Olen tullut vähän hulluksi. Olen lähdössä Barcelonaan kohta. Keväällä teen pyhiinvaelluksen Pyhälle maalle, siis Israeliin. Menen siis katolilaisten porukassa. Kun ilmoittauduin, matkan järjestelyistä vastaava sisar tarkisti onko minulla riittävän kova kunto, kysymys ei ole lepolomasta.
Viimeksi sain Ahvenanmaan vaelluksella kilpirauhasarvot hetkeksi kuntoon. Nyt ne ovat taas olleet perseellään, eikä koululääketiede osaa auttaa. Pitäisi tehdä lääkepyhiinvaelluksia kaukaisiin maihin, kuten toiset kilpirauhasvaivaiset, voisi salakuljettaa kilpirauhaslääkkeitä joita täällä ei saa käyttää. Mutta en nyt vielä ole jaksanut innostua sellaisesta.
Olen soitellut kiinteistövälityksille kesämökin myymisestä ja asunnon myymisestä noin niin kuin alustavassa kartoitusmielessä, ja olen tehnyt alustavan varauksen kuopasta, johon kenties, toivottavasti, nousee jossain vaiheessa talo. Öisin herään valvomaan ja ihmettelemään mitä tästä kaikesta seuraa. Marraskuu on aikaa katua varausta ja saan vielä varausrahat takaisin. Katsotaan nyt nouseeko katumus ylipääsemättömäksi.
Mutta en ole unohtanut rakkauttakaan. Tai romantiikkaa. Kirjan talon kanssa pukkaa romantiikkahautomoa. Kalkkunakässärit kuntoon-teemalla. Aloittanen myös kirjailijakummittelun parin vuoden tauon jälkeen. Yhtä hurlumheitä on elämä täällä.

Vauhtia riittää, tyhjän sivun kammo ei selvästikään ole kovin yleinen...
VastaaPoistaHuomasin myös Pyhän maan retken mutta en ole näillä näkymin menossa...kuten en nyt myöskään paavia tapaamaan, hyvä kun Messukeskuksen kirjamessuille pääsee.
Pitkään suunnittelin, että lähden katsomaan paavia, mutta en saanut järjestelyistä tolkkua riittävän ajoissa. Olisi pitänyt jo varata matkaa ja hotellia, enkä edes tiennyt missä hänet voisi tavata ja riittääkö lippuja siinä vaiheessa, joten. Hauskoja kirjamessuiluja sinulle!
VastaaPoista