Kerran täällä vain eletään, lienee jokin yleinen nykyihmisen uskontunnustus.
Jotkut toisaalta väittävät, ettei täällä eletä vain kerran, vaan monta kertaa.
Ja toiset väittävät, että maanpäällinen elämä on alkusoitto ja sitten on luvassa jotain toisenlaista ja parempaa. Tai huonompaa, jos on tullut tehtyä tyhmyyksiä.
Itse mietin miten paineistettua ja ahdistavaa elämästä tulee, jos koko ajan ajatellaan, että kerran täällä vaan eletään. Lyhyt on elo ihmisen ja siitä ajasta on otettava kaikki irti. Ja enemmänkin. Hirveän rasittavaa. Ei ihme, että masennuslääkkeiden myynti lisääntyy. Varsinkin, kun elämä ei aina ole ihanaa, vaikka miten yrittäisi ottaa kiinni hetkestä. Entä jos ainutkertainen elämä onkin pelkkää helvettiä. Revi siitä sitten mielihyvää.
Mikko Kuustonen tunnusti Vain elämäässä, että hänet valittiin vuoden positiivisimmaksi henkilöksi samana vuonna, kun hän aloitti masennuslääkkeiden syönnin. No ei siinä mitään, mutta välillä mietin julkisuuden henkilöiden haastatteluja lukiessa tai kuunnellessa, ja heidän murheellisia naamojaan katsellessa että onko tässä maassa enää yhtään julkkista, joka ei syö masennuslääkkeitä ja käy terapiassa.
En halua viedä masentuneilta lääkitystä enkä kieltää terapiassakäyntejä, mutta eikö kenenkään muun mielestä ole outoa, että meillä on näin paljon masentuneita esikuvia.
Itse olen kiinnostunut ihmisistä jotka eivät ole masentuneita. Jotka eivät käy terapiassa, eivät syö masennuslääkkeitä. Eivätkä myöskään ole psykopaatteja. Koska täytyy sanoa, että masentuneiden lisäksi meidän julkisuudessamme tuntuu liikkuvan yllättävän paljon psykopaatteja, jotka varmaankaan tarvitse masennuslääkitystä. Vain heidän uhrinsa tarvitsevat sitä.
En ajattele masennuslääkkeiden syöjien olevan jotenkin huonoja ihmisiä, mutta ilman masennuslääkkeitä selviävät ovat silti mielestäni paremmalla oksalla elämässä, koska he pärjäävät ilman lääkkeitä. He eivät lihota lääketehtaita, vaan voivat käyttää rahansa johonkin hauskempaan. Tai vaikka lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.
Ja kun autonomia ja itsenäisyys on muutenkin tavoitteena niin ilman masennuslääkkeitä selviävät ovat autonomisempia kuin lääkkeitä popsivat, koska lääkkeiden varassa elävien on pakko pysytellä apteekin tuntumassa ja lypsää lääkäriltä reseptejä.
En tiedä miten päädyin tuosta kerran täällä vain eletään filosofiasta masennuslääkkeisiin, mutta ei sen ole niin väliäkään.
Jotkut toisaalta väittävät, ettei täällä eletä vain kerran, vaan monta kertaa.
Ja toiset väittävät, että maanpäällinen elämä on alkusoitto ja sitten on luvassa jotain toisenlaista ja parempaa. Tai huonompaa, jos on tullut tehtyä tyhmyyksiä.
Itse mietin miten paineistettua ja ahdistavaa elämästä tulee, jos koko ajan ajatellaan, että kerran täällä vaan eletään. Lyhyt on elo ihmisen ja siitä ajasta on otettava kaikki irti. Ja enemmänkin. Hirveän rasittavaa. Ei ihme, että masennuslääkkeiden myynti lisääntyy. Varsinkin, kun elämä ei aina ole ihanaa, vaikka miten yrittäisi ottaa kiinni hetkestä. Entä jos ainutkertainen elämä onkin pelkkää helvettiä. Revi siitä sitten mielihyvää.
Mikko Kuustonen tunnusti Vain elämäässä, että hänet valittiin vuoden positiivisimmaksi henkilöksi samana vuonna, kun hän aloitti masennuslääkkeiden syönnin. No ei siinä mitään, mutta välillä mietin julkisuuden henkilöiden haastatteluja lukiessa tai kuunnellessa, ja heidän murheellisia naamojaan katsellessa että onko tässä maassa enää yhtään julkkista, joka ei syö masennuslääkkeitä ja käy terapiassa.
En halua viedä masentuneilta lääkitystä enkä kieltää terapiassakäyntejä, mutta eikö kenenkään muun mielestä ole outoa, että meillä on näin paljon masentuneita esikuvia.
Itse olen kiinnostunut ihmisistä jotka eivät ole masentuneita. Jotka eivät käy terapiassa, eivät syö masennuslääkkeitä. Eivätkä myöskään ole psykopaatteja. Koska täytyy sanoa, että masentuneiden lisäksi meidän julkisuudessamme tuntuu liikkuvan yllättävän paljon psykopaatteja, jotka varmaankaan tarvitse masennuslääkitystä. Vain heidän uhrinsa tarvitsevat sitä.
En ajattele masennuslääkkeiden syöjien olevan jotenkin huonoja ihmisiä, mutta ilman masennuslääkkeitä selviävät ovat silti mielestäni paremmalla oksalla elämässä, koska he pärjäävät ilman lääkkeitä. He eivät lihota lääketehtaita, vaan voivat käyttää rahansa johonkin hauskempaan. Tai vaikka lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.
Ja kun autonomia ja itsenäisyys on muutenkin tavoitteena niin ilman masennuslääkkeitä selviävät ovat autonomisempia kuin lääkkeitä popsivat, koska lääkkeiden varassa elävien on pakko pysytellä apteekin tuntumassa ja lypsää lääkäriltä reseptejä.
En tiedä miten päädyin tuosta kerran täällä vain eletään filosofiasta masennuslääkkeisiin, mutta ei sen ole niin väliäkään.
Tekstit
