Muistan, kun tuoreena vastavalittuna Kirjailijaliiton jäsenenä menin johonkin K-liiton tilaisuuteen ja kohtasin siellä kirjailijoita, joilla oli mennyt sukset ristiin pitkäaikaisen kustantamonsa kanssa. Tämähän on asia, joka kirjailijan kannalta tarkoittaa sitä, ettei kustantaja enää julkaise hänen käsikirjoituksiaan. Kirjailija on vapaa tarjoamaan käsikirjoitustaan toiselle kustantamolle. Mikä monen kohdalla merkitsi uran päättymistä. Nykyään voi helpohkosti tehdä omakustanteita ja julkaista netissä, mutta silloin se oli vielä hankalaa. Puhun siis yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä.
Muistan kirjailijan, jonka kirjoja olin lukenut murrosikäisenä. Tuossa tilaisuudessa kirjailija selitti minulle kuinka väärin häntä oli kohdeltu. Hänen äänensä sortui, silmistä valui kyyneliä. Hän oli tehnyt hienon tuotannon, mutta nyt hänestä ei oltu enää kiinnostuneita. Järkytyin syvästi. Minun maailmaani ei ollut mahtunut sellainen mahdollisuus, että kirjailija kirjoittaa minun mielestäni hyviä kirjoja, mutta sitten joku muu päättää ettei hän olekaan enää kiinnostava.
Olin silloin nuori kirjailija, alle neljänkymmenen. Tunsin itseni vanhaksi, mutta nyt ymmärrän, että olin valtavan nuori. Olin onnistunut huijaamaan itselleni kustannussopimuksen, jopa kolmesti siinä vaiheessa. Olin luullut olevani turvassa. Kirjoitustaitoni oli pelastanut minut kirjallisuuden ihmemaailmaan, jossa olin lukijana viihtynyt niin hyvin. Kirjailijaliiton kokouksessa minulle yhtäkkiä avautui karu todellisuus. Elämä kirjojen kirjoittajana ei ole samanlaista kuin niiden lukijana. Lukijalle kirjat ovat turva, kirjailijalle ne ovat loputon haaste ja hylätyksi tulemisen uhka. Vain harvat voittavat.
Lastenkirjallisuuden alueella olen voittanut kaksi palkintoa. Olen saanut siis hiukan maistaa voittamisen huumaa. Mutta nyt on ollut pitkään tasaista alamäkeä ja kuulen jo vertauskuvallisen vessan viemärin odottavan kohinan korvissani, kun minut huuhtaistaan yhdellä napin painalluksella pois tästä kirjallisuusmaailmasta.
Kirja kirjalta kirjailija saa turpiinsa. Hän yrittää saada äänensä kuuluviin, mutta epäonnistuu. Kirja tehdään, mutta se ei lähde leviämään. Tai leviää jonkin verran, mutta ei riittävästi, jotta kirjailija voisi pystypäin todeta, että hän elää kirjoillaan.
Kuinka monta kertaa minä jaksan vielä ottaa turpiini? Odotan myyntimenestystä, mutta sitä ei tulekaan. Milloin jään makaamaan kanveesiin, enkä enää kohoa huitomaan heikoilla nyrkeilläni ilmaa ja karjumaan tyhjyyteen väitelauseita omien tekstieni välttämättömyydestä ihmiskunnalle.
Tällaisia asioita en saa päästää nahkani alle. Minä kirjoitan näin, mutta oikeasti minä en ajattele mitään tämmöisiä. Oikeasti minä vain rynnistän kohti seuraavaa kässäriä ja seuraavaa kässäriä ja seuraavaa kässäriä lailla sarvikuonon.
Tekstit
Rohkaisua sinulle Kirsti, vaikka kirjailijan todellisuus onkin raadollinen. Kirjasi ovat tuoneet paljon iloa ja ajattelemisen aihetta. Olen salaa odotellut, että kirjoittaisit romaanin katolisesta perspektiivistä, vaikka dekkarin, jossa tapauksia tutkii joku katolilainen, symppis ja pikkaisen raskasmielinen henkilö, mutta huumoriakin pitäisi olla :D Jaa'a, olenkohan sittenkin vähemmistössä mieltymyksineni?
VastaaPoistaArja
Olet vähemmistössä! Mutta kaikki kiinnostava tapahtuukin marginaaleissa. Olen kirjoittanut romaanin suomalaisesta katolilaisesta todellisuudesta, se ei ollut dekkari, mutta on siinä juoni ja vähän jännitystä ja sympaattisia henkilöitä. Joskaan ei huumoria juurikaan, muistaakseni. Kirjan nimi on Kaivatut.
VastaaPoistaLeena Lumin esittely kirjasta:
http://leenalumi.blogspot.fi/2013/10/kirsti-ellila-kaivatut.html
Tämä aika nyt vain on sellainen, että ihmiset ovat useimmiten julkisissa keskusteluissa ilkeitä tai aggressiivisia, mikäli osoittavat jotain tunteita. Yleensä tyydytään hiljaisuuteen.
VastaaPoistaOmalta osalta täytyy yrittää muuttaa tätä aikaa...
PoistaNythän on niin, että minä kumminkin olen viihtynyt kirjojesi parissa, herännyt ajattelemaankin jotain esille nostamaasi. Ei sitä tekijän pitäisi miettiä, mikä menisi kaupaksi. Pitää kirjoittaa, kun osaa ja tahtoo - ja toivoa, että joku julkaisee ja joku ostaa. Kaupallisesti orientoituneet kirjailijat jäävät ainakin minulta rauhaan.
VastaaPoistaOlen tismalleen samaa mieltä Ellinooran kanssa. Sen heti vaistoaa jos kirjailija on kaupallisuus edellä liikkeellä. Vaikka totuuden nimissä tietysti on niinkin, että kysehän on ammatista ja leipäpuusta. Muutama vuosi sitten bongasin Camilla Läckbergin dekkarit ja innostuin kirjaesittelyjen perusteella: saaristo miljöö kuulosti kiehtovalle. Mutta, ennen kuin ehdin lainata yhtäkään, luin jutun tästä kirjalijasta, joka oli käynyt kurssilla opiskelemassa miten tehdä myyviä kirjoja ja hionut ammattilaisten avulla kirjalijaimagonsa kuntoon. En koskaan lainannut ensimmäistäkään. Tyhmää ehkä, ja ehkä kirjat olisivat olleet hyviä, mutta meni vaan maku. Lopputulema: kirjalijan ammatissa on paljon ristiriitoja..Ja Kirsti muuten, olen lukenut monet kirjoistasi uudestaan ja uudestaan.
VastaaPoistaAnniina
Kiitos kannustavista kommenteista Ellinoora ja Anniina. Olen tietenkin koko urani ajan turvannut kaltaisiinne lukijoihin. Mutta kirjallisuuden valtavirta kulkee toisenlaisia ratoja. Teidänlaisianne lukijoita ei ole riittävästi tai ehkä teitä on riittävästi, mutta teitä on vaikea löytää niin monta (kymmentä)tuhatta, että teidän varassanne kirjailija eläisi. Siksihän markkinastrategioita kehitellään ja brändejä luodaan ja ylläpidetään, että maailma vain toimii sillä tavalla. Kirjailijan kannalta on siis viisautta lähteä imagokonsultille ihan tältä istumalta, eikä suinkaan hioa ja puunata seuraavaa kässäriä.
VastaaPoistaTuli mieleen, että Antti Hyry ei varmaan ole käynyt konsultilla eikä kurssilla? Myyntiluvuista en tiedä, mutta Finlandian on kumminkin voittanut. Entä Antti Tuuri tai Petri Tamminen...tuskin mitään showmiehiä? Luen juuri pappitrilogiaasi ja yritän yleisillä paikoilla pidätellä naurua. Toivon myötätuulia urallesi :)
VastaaPoista-Millie-
Mutta kotimaisia romaaneja julkaistaan vuosittain satoja ja vain yksi voittaa finlandian. Ehdokkuus ei vielä lisää myyntiä juurikaan, ellei kirja sitten sattumoisin ole muuten nosteessa, vasta palkittua kirjaa myydään. Eikä palkitunkaan kirjailijan seuraavaa kirjaa välttämättä myydä. Palkinto ei siis kanna kirjailijaa kovin pitkälle ja joka tapauksessa se nostaa vuosittain vain yhden kirjailijan, kun meitä ammatikseen kirjoittavia on kuitenkin hiukan enemmän.
VastaaPoistaPalkinto auttaa saamaan apurahoja, saa siis kirjoittaa, vaikka ei niin paljon myytäisikään, mutta kirjailija tavoittelee ennen kaikkea laajaa lukijakuntaa kirjoilleen. Mieluummin tietysti kirjoitan apurahojen turvin pienelle lukijakunnalle, kuin en kirjoita ollenkaan kenellekään. Mutta olisi se mahtava saada isompi osa leivästä nimenomaan siitä, että kirja myy.
Antti Tuuri ja Petri Tamminen ovat mielestäni ilman muuta suuria show-miehiä. Imago ei ehkä ole konsultilta peräisin, mutta sehän on vain etu. Kiitos myötätuulen toivotuksista, sitä tarvitaan!