Uusi romaanini ilmestyy siis heinäkuussa.
Kirjan nimi on Arpapeliä. Eilen tuli kansiluonnos arvioitavaksi. Editoitu kässäri pitäisi palauttaa kustantajalle huhtikuun puolivälin tienoilla. Mietin riittääkö kuukausi editointiin. En ole katsonut printtiä, että paljonko siellä on punakynää. Ymmärsin, ettei mitään mullistavia uudelleenjärjestelyjä vaadita tarinan suhteen.
Halusin tehdä kevyen viihdyttävän romaanin, joka muistuttaisi elämän tärkeimmistä asioista. Siis minun mielestäni tärkeimmistä, eli tietenkin rakkaudesta, joka ei ole niinkään emootio, vaan toimintatapa.
Käsikirjoituksen ensimmäisessä versiossa oli mukana kiistanalainen kysymys terveydenhuoltohenkilökunnan omatunnonvapaudesta. Jouduin sitten häivyttämään ongelmatiikan taustalle.
Viihdekirjoissahan voi kyllä kirjoittaa aborteista, mutta se pitää tehdä oikealla tavalla. Siis niin, että nainen tulee raskaaksi, hän kyllä periaatteessa haluaisi lapsen, mutta nyt se ei ole mahdollista. Abortti on ainoa vaihtoehto. Operaation jälkeen hän on pitkään kalpea ja surullinen, mutta toipuu ystävättärien tuella. Toisaalta abortista voi tietysti kirjoittaa niinkin, ettei aborttia sitten kuitenkaan tehdä, tai sitten keskenmeno hoitaa ongelman päiväjärjestyksestä. Mutta minä siis yritin kirjoittaa aiheesta väärällä tavalla.
Kun viime vuosina on ollut niin paljon puhetta ihmisoikeuksista, olen vasten tahtoani kiinnostunut syntymättömien lasten ihmisoikeuksista. Minusta on eettisesti kestämätöntä, että heikossa asemassa olevien ihmisten, siis nuorten, vastentahtoisesti raskaaksi tulleiden naisten oikeuksia puolustetaan polkemalla vielä heikommassa olevien ihmisten, siis syntymättömien lasten ihmisoikeuksia.
Mutta kuten sanottu, tämä ei päätynyt kirjaan.
Kirjan nimi on Arpapeliä. Eilen tuli kansiluonnos arvioitavaksi. Editoitu kässäri pitäisi palauttaa kustantajalle huhtikuun puolivälin tienoilla. Mietin riittääkö kuukausi editointiin. En ole katsonut printtiä, että paljonko siellä on punakynää. Ymmärsin, ettei mitään mullistavia uudelleenjärjestelyjä vaadita tarinan suhteen.
Halusin tehdä kevyen viihdyttävän romaanin, joka muistuttaisi elämän tärkeimmistä asioista. Siis minun mielestäni tärkeimmistä, eli tietenkin rakkaudesta, joka ei ole niinkään emootio, vaan toimintatapa.
Käsikirjoituksen ensimmäisessä versiossa oli mukana kiistanalainen kysymys terveydenhuoltohenkilökunnan omatunnonvapaudesta. Jouduin sitten häivyttämään ongelmatiikan taustalle.
Viihdekirjoissahan voi kyllä kirjoittaa aborteista, mutta se pitää tehdä oikealla tavalla. Siis niin, että nainen tulee raskaaksi, hän kyllä periaatteessa haluaisi lapsen, mutta nyt se ei ole mahdollista. Abortti on ainoa vaihtoehto. Operaation jälkeen hän on pitkään kalpea ja surullinen, mutta toipuu ystävättärien tuella. Toisaalta abortista voi tietysti kirjoittaa niinkin, ettei aborttia sitten kuitenkaan tehdä, tai sitten keskenmeno hoitaa ongelman päiväjärjestyksestä. Mutta minä siis yritin kirjoittaa aiheesta väärällä tavalla.
Kun viime vuosina on ollut niin paljon puhetta ihmisoikeuksista, olen vasten tahtoani kiinnostunut syntymättömien lasten ihmisoikeuksista. Minusta on eettisesti kestämätöntä, että heikossa asemassa olevien ihmisten, siis nuorten, vastentahtoisesti raskaaksi tulleiden naisten oikeuksia puolustetaan polkemalla vielä heikommassa olevien ihmisten, siis syntymättömien lasten ihmisoikeuksia.
Mutta kuten sanottu, tämä ei päätynyt kirjaan.
Tekstit
harmillista; juuri tuollaiset pohdinnat kohottavat viihteen "nekstille levelille", eli semmoiselle, että lukija alkaa pohdiskella yleviä ja suuria ja tulee todesti kosketetuksi.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä! Sinulla on Kirsti juuri sellainen kyky: käsitellä kepeän kirjallisuuden keinoin myös vakavampia aiheita. Harmi jos tätä ominaisuuttasi rajoitetaan. Joka tapauksessa, odotan innostuneesti tätä uutta kirjaasi. Hyvää kevättä, Mirja
VastaaPoistaOhoo, yllättävää kannustusta!
VastaaPoistaEn sitä tematiikkaa kokonaan poistanut, mutta loivensin hiukan. Koska tämähän on aihe, josta ihmiset herkästi ottavat kierroksia.