Kerran täällä vain eletään, lienee jokin yleinen nykyihmisen uskontunnustus.
Jotkut toisaalta väittävät, ettei täällä eletä vain kerran, vaan monta kertaa.
Ja toiset väittävät, että maanpäällinen elämä on alkusoitto ja sitten on luvassa jotain toisenlaista ja parempaa. Tai huonompaa, jos on tullut tehtyä tyhmyyksiä.
Itse mietin miten paineistettua ja ahdistavaa elämästä tulee, jos koko ajan ajatellaan, että kerran täällä vaan eletään. Lyhyt on elo ihmisen ja siitä ajasta on otettava kaikki irti. Ja enemmänkin. Hirveän rasittavaa. Ei ihme, että masennuslääkkeiden myynti lisääntyy. Varsinkin, kun elämä ei aina ole ihanaa, vaikka miten yrittäisi ottaa kiinni hetkestä. Entä jos ainutkertainen elämä onkin pelkkää helvettiä. Revi siitä sitten mielihyvää.
Mikko Kuustonen tunnusti Vain elämäässä, että hänet valittiin vuoden positiivisimmaksi henkilöksi samana vuonna, kun hän aloitti masennuslääkkeiden syönnin. No ei siinä mitään, mutta välillä mietin julkisuuden henkilöiden haastatteluja lukiessa tai kuunnellessa, ja heidän murheellisia naamojaan katsellessa että onko tässä maassa enää yhtään julkkista, joka ei syö masennuslääkkeitä ja käy terapiassa.
En halua viedä masentuneilta lääkitystä enkä kieltää terapiassakäyntejä, mutta eikö kenenkään muun mielestä ole outoa, että meillä on näin paljon masentuneita esikuvia.
Itse olen kiinnostunut ihmisistä jotka eivät ole masentuneita. Jotka eivät käy terapiassa, eivät syö masennuslääkkeitä. Eivätkä myöskään ole psykopaatteja. Koska täytyy sanoa, että masentuneiden lisäksi meidän julkisuudessamme tuntuu liikkuvan yllättävän paljon psykopaatteja, jotka varmaankaan tarvitse masennuslääkitystä. Vain heidän uhrinsa tarvitsevat sitä.
En ajattele masennuslääkkeiden syöjien olevan jotenkin huonoja ihmisiä, mutta ilman masennuslääkkeitä selviävät ovat silti mielestäni paremmalla oksalla elämässä, koska he pärjäävät ilman lääkkeitä. He eivät lihota lääketehtaita, vaan voivat käyttää rahansa johonkin hauskempaan. Tai vaikka lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.
Ja kun autonomia ja itsenäisyys on muutenkin tavoitteena niin ilman masennuslääkkeitä selviävät ovat autonomisempia kuin lääkkeitä popsivat, koska lääkkeiden varassa elävien on pakko pysytellä apteekin tuntumassa ja lypsää lääkäriltä reseptejä.
En tiedä miten päädyin tuosta kerran täällä vain eletään filosofiasta masennuslääkkeisiin, mutta ei sen ole niin väliäkään.
Jotkut toisaalta väittävät, ettei täällä eletä vain kerran, vaan monta kertaa.
Ja toiset väittävät, että maanpäällinen elämä on alkusoitto ja sitten on luvassa jotain toisenlaista ja parempaa. Tai huonompaa, jos on tullut tehtyä tyhmyyksiä.
Itse mietin miten paineistettua ja ahdistavaa elämästä tulee, jos koko ajan ajatellaan, että kerran täällä vaan eletään. Lyhyt on elo ihmisen ja siitä ajasta on otettava kaikki irti. Ja enemmänkin. Hirveän rasittavaa. Ei ihme, että masennuslääkkeiden myynti lisääntyy. Varsinkin, kun elämä ei aina ole ihanaa, vaikka miten yrittäisi ottaa kiinni hetkestä. Entä jos ainutkertainen elämä onkin pelkkää helvettiä. Revi siitä sitten mielihyvää.
Mikko Kuustonen tunnusti Vain elämäässä, että hänet valittiin vuoden positiivisimmaksi henkilöksi samana vuonna, kun hän aloitti masennuslääkkeiden syönnin. No ei siinä mitään, mutta välillä mietin julkisuuden henkilöiden haastatteluja lukiessa tai kuunnellessa, ja heidän murheellisia naamojaan katsellessa että onko tässä maassa enää yhtään julkkista, joka ei syö masennuslääkkeitä ja käy terapiassa.
En halua viedä masentuneilta lääkitystä enkä kieltää terapiassakäyntejä, mutta eikö kenenkään muun mielestä ole outoa, että meillä on näin paljon masentuneita esikuvia.
Itse olen kiinnostunut ihmisistä jotka eivät ole masentuneita. Jotka eivät käy terapiassa, eivät syö masennuslääkkeitä. Eivätkä myöskään ole psykopaatteja. Koska täytyy sanoa, että masentuneiden lisäksi meidän julkisuudessamme tuntuu liikkuvan yllättävän paljon psykopaatteja, jotka varmaankaan tarvitse masennuslääkitystä. Vain heidän uhrinsa tarvitsevat sitä.
En ajattele masennuslääkkeiden syöjien olevan jotenkin huonoja ihmisiä, mutta ilman masennuslääkkeitä selviävät ovat silti mielestäni paremmalla oksalla elämässä, koska he pärjäävät ilman lääkkeitä. He eivät lihota lääketehtaita, vaan voivat käyttää rahansa johonkin hauskempaan. Tai vaikka lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen.
Ja kun autonomia ja itsenäisyys on muutenkin tavoitteena niin ilman masennuslääkkeitä selviävät ovat autonomisempia kuin lääkkeitä popsivat, koska lääkkeiden varassa elävien on pakko pysytellä apteekin tuntumassa ja lypsää lääkäriltä reseptejä.
En tiedä miten päädyin tuosta kerran täällä vain eletään filosofiasta masennuslääkkeisiin, mutta ei sen ole niin väliäkään.
Tekstit
Auts, nyt teki kipeää, koska käytän lääkitystä, olen käynyt terapiassa.
VastaaPoistaMinäkin olen käynyt terapiassa.
VastaaPoistaAloin nyt vain miettiä sitä, että miksi niin monet käyvät. Ja tarvitsevat lääkitystä. En ole viemässä ihmisiltä heidän lääkkeitään, mutta jokin tässä kuviossa mielestäni mättää.
Tämä lause sai minut ottamaan regoimaan hyvin henkilökohtaisesti:
Poista"Itse olen kiinnostunut ihmisistä jotka eivät ole masentuneita"
Sen yleisemmin en jaksa miettiä, mikä kuviossa mättää.
Äh, typoja, sori, kuumetta.
PoistaNo en tarkoittanut sitä niin, ettenkö pitäisi tai haluaisi olla tekemisissä ihmisten kanssa joilla mahdollisesti on masennusta. Sana "kiinnostunut" tarkoittaa tässä kiinnostunutta tämmöisessä niin kuin tutkimusmielessä. Voin samalla tavalla olla kiinnostunut vaikkapa rooibosteen ominaisuuksista.
PoistaSiis en tarkoittanut kiinnostunutta minkään toisesta ihmisestä pitämisen synonyymina, vaan kiinnostuksena johonkin asiaan. Miksi jotkut osaavat elää masentumatta. Olen kiinnostunut asiasta, mutta en tarkoita, että haluaisin jokaisen ei-masentuneen ystäväksi.
äh, menipä tämä nyt monimutkaiseksi.
Minä olen psykopaatti ja voinkin siis kuivasti todeta, että suurin osa nyt vain haluaa lukea masentuneesta, (mutta hämmentävän aikaansaavasta) julkkiksesta vs. iloisesta julkkiksesta. Hanki sinäkin siis masis tai edes masennuspillereitä. Sillä se elämä komiasti eletään.
VastaaPoistaolet varmasti oikeassa jälleen kerran. Yritän kuitenkin sinnitellä ilman pillereitä. Tyroksiini riittää ja siitäkin tahtoisin päästä eroon, vaikka voi olla ettei tule onnistumaan.
VastaaPoistaNo mikäs masennuksessa on vikana? Se voi olla, toisinaan onkin, tervehdyttävä reaktio tilanteessa josta ei pääse pois. Täytyy tunnustaa, enemmän kartan ylipositiivisia, aina hymyileviä ilopillereitä joiden iloisuudessa on minusta jotain valheellista. Masentunut ihminen ei ole valheellinen. Lääkehoitokaan ei aina lainkaan kaikkia auta vaan jokin muu, ja enpä käy luettelemaan mikä muu. Mä tunnen hengenheimolaisuutta masentumaan kykeneviä kohtaan. Tekisi mieleni joskus jopa hihkaista: eläköön, eläköön masennus! (tätä eivät kaikki tajua, mut älkää loukkaantuko ja toivottavasti ette ymmärrä väärin).
VastaaPoista"No mikäs masennuksessa on vikana? Se voi olla, toisinaan onkin, tervehdyttävä reaktio tilanteessa josta ei pääse pois"
PoistaJa ilmeisesti tällaisia tilanteita on nyt siis vähän joka toisella taviksella ja jokaisella julkisuuden henkilöllä, jolloin voisi minusta olla järkevä kääntää katse kuitenkin ulospäin ja kysyä eikö noille tilanteille todellakaan voida mitään. Ymmärrän, että yksilö tuntee itsensä voimattomaksi elämän umpikujissa, mutta järjestelmien tasolla pitäisi kyetä näkemään vähän avarammin.
Niin mikä masennuksessa on vikana. Itse olen mieluummin ei-masentunut kuin masentunut. Eikä masennuksen puuttuminen elämästä tarkoita minulle mitään ylipositiivisuutta todellakaan.