Bernadetten vainoajan kääntymys

Eilen tuli Teemalta Bernadetten laulu. Elokuva oli vuodelta 1943 ja kesti yli kaksi tuntia. Katsoin sen itkeä tyrskähdellen.

Olen kerran vienyt Lourdesista tuotua vettä pullossa kuolemansairaalle. Tunsin itseni hiukan typeräksi niin tehdessäni. Potilas oli sairaalassa eristyksissä, joten sain tavata hänet vain kaukaa, mutta me juttelimme ja anteeksi pyydellen jätin hänelle pullon parantavaa vettä Bernadetten lähteestä. Meidän kummankaan usko ei riittänyt, tai sitten oli muuten vain tarkoitettu toisin ja hän kuoli vuotta myöhemmin.

Aikanaan Bernadetten laulu oli kaupallinen menestys ja sai Oscareitakin. Nyt katsottuna se oli viesti aivan toisenlaisesta maailmasta kuin missä elämme tällä hetkellä.

Erityisesti pohdin, että milloin viimeksi olen nähnyt elokuvassa henkilöhahmon, joka muuttuu paremmaksi. Bernadette joutui luostarissa kammottavan katkeran nunnan kynsiin ja ehdin jo odottaa tavanomaista kehityskulkua, jossa piina jatkuisi loputtomiin ja eteeni piirrettäisiin kuva naishirviöstä. Mutta yllättäen nunnahirviö kohtasi totuuden itsestään ja muuttui paremmaksi ihmiseksi. Se tuntui raikkaalta ja yllättävältä juonenkäänteeltä.

Tuntuu, että siitä on kauan, kun olen viimeksi kohdannut samanlaisen käänteen. Tuleeko  teille mieleen käänne, jossa paha, ilkeä tms ihminen tekee parannuksen? Ymmärrättekö edes sanan parannus?

Lourdesissa hulabaloo on kuitenkin jatkunut Bernadetten ajoista asti.

Bernadetten vainoajan kääntymys

Ihmiset on niin helppoja

Provosoiminen on nykyään helppoa. Nuorisoryhmän tarvitsee vain laittaa päähän lippalakit. Tyttöjen lakissa lukee tyttö ja poikien lippalakissa poika ja somemyrsky on valmis.

Toissapäivänä olin elokuvissa katsomassa luontodokumentin. Siinä selostaja kertoi, että uroskala laskee maitinsa naaraskalan mädin viereen, miksi se ei muistuttanut kaloista, jotka eivät sovi kumpaakaan sukupuoleen. Oikeastaan tuollaiset vanhanaikaista sukupuolijärjestelmää uusintavat luontodokumentit pitäisi kieltää.

Ihmiset on niin helppoja

Abortti ei päätynyt viihderomaaniin

Uusi romaanini ilmestyy siis heinäkuussa.

Kirjan nimi on Arpapeliä. Eilen tuli kansiluonnos arvioitavaksi. Editoitu kässäri pitäisi palauttaa kustantajalle huhtikuun puolivälin tienoilla. Mietin riittääkö kuukausi editointiin. En ole katsonut printtiä, että paljonko siellä on punakynää. Ymmärsin, ettei mitään mullistavia uudelleenjärjestelyjä vaadita tarinan suhteen.

Halusin tehdä kevyen viihdyttävän romaanin, joka muistuttaisi elämän tärkeimmistä asioista. Siis minun mielestäni tärkeimmistä, eli tietenkin rakkaudesta, joka ei ole niinkään emootio, vaan toimintatapa.

Käsikirjoituksen ensimmäisessä versiossa oli mukana kiistanalainen kysymys terveydenhuoltohenkilökunnan omatunnonvapaudesta. Jouduin sitten häivyttämään ongelmatiikan taustalle.

Viihdekirjoissahan voi kyllä kirjoittaa aborteista, mutta se pitää tehdä oikealla tavalla. Siis niin, että nainen tulee raskaaksi, hän kyllä periaatteessa haluaisi lapsen, mutta nyt se ei ole mahdollista. Abortti on ainoa vaihtoehto. Operaation jälkeen hän on pitkään kalpea ja surullinen, mutta toipuu ystävättärien tuella. Toisaalta abortista voi tietysti kirjoittaa niinkin, ettei aborttia sitten kuitenkaan tehdä, tai sitten keskenmeno hoitaa ongelman päiväjärjestyksestä. Mutta minä siis yritin kirjoittaa aiheesta väärällä tavalla.

Kun viime vuosina on ollut niin paljon puhetta ihmisoikeuksista, olen vasten tahtoani kiinnostunut syntymättömien lasten ihmisoikeuksista. Minusta on eettisesti kestämätöntä, että heikossa asemassa olevien ihmisten, siis nuorten, vastentahtoisesti raskaaksi tulleiden naisten oikeuksia puolustetaan polkemalla vielä heikommassa olevien ihmisten, siis syntymättömien lasten ihmisoikeuksia.

Mutta kuten sanottu, tämä ei päätynyt kirjaan.

Abortti ei päätynyt viihderomaaniin