Vakaumus lopetti kätilön unelmatyön, kirjoitetaan iltapäivälehdessä.
Kuulin, että näitä tarinoita terveydenhuoltohenkilökunnan ahdingosta Suomessa kerrotaan nyt Euroopan unionin tasolla. Siellä ei ole tiedetty, että Suomessa kaikkien kätilöiden ja gynekologien on pakko osallistua aborttiin.
Huvittavaa oli, että sosiaalisessa mediassa eräs tuohtunut henkilö kirjoitti, että onhan se nyt parempi että tehdään abortti kuin se, että lapsi myöhemmin kuolee. Voiko joku tosiaan ajatella, ettei abortissa kukaan kuole.
Eikö siitä voisi päästä yhteisymmärrykseen, että jokin siinä kuolee. Ilman, että saa itse päättää haluaako kuolla.
Ei tämä elämä minustakaan aina ole herkkua ja varsinkin nuorena ajattelin monta kertaa, että parempi olisi ollut jäädä syntymättä. Voi olla, että sitten kun olen vanha ja avuton, tulevat samat ajatukset mieleen ja kadun syntymääni. Mutta ainakin saan sitten itse päättää, että teenkö itsemurhan, joku toinen, siis lähinnä äitini ja häntä hoitava lääkäri eivät minua murhanneet. Olen pahoillani siitä, että joudun kirjoittamaan aiheesta vähän groteskiin tyyliin, mutta minua suututtaa tämä aihe. Monestakin syystä, mutta muun muassa siksi, että tunnen ihmisiä, jotka eivät voi toimia ammatissaan, siis kätilöinä tai gynekologeina siksi, että kokevat abortin viattoman lapsen tappamisena. En vaadi kiristyksiä aborttilakiin, ainoastaan olisi minusta kohtuullista myöntää työntekijälle omantunnonvapaus päättää osallistuuko tällaiseen operaatioon, vai ei.
En ole poliitikko enkä kansalaisaktivisti, joten kauhean paljon en välitä höyrytä tästä aiheesta. Mutta nyt oli pakko lausua muutama sana, koska koin itseni niin ajankohtaiseksi. Arpapeliä romaanin, joka heinäkuussa ilmestyy, päähenkilö on gynekologi joka ei voi tehdä abortteja. Romaani ei pääsiassa käsittele tätä dilemmaa, se vain muodostaa eräänlaisen taustan ja reunaehdon sen tapahtumille.
Kuulin, että näitä tarinoita terveydenhuoltohenkilökunnan ahdingosta Suomessa kerrotaan nyt Euroopan unionin tasolla. Siellä ei ole tiedetty, että Suomessa kaikkien kätilöiden ja gynekologien on pakko osallistua aborttiin.
Huvittavaa oli, että sosiaalisessa mediassa eräs tuohtunut henkilö kirjoitti, että onhan se nyt parempi että tehdään abortti kuin se, että lapsi myöhemmin kuolee. Voiko joku tosiaan ajatella, ettei abortissa kukaan kuole.
Eikö siitä voisi päästä yhteisymmärrykseen, että jokin siinä kuolee. Ilman, että saa itse päättää haluaako kuolla.
Ei tämä elämä minustakaan aina ole herkkua ja varsinkin nuorena ajattelin monta kertaa, että parempi olisi ollut jäädä syntymättä. Voi olla, että sitten kun olen vanha ja avuton, tulevat samat ajatukset mieleen ja kadun syntymääni. Mutta ainakin saan sitten itse päättää, että teenkö itsemurhan, joku toinen, siis lähinnä äitini ja häntä hoitava lääkäri eivät minua murhanneet. Olen pahoillani siitä, että joudun kirjoittamaan aiheesta vähän groteskiin tyyliin, mutta minua suututtaa tämä aihe. Monestakin syystä, mutta muun muassa siksi, että tunnen ihmisiä, jotka eivät voi toimia ammatissaan, siis kätilöinä tai gynekologeina siksi, että kokevat abortin viattoman lapsen tappamisena. En vaadi kiristyksiä aborttilakiin, ainoastaan olisi minusta kohtuullista myöntää työntekijälle omantunnonvapaus päättää osallistuuko tällaiseen operaatioon, vai ei.
En ole poliitikko enkä kansalaisaktivisti, joten kauhean paljon en välitä höyrytä tästä aiheesta. Mutta nyt oli pakko lausua muutama sana, koska koin itseni niin ajankohtaiseksi. Arpapeliä romaanin, joka heinäkuussa ilmestyy, päähenkilö on gynekologi joka ei voi tehdä abortteja. Romaani ei pääsiassa käsittele tätä dilemmaa, se vain muodostaa eräänlaisen taustan ja reunaehdon sen tapahtumille.
Minäkään en ensinkään ole mikään aktivisti tällä saralla, mutta myönnän, että koko asia hirvittää hiljaa mielessä.
VastaaPoistaEli onko niin, että moderniin ja edistykselliseen ihmisyyteen nyt vain kuuluu pystyä lopettamaan elämä. Kliinisissä olosuhteissa valviran valvovan silmän alla koko tapahtumasta tulee eräänlainen täytymys. Näin vain täytyy nyt toimia.
Sen kyllä käsitän, että aivan varmasti on tilanteita, jossa toimenpidettä joudutaan harkitsemaan ja kenties valitsemaan huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.
Mutta silti, osuu jonnekin ihmisyyden syviin ytimiin, kauttaaltaan puistattaen, että tällaisesta on tullut niin vakiintunut ja itsestäänselvä osuus länsimaista terveydenhuoltoa. Käsitykseni on, että suurin osa toimenpiteistä tehdään edelleen sosiaalisista syistä. Korjatkaa jos olen väärässä. K.K
p.s. Uusi kirjasi vaikuttaa mielenkiintoiselta!
Minusta me elämme kuoleman kulttuurissa. Abortti, eutanasia, kuolemaviihde. Elämän kunnioitus on kadonnut. Eläimiä, luontoa kohdellaan tuotantovälineinä, pian ihmisetkin ovat vain tuotantovälineitä. Kouluista karsitaan pois kaikki mikä ei palvele markkinatalouden lainalaisuuksia. No joo, tämä nyt uhkaa ryöstäytyä käsistä tämä aihe. Mukava kuulla, että kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Sehän on hömppää, mutta tarjoaa jonkin kontroversiaalin aatoksen sille jota sattuu kiinnostamaan:-)
VastaaPoista