perjantai 21. lokakuuta 2016

Annan lausuntoni tukka kampaamatta

Eräässä ajankohtaisohjelmassa (anteeksi lähteen epämääräisyys) Teemu Keskisarja puhui nationalismista. Minä olen itse koko ikäni vihannut nationalismia. Viha on kummunnut kansakoulun isänmaallisuuskasvatuksesta ja vuodet Huittisten kulttuurisihteerinä täydensivät vihani. Mutta omassa puheenvuorossaan Teemu Keskisarja puolusti nationalismia. Hänellä oli yllättäviä ja huvittavia näkökulmia ja naurahtelin ilahtuneena, huvittuneena ja myös jollakin tavalla virkistyneenä, kun huomasin, että oma ajattelutapani on ehkä ollut vähän yksipuolinen ja jäsentymätön.

Mutta ei nationalismista sen enempää. Se mikä kirvoitti tämän postauksen on useammankin naisihmisen (suokaa siis anteeksi, että puhuttelen henkilöryhmää tällä tavoin sukupuolittuneesti) sanovan: onko tämä nyt jokin trendi, että tullaan televisioon puhumaan tukka pystyssä jotain?

Siis ei sanota: Teemu Keskisarjalla oli ärsyttäviä, tai innostavia, tai yhdentekeviä näkökulmia. Vaan: Miksi hänellä oli tukka kampaamatta?

Minusta oli ihan hemmetin virkistävää, että joku tulee telkkariin tukka kampaamatta.

Onhan meillä sitäpaitsi ollut jokin Pentti Linkolakin jo vuosikymmenet, eikä sekään ole kammannut tukkaansa juurikaan. Miksi en ole kuullut kenenkään valittavan, ettei Pentti Linkola kampaa tukkaansa? Hän oli juuri viikko sittenkin televisiossa, eikä kukaan ainakaan minulle kommentoinut Linkolan tukkaa. Mutta Keskisarjan tukassa oli heti jokin vika.

Minäkin pääsen kohta oikeaan televisio-ohjelmaan, ainakin jos hengissä säilytään siihen asti jne. Kuvaajat tulevat viikon päästä. Kerään tässä rohkeutta, että annan lausuntoni tukka kampaamatta.

Share/Bookmark

4 kommenttia:

  1. Keskisarja ylipäätään on erittäin virkistävä tapaus historiantutkijoiden joukossa. Ja harjastukka, jota ei ole edes yritetty sukia oikeaoppisesti, parantaa vaikutelmaa entisestään. Heräsi kyllä kiinnostus, että mikäs tv-kuvaus sinulla on tulossa? Vai onko se vielä salaisuus? Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mainostan asiaa enemmän sitten, kun ohjelma on tehty ja tiedän milloin se tulee ulos :-)

      Poista
  2. Piti ihan käydä katsomassa tuo Keskisarjan pätkä kun niin herskyttävästi siitä kirjoitit. Minäkin olen tottunut vierastamaan nationalismia. Pisti tuo puheenvuoro kumminkin ajattelemaan. Ja eipä Keskisarja sanavalintojaan säästele eikä turhemmin säätele, kuten ei kampaustaankaan. Virskistävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin. Kyllä virkistää. Pörrötukat kunniaan myös asiaohjelmissa, ei niitä tarvitse pelkästään jonnekin rock-maailmaan aidata.

      Poista

Kerro mitä mielessä!