Upeeta, mahtavaa

Näytän kuvassa mairealta kuin kermaa latkinut kissa, vaikka tarkoitus oli ikuistaa pysähtynyt tunnelma, jonka vallassa matkustin Helsinkiin tapaamaan kustantajaa. Tämä oli siis eilen. Helsingissä oli kylmää ja kolkkoa, kuten aina. Onneksi tapasin kosmopoliitin ystäväni, joka puhuu sujuvasti englantia, saksaa, italiaa, ranskaa, venäjää ja ruotsia, mutta ei ole oppinut puhumaan sujuvaa suomea. Siksi minä taivun ja sönkkään hänen kanssaan englantia. Arvatkaa onko sujuvaa. No ei todellakaan, mutta hän on aina valtavan iloinen, kun tapaa minut, joten kyllä sellaisen ihmeen vuoksi taipuu sönkkäämään englantia.

Tapaamisen jälkeen suuntasin kustantamoon. Luulin, että siellä käydään läpi printtiä, johon on punakynällä tehty korjauksia, mutta sen sijaan me joimmekin kahvia ja skumppaa ja puhuimme minun romaanistani. Minä siemailin skumppaa ja kuuntelin herrojen analyyseja ja ajattelin, että herranjesta, tässähän minä istun kustantamon herrojen kanssa kuin oikea kirjailijatar, onpas viehättävää. 

En ole tottunut yhdistämään kirjojen tekemiseen tällaista seuranpitoa, mutta minulla tietenkin on aina aikaa puhua siitä mitä MINÄ olen kirjoittanut. Mahtawaa.

Upeeta, mahtavaa

Epäilen salaliittoa

Kirja-alan ihmisten parissa on viime päivinä jaettu tätä selvitystä. Kysymys on siitä kirjallisen kulttuurin alasajosta, joka on maailmassa meneillään. Suomi seurailee länsimaisia trendejä.

Voimme tietenkin käydä uljaaseen taisteluun tuulimyllyjä vastaan, ja järjestää vaikka kirjoituskilpailun, jossa etsitään poikia kiinnostavia tekstejä, koska halutaan sytyttää lukemisen vimma poikiin. Oletetaan siis, että pojat eivät lue, koska puuttuu kiinnostavaa luettavaa.

En vastusta hanketta, päinvastoin, mutta silti käy mielessä miten pitkälle voi edetä suuntaan, jossa pohditaan mikä ketäkin kiinnostaa, ja sitten tarjotaan heille sitä. Tuleeko joskus pää vetävän käteen. Historiasta tiedämme, että ihminen voi vajota hyvinkin alas, kun on sopiva alamäki. Olen yllätykseksi itselleni (olenhan vanha viihteen puolustaja) päätynyt ajattelemaan, että ihmiset pitäisi kasvattaa kiinnostumaan tietyistä asioista, vaikka ne eivät heitä luonnostaan kiinnostaisikaan. Onhan siinäkin ajattelumallissa sudenkuoppansa tietysti.

Kummalliseen paradoksiin olen silti itsekin törmännyt. Kirjoja ilmestyy paljon, mutta on haastavaa löytää joukosta itseä kiinnostavaa luettavaa. Lehtien kulttuuriosastot eivät siinä auta, paitsi siinä mielessä, että kun jotain oikein kehutaan, voin päätellä, että tuskin sopii minulle. Luettavat pitää kaivella esiin katvealueilta.

Mutta kumminkin, minun piti sanoa jotain tuosta kirja-alan alamäkeä koskevasta selvityksestä. Ostimme tänä vuonna uuden asunnon. Siis täysin uuden. Vasta muuttaessamme huomasimme, että eihän täällä ole ehjää seinää kirjahyllyjä varten. Olimme tienneet, että kirjojen määrää pitäisi karsia, mutta todellisuus oli vielä luultua karumpi.

Uusi asunto on kaikin puolin kaunis ja ihana, mutta kirjaihmisille tätä ei selvästikään ole tarkoitettu. Se onkin jo pitkään ollut näkyvissä, etteivät kirjahyllyt ole linjassa sisustustrendien kanssa. Mitä yritän sanoa? Sitä vaan, että taustalla jylläävät isommat voimat, ja vaikka onkin suotavaa miettiä poikien ja kenen tahansa lukuinnon sytyttämistä, niin ratkaisua pitäisi etsiä myös toisesta suunnasta. Erilaiset salaliittoteoriatkin hiipivät mieleen. Kuka hyötyy siitä, että ihmiset tyhmistyvät, kun luku-ja kirjoitustaito rapautetaan?

Epäilen salaliittoa

Myöhästyneet kiitokset ja Niilon joulukoulun taustat

Keskeneräiset projektit painavat mieltä eikä marraskuukaan piristä. Onneksi Niilon joulukoulu on nyt sentään paketissa. Kiitos Suomen kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto ja Suomen tietokirjailijat apurahoista, joiden tuella sain kirjan tehtyä.

On merkillistä, että kirjaa tehdessä oli niin kova pyrkimys tuottaa sen kautta iloa ihmisille, ja nyt olen sitten itse aivan läkähtynyt. Kirja on pieni ja sievä, mutta kun minun piti siirtää koneeltani joulukoulun kuvat tikulle, kone ilmoitti, että siirretään 1673 kuvaa... No ei siirrettykään, koska ei sellainen määrä mahdu tikulle. Valmiissa kirjassa on ehkä neljäsataa kuvaa, arvioisin. Tein kirjan valmiiksi viime kesän loputtomilta tuntuvissa helteissä mökillä ja välillä tuntui kuin pää hajoaisi. Mutta sitten hajosikin vain sappirakko.

Joulukoulun idea on muistuttaa markkinahumun keskellä, että mikä oikeastaan on jutun juju. On tietenkin ihanaa hankkia lahjoja ja saada niitä. Leipoa ja laittaa joulua ja syödä hyvin ja maata sohvalla, paitsi että ehkä tämä kaikki on kokenut pienen inflaation, koska nykyään me elämme arkenakin yltäkylläisyyden keskellä.

Joku sanoikin minulle, ettei hän ole mikään jouluihminen eikä välitä mässäilystä ja hössötyksestä. Hän tuntui ajattelevan, että minä olen sellainen joka mässää ja hössöttää. No ehkä olenkin, mutta se ei liity lainkaan jouluun. Minäkään en ole jouluihminen. En hommaa kuusta enkä juuri ostele lahjoja, edes joulukortteja en yleensä saa aikaiseksi lähettää. Olen usein lähtenyt jouluksi jonnekin, missä ei ole tarvinnut viettää joulua. Ja minähän olen siinä onnellisessa asemassa, että aina voi tehdä töitä. Kuten sairaanhoitajat ja pelastuslaitoksen ihmiset myös kirjailija voi olla jouluna töissä. En ole jouluihminen ja juuri siksi tein tämän kirjan. Halusin ymmärtää miksi joulua vietetään, mitä kaikkea jouluun liittyy.Kiinnosti selvittää mistä kaikki kumpuaa. Mihin kaikki viittaa, siis kuuset ja piparkakut, lahjat ja joulupöydän antimet.

En ole muutenkaan mikään juhlakausi-ihminen, mutta toisaalta, onko sitten hyvä, kun kaikki elämän päivät ovat samaa markkinapötköä ilman sen kummempaa sisältöä kuin että ostetaan sitä mitä  tarvitaan ja himphamput vielä päälle. Näkemykseni mukaan ihminen kuitenkin kaipaa tarkoitusta, merkitystä. Jos hän ei sitä löydä, hän voi huonosti. Merkitystä etsitään milloin mistäkin, eikä minulla ole siihen sanomista. Tämä pieni kirja yrittää omalla kömpelöllä ja vilpittömällä tavallaan johdattaa meidät pohtimaan mikä joulussa on tärkeää ja säilyttämisen arvoista.

Esim adlibriksestä Niilon joulukoulun voi tilata.
Tai vaikka Bookysta.

Myöhästyneet kiitokset ja Niilon joulukoulun taustat