Nytkö se maailmanvalloitukseni alkaa?

Yksi novelleistani on käännetty englanniksi. Se on Pullakahvit niminen juttu Outoa rakkautta kokoelmasta. Turbatorin pääjehu Harri Kumpulainen jotenkin vaikuttui tarinan makaabereista virityksistä, ja tarjosi sitä Burning Bridgelle käännettäväksi, ja nyt hanke on edennyt niin pitkälle, että sain käännöksen ihmeteltäväkseni. Pitää enää löytää jokin taho, joka julkaisisi novellin ulkomaanelävien lehdessä. Mielellään jokin mahdollisimman laajalevikkinen ja arvostettu, mikähän olisi hyvä, Time? Kulttuurikääpiöisyyteni paljastuu jälleen, en ole seurannut ulkomaisia kirjallisuuslehtiä.

Nytkö se maailmanvalloitukseni alkaa?

Kohta iskee Psykobataatti

Kun eilen illalla katselin silmä poskella lehden televisio-ohjelmatietoja, huomioni kiinnittyi otsikkoon, jossa kerrottiin, että illan elokuvassa seikkailee Psykobataatti. Kiinnostuin valtavasti, mutta huomasinkin lukeneeni väärin, kysymyksessä olikin yksi noista lukemattomista psykopaattielokuvista. Niitä olen mielestäni nähnyt riittävästi, joten en katsonut leffaa, vaan jäin odottamaan elokuvaa Psykobataatista, joka mielestäni vaikuttaa vähintään yhtä kiinnostavalta kuin Psykopaatti.

Minulla olisi kyllä muutakin tekemistä, kuin pohdiskella millaisiin seikkailuihin Psykobataatti voisi ajautua, jos saisin esimerkiksi päähäni kirjoittaa hänestä kirjan. Mutta nytkin minä näen hänet silmissäni. Niin, oikeasti näen kuvina millaista tuhoa saa aikaan, kun tavalliselle perunamaalle ilmestyisi Psykobataatti näinä ilmastomuutoksen lohduttomina aikoina.

Kohta iskee Psykobataatti

Danuta Reah

Luin Danuta Reahin dekkarin Yön enkelit. Asia on mainitsemisen arvoinen, sillä en viimeiseen kymmeneen vuoteen ole juurikaan lukenut dekkareita. Reahin kirjan tunnelmasta pidin, mutta huomasin, että minulle oli lopussa oikeastaan aivan samantekevää, että kuka oli syyllinen. Luultavasti luinkin lopun vähän huolimattomasti, koska minulta jäi varmaan tajuamatta asioiden lopullinen yhteys. Olin joka tapauksessa pettynyt siihen, kuka oli syyllinen ja minkä vuoksi hän oli rikoksen teille lähtenyt.

Olen myös hiukan kyllästynyt siihen, että aina kun rikosromaanissa on pappi tai saarnaaja, hän lopussa paljastuu kaiken saatanallisuuden huipuksi. Mielestäni ratkaisu on yhtä omaperäinen kuin pieruhuumori. Mutta kuten sanoin, luin tämän kirjan, joten ei se huono ollut, koska moni kirja jää keskenkin.

Danuta Reah