Avuttomat

Löin sinua poskelle,
pidä silmät auki, pidä silmät auki
yritä pitää ne silmät auki.
Mutta sinä halusit vain nukkua.
Jos olit esittänyt avunpyynnön,
minä en ollut kuullut sitä.

Neljä ammattilaista vei sinut sairaalaan.
Säilyit siis hengissä,
mutta mitä se tarkoittaa.
Miten ihminen pelastetaan?

***

Runotorstaissa mukana pitkän tauon jälkeen. Haastekuva peräisin täältä. Runo perustuu eiliseen tositapahtumaan.

Avuttomat

Ei kai me kysellä lupia?

Jälkijättöisesti tuli mieleen, että saatuaan Finlandiapalkinnon Rimminen sanoi haastattelussa, että palkinto on hänelle lupa kirjoittaa. En usko, että hän oikeasti ajattelee niin.

Kaikki me tietysti haikailemme tunnustusta, vaikka siinä varmaankin on temperamentista riippuvia eroja, että miten tärkeää se meille on. Sosiaaliselle ihmiselle tunnustuksen saaminen on tärkeämpää kuin vähemmän sosiaaliselle. Mutta koska kaikki olemme jonkin verran sosiaalisia, haluaisimme kaikki muilta ihmisiltä tukea sille mitä teemme. Mutta jos meillä on intohimo kirjoittamiseen, emme tarvitse siihen keneltäkään lupaa. Kirjoitamme, vaikka meitä nimenomaan kiellettäisiin kirjoittamasta. Vaikka meidät tehtäisiin naurunalaiseksi sen vuoksi, että kirjoitamme. Näin ainakin itse ajattelen.

Ei kai me kysellä lupia?

Kauimpana kuolemasta, vaikka loppu on lähellä

Pidän paljon Hirvosen kirjoitustyylistä, pidän kirjan kohtalokkaan haikeasta tunnelmasta, pidän pinnan alla kihisevästä kiukusta, joka on ovelasti kätketty monipolvisten adjektiivijuoksutusten ja kielikuvien uumeniin. Pidän siitä että melkein koen lukiessani olleeni itsekin Sambiassa. Mutta miksi minusta tuntuu kuin kirjan juoni olisi kryptattu? Siksi en ole päässyt kirjassa vielä ihan loppuun.

Ei kirja mitenkään mahdottoman hankala ole, mutta se pitäisi lukea keskittyneessä mielentilassa, johon minusta ei oikeastaan ole. Ei varmaankaan ole koskaan ollut, mutta epäilen, että viime vuosina keskittymiskykyni on entisestään heikentynyt. Johtuneeko siitä, että olen liikaa lueskellut juttuja netistä, ja alkanut työskennellä pelkällä otsalohkolla.

Jostain syystä Hirvosen kirja rinnastuu mielessäni Larssonin Miehet jotka vihasivat naisia dekkariin. Molempien kirjojen keskeisenä virityksenä on kiukku sen vuoksi, mitä naiset ovat saaneet maailmassa kokea sen vuoksi että ovat naisia. Larssonin kirjan naisviha tuntui jotenkin liian paksulta, vaikka en sinänsä epäilekään etteikö maailmassa olisi miehiä jotka vihaavat naisia yhtä silmittömästi. Hirvosen kirjan kiukku melkein katoaa virtaviivaiseen, soljuvaan kieleen.

Mietin mistä syystä kirjat pitää kirjoittaa tällä tavalla tarkoituksellisen hämäriksi. Käsitän nimittäin, että hämäryys on tietoinen ratkaisu. Katoaisiko kirjasta jotain, jos juoni olisi selkeämpi? Ehkä hämäryys antaa romaanille salaperäisyyden lumoa. Jos kirjoittaisi selkeämmin, pitäisi ehkä enemmän panostaa juonen kommervenkkeihin. En tiedä, mietin vain.

Kauimpana kuolemasta, vaikka loppu on lähellä