistaiseksi aistien mitä elämässä on.
Tottahan omaisuus ja raha tuo valtaa. Lukijoissasi näyttää kohtuullinen osa olevan sellaisia, joita se ei suuremmin kiinnosta. Mielenkiintoinen ristiriita näkemyksiisi?
refanut
Ja teatteri tietenkin. Mm. Kalle Holmberg Kuningas Ubussa, mikä oli aika huikea, moralistisiakin ajatuksia pikkukaupunkilaistytössä luova. Siitä huolimatta mielessä tallella, siirrettävissä mihin-vain-maahan-koska-hyvänsä. Ei ne kristallit...
VastaaPoistaUnohdin aivan hattujen koettelun! Erään kerran, kun työnantaja pikkuisen korruptoi Ruotsin-risteilyllä, mentiin naisporukalla Tukholman tavaratalot ja kokeilimme hattuja. Tietenkään ei ollut edes aikomusta ostaa. Perässä hölkkäsi seurueen kesy mies ja kantoi yhden naisen kassia, jossa oli iso hauki. Nainen oli ostanut sen ohimennen torilta. Mies asettui haukineen ihailemaan muotinäytöstä ja esitti mielipiteitään hatuista. Myyjät jurnottivat taustalla. Se oli mukava päivä. (Sääli myyjiä tietenkin - hullut suomalaiset iskivät.)
VastaaPoistaOliko sen lehtijutun itäsaksalainen pariskunta juuri siis saapunut länsiberliiniin muurin murtumisen jälkeen? Eli he eivät olleet eläissään nähneet näyteikkunassa näkemiään ylellisyystavaroita?
VastaaPoistaSehän on silloin ihan eri asia kuin jos olisi aina asunut köyhänä ylellisyystavaroita pursuavassa maailmassa, naapureita kadehtien. Mutta he olivat eläneet Itä-Saksassa missä ei ylellisyystavaraa ollut eikä mitään kadehdittavaa eli kokemus ylellisyystavaroista oli uusi. Siinä mielessä on täysin luonnollista ja uskottavaa, että heille riitti esteettisen kokemuksen tuoma mielihyvä. Eikä vain esteettinen mielihyvä vaan ehkä taustalla oli laajemmin tunne siitä, että elää yhteiskunnassa, jossa ainakin periaatteessa noidenkin ylellisyystavaroiden omistaminen olisi sallittua ja mahdollista. Ajan kanssa varmaan alkaisi tehdä mieli myös saada niitä myös omaksi. Idästä länteen paenneiden tärkein motivaatio oli kuitenkin varmaan vapaus eikä materia.
Pisara, joo kyllä se tietenkin sellainen pari oli, joka juuri oli päässyt muurinaukosta länteen. Mutta en minä silti sitä ymmärrä:-)
VastaaPoistaMette, näen silmissäni miehen jolla on hauki kassissa.
refanut, joo tämän postauksen saama vastaanotto kyllä mietityttää, mutta en ole vielä oikein päässyt perille, että mistä kiikastaa. Enkö osannut oikein kuvata ajatuksiani, vai onko niin että minulla tosiaan on ihan erilainen psyykenrakenne kuin näillä kommentaattoreilla.