Opastusta haetaan

Nyt olen siis lukenut kolme kirjoittajaopasta lyhyessä ajassa ja silmäillyt muutamaa muuta. Olen opiskellut elämäkerran, spekulatiivisen fiktion ja dekkarin kirjoittamista kirjojen avulla. Lukemani kirjat ovat siis Kirjoita kosmos, Kirjoita tarinasi ja Harkittu murha. Kaikki olivat kiinnostavia ja auttoivat hahmottamaan omaa kirjoittamista, vaikka lukemisen päämotiivi olikin varastaa sieltä hyviä vinkkejä jaettavaksi kirjoituskursseilla mukamas omina tietoina ja oivalluksina. No ei vaan, aion kyllä esitellä kirjoja ja niiden kirjoittajia, tietenkin.

Mutta yksi puuttuu joukosta, vielä ei ole silmiin osunut suomenkielistä opasta romanttisen viihderomaanin kirjoittajille, lukuun ottamatta Hakalahden ja Tuomisen Kirjoittajaohjaajan tukipakettiin liitettyä Kolmiokirjan kirjoittajille tarkoitettua tiivistettyä ohjetta.

Vuosituhannen vaihteessa muistan käyneeni joitakin myrkyllisiä keskusteluja, joissa nimenomaan tuo tukipaketissa oleva "kaava" esiteltiin minulle todisteena siitä, että romanttinen viihdekirjallisuus on kaavamaista törkeää paskaa. Ihmettelin jo silloin, miksi scifissä saa olla kaava, dekkarissa saa olla kaava, fantasiassa saa olla kaava, ja niihin kirjoihin voidaan kuitenkin suhtautua kiinnostuksella, jopa kunnioituksella. Mutta jos romanttisessa viihteessä on kaava, niin se viimeistään todistaa, että romantiikka on paskaa.

En kuitenkaan aio kirjoittaa suomenkielistä opasta romantiikan kirjoittajille. Miksi? Ensin ajattelin, että siksi, etten ole kovin romanttinen kirjoittaja, eikä minua tässä elämän vaiheessa kiinnosta romanttinen kirjallisuus kovin paljon. Mutta kyllähän minä jollakin tavalla olen romantikko, sitä ei käy kiistäminen. Uskon rakkauteen, hyvään ja olen kiinnostunut ihmissuhteista. Haluan, että ihmiset viihtyisivät kirjojeni parissa. Joten mikä minua estää?

Luultavasti pelkään haasteen valtavuutta. Romantiikka stigmatisoi tekijänsä, ellei hänellä ole jotain ulkokirjallisia suuria avuja, kuten Virpi Hämeen-Anttilalla yliopistoura, korkea koulutus ja tavattoman sympaattinen ja sivistynyt aviomies. Oma menestykseni on myös ollut sen verran vaatimatonta, ettei niillä paukuilla ehkä kannata ryhtyä muita opastamaan. Kirsti Manninen voisi ehkä laatia tällaisen oppaan, ehkä hän on jotain jo tehnytkin. Pitääkin tonkia kirjastoa. Myös Tuija Lehtisellä voisi olla asiasta kiinnostavaa sanottavaa. Hetkinen, pitäisikö tehdä artikkelikokoelma, johon pyytäisi juttuja todellisilta veteraaneilta. Hei sehän voisi olla kiinnostavaa. Nyt vaan rahoitusta hakemaan, mahtaisiko irrota.

Opastusta haetaan

Minusta ei taida olla dandyksi

Luin Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet. Ensin teksti tuntui raikkaalta, oli mukava lukea niin vihaista ja purevaa sanailua, varsinkin kun kirjoittaja oli vihainen samoista asioista kuin minä, kuten eläinten tehokasvatuksesta ja ihmisten pahuudesta.

Aika pian esseet alkoivat puuduttaa. Mitä Nylén oikeastaan ajattelee, paitsi että on vihainen ja katkera, yllättäen siitä olikin vaikea saada selvää. Sen ymmärsin, että hän haluaa olla yllättävä. Hän haluaa aiheuttaa päänvaivaa ihmisille, jotka mielellään laittaisivat hänet lokeroon. Välillä tuntui, että hänelle oli tärkeämpää olla yllättävä, kuin sanoa mitä ajattelee. Olisi nyt puhunut suunsa puhtaaksi, kun kerran sai esseekokoelmansa julkaistua.

Lukiessani ajattelin, että kohta varmaan tulee vastaan jokin sellainen ajatuskulku tai väite, joka pakottaa minut kirjoittamaan blogiin nasevan vastineen, mutta sellaista ei tullutkaan, joten lopulta olin pettynyt joko Nylénin hämäryyteen, tai omaan sivistymättömyyteeni, koska en tajunnut kirjan kaikkia nyansseja. Olin ehkä myös laiska, en jäänyt tutkimaan lauseita sen tarkemmin.

Hän esitti väitteen, että kirjallisuuden käyttövoimaa on viha, sitä minä vähän olen tässä miettinyt. Minulla on sellainen hämärä mielikuva, ettei ajatus ole täysin omaperäinen. Olen itse halunnut ajatella, että kirjallisuuden käyttövoima olisi rakkaus. Olen ainakin toivonut että asia olisi niin omalla kohdallani. Mutta totta kyllä, jos rakastaa, niin kyllä silloin vihaakin.

Mietin, että pitäisikö minunkin kirjoittaa omat vihan ja katkeruuden esseeni, pureutua asioihin jotka ottavat minua pannuun ja purkaa kiukkuni esseekokoelmaan. Hylkäsin ajatuksen aika nopeasti, koska lihava vihainen keski-ikäinen nainen ei ole samalla tavalla mediaseksikäs kun vihainen nuorehko ja tyylikkäästi pukeutuva hoikka mies.

Minusta ei taida olla dandyksi

Kirjoittajan virheitä

Edellisen postauksen kommenteissa Delilah pyysi minua kertomaan, mitkä mielestäni ovat viisi pahinta virhettä, jotka vaanivat harrastajakirjoittajaa.

1. Kielikuvat. Niiden pitäisi olla omaperäisiä, mutta ei itsetarkoituksellisia. Kielikuvien kanssa joutuu jatkuvasti tasapainottelemaan kliseisiin turvautumisen, ja toisaalta omituisuudeksi lipsahtavan omaperäisyyden vaikeassa välimaastossa. Yllättävän harvoin kielikuvat tuovat tekstiin mitään todellista lisäarvoa, joten senkin vuoksi niiden kanssa kannattaa olla tarkka. Tietenkin kielikuvia kannattaa käyttää, jos löytää hyviä. Mutta jos ei löydä, pääsee parempaan lopputulokseen kun on niiden kanssa säästeliäs.

2. Liika selittäminen. Ensin sanotaan, että Heka oli vihainen. Sitten mainitaan pullistelevat otsasuonet ja heitetään perään muutama vihainen repliikki, joihin vielä saatetaan liittää selittäviä johtolauseita (huusi vihaisesti, raivoa pursuen). Syntyy tälläinen tårta på tårta rakenne, jossa sama asia, Hekan vihaisuus alleviivataan moneen kertaan, niin että lukija varmasti ymmärtää.

3. Liian hidas aloittaminen. Jos tarinan ideana on konflikti sisarusten välillä, kannattaa tarina usein aloittaa siitä konfliktista, eikä pistää päähenkilöä sukkapyykille tai muihin arkisiin tylsiin askareisiin.

4. Hämäryys on erityisesti hyvin taiteellisesti suuntautuneiden kirjoittajien helmasynti. Hämärästi kirjoittavat ovat usein mestareita puolustamaan hämäryyttään, ja esimerkiksi minulla ei vieläkään tahdo itsetunto riittää näissä tilanteissa. Taideproosaan on aina kuulunutkin tietty hämäryys ja sen vuoksi tässä kohtaa pidän mahdollisena, että olen aivan väärässä, kun liitän hämäryyden virheiden joukkoon. Mutta teen nyt kuitenkin niin, kaiken uhallakin.

5. Liika yrittäminen. Se että kirjoittaminen on syystä tai toisesta itselle liian tärkeää. Tai jos olemme tarkkoja, liian tärkeää on yleensä se, mitä kirjoittaja toivoo kirjoittamisella saavuttavansa. Siis rakkautta, arvostusta, mainetta, kunniaa, ihailua, olemassaolon oikeutta. Kirjoittamisella ei ehkä kannattaisi tavoitella noita asioita. Kirjoittaa kannattaa lähinnä siksi että se tuo mielihyvää, ja kenties rahaa. Jos kirjoittamisella tavoiteltavat asiat ovat liian tärkeitä, ihminen voi jäädä tavoitteensa vangiksi. Tavoite syö hänen ilonsa ja mielihyvänsä, ja sitä kautta myös tekstien laatu vääjäämättä heikkenee.

Kaikkien kirjoittamista enemmän ja vähemmän vakavasti harrastavien kannattaa kuitenkin muistaa, että arvostettujen kustantamojenkin kautta ilmestyneissä kirjoissa esiintyy kaikkia noita mainitsemiani kauhistuksia, plus tietenkin lukuisia muita näiden lisäksi. Joten ehkä tähän pitäisi laittaa vielä yksi bonus-virhe, joka on tämä:

Kuvitella, että saadakseen kirjansa julkaistua, kirjan pitäisi olla kielellisesti, tyylillisesti, rakenteellisesti virheetön ja pätevä. Ei pidä paikkaansa. Julkisuuden henkilöt saavat tyhmät kirjansa julkaistua ilman suurempia ongelmia. Mutta nobodyjenkaan (joihin lasken itseni) ei kannata liian ahdistuneena ajatella teoksensa teknisiä ansioita. Tarina ja henki ratkaisee. Osaatko kertoa kiinnostavan tarinan. Saatko henkilösi elämään. Minun käsittääkseni tästä on kysymys.

***

Mummo nosti kommentissaan esille tärkeän asian, näkökulmien hallitsemattoman heittelehtimisen. Siis että ensin kirjoitetaan Pekan näkökulmasta viisi liuskaa ja sitten Pekka unohtuu ja aletaankin ilman selityksiä kertoa jostain muusta. Näkökulmia tietysti voi vaihdella, mutta sen pitäisi tapahtua jäsentyneesti ja tarinan kannalta mielekkäästi.

***

Arja täydensti listaani seuraavalla:

Liika ulkoapäinohjautuvuus. Tällä tarkoitan sitä, että kirjoittaa niin kuin olettaa "oikean kirjailijan" kirjoittavan eikä niin kuin oma intuitio itselle sanoo.

****

Ja hirlii naulasi kommenttilaatikkoon omat teesinsä:

1. Mitä sinä haluat sanoa? Ajatteletko todella näin? (usein sekavan tai hämärän tekstin kirjoittajalta kun kysyy tämän, hän saattaa havahtua omiin peittelyynsä tai pelkuruuteensa ja tämä liittyy seuraavaan ohjeeseen)
2. Ole rohkea toisia kunnioittavalla tavalla (tämä on vaikeaa aika monille)
3. Ota opettajiltasi se mitä tarvitset ja hylkää se mitä et tarvitse ja rakasta omaa työtäsi, itseäsi. Älä usko kaikkea mitä opettajasi sanovat.
4. Tunne itsesi ja kunnioita omaa laatuasi.

Kirjoittajan virheitä