maanantai 16. maaliskuuta 2015

Myykö, vai eikö myy, kas siinä pulma

Terveisiä Sinisestä hämärästä. Olihan se hämärää touhua tuolla Förituvassa, Turku-seuran ja Lounais-suomen kirjailijoiden yhteistilaisuudessa, jonne oli koottu kirjoittajia esittelemään sen hetkistä elämäntyötään. Minäkin siis sain mielenhäiriön ja menin sinne puhumaan uusimmasta romaanistani  ja sarjakuvakirjastani. 

Anitta Kaitajärvi, Mikko Kalajoki, Mika Kivelä, Merja Krogell, Harri Kumpulainen, Roope Lipasti, Tuula Sandström ja Jutta Tukia esiintyivät siellä myös.

Tilaisuus oli leppoisa ja kotikutoinen. Oli pakko ihailla Tuulaa, joka tuli suoraan junalta hengattuaan Seinäjoella kolme päivää Kirjoittajayhdistysten talvipäivillä. Hän hiippaili paikalleen kesken minun puheenvuoroni ja päästyään viimein vuoroon illan päätteeksi, vetäisi parit yhteislaulut sisältävän runoperformanssin. Minusta ei olisi tuollaiseen.

Minä sen sijaan olin taas tuttuun tapaani niin säälittävä, että paikalla olleet kirjoittajakurssilaiseni alkoivat miettiä, mitä pitäisi tehdä, että saisin kirjojani menemään kaupaksi. Varsinkin myyntimiehillä riittää noita ideoita. 

Viime aikoina olen taas seuraillut, miten toiset kirjailijat riemuitsevat menestyksestään ja toiset itkevät sitä, kun eivät menesty. Ne jotka eivät menesty, yleensä lopettavat aika nopeasti. 

Minulla on jälleen meneillään se vaihe, kun mietin, että minkä vuoksi olen jatkanut tätä hommaa yli kaksikymmentä vuotta. Tuntuu uskomattomalta, että keikun alalla edelleen. Eikö tästä voisi antaa jonkin mitallin jo?

Share/Bookmark

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mitä mielessä!