Olin kolmena päivänä kirjamessuilla ja tutkin messuihmisen sosiaalista vuorovaikutusta.
Tapaat kivan ihmisen, alat vaihtaa kuulumisia, niin eikös siihen tule kohta joku kolmas, sinun tai sen toisen tuttu, joka keskeyttää teidät, alkaa selittää jotain omaansa. Siinä sitten alat arpoa, että kuuluuko tähän jäädä, vai pitääkö jatkaa matkaa ja unohtaa, että jäi jokin toinen juttu pahasti kesken.
Yleensä ei kannata jäädä odottelemaan, koska vaikka hetken kuluttua voisitkin jatkaa juttua sen ensimmäiseksi tapaamasi kivan ihmisen kanssa niin sitten siihen kuitenkin kohta tupsahtaa kolmas ja neljäs yhtä kiva ihminen jotain selittämään, ja aina alkaa jokin uusi asia ja ne entiset on tuomittu jäämään aina kesken.
Messut muistuttavat vähän sitä lapsuuteni tivolikokemusta, kun yritin ajaa autolla. Samalla radalla oli tyyppi, joka otti tehtäväkseen törmätä omalla autollaan mahdollisimman moneen. En päässyt liikkeelle ollenkaan, kun aina joku ajoi päin. Minusta se oli kamalaa, mutta sillä törmäilijällä oli tosi hauskaa.
Perjantain kohokohta oli tavata yllättävä tuttu entisiltä keskustelupalsta-ajoilta. Niistä ajoista on melkein kaksikymmentä vuotta kohta. Olin silloin aloitteleva kirjailija, jolla oli tarve pohtia omaa kirjoittamistaan ja internetin kirjallisuuspalstat tarjosivat siihen välineen. Foorumien yhteisöt kuitenkin hajosivat omaan mahdottomuuteensa tuossa 2000-luvun alkuvuosina, mutta nyt kuulin, että jotkut ovat pitäneet toisiinsa yhteyttä ja jopa jääneet ns. seuraamaan minun uraani. Mikä tuntui sekä kivalta että hämmentävältä.
Lauantaina rohkaisin mieleni ja kävin Sanaston osastolta kyselemässä minkä verran tulen saamaan rahaa Sanaston tilityksistä marraskuussa.
Sunnuntain tapasin ihmisen, jonka kanssa olen ollut kansakoulussa samalla luokalla ja luokkakuvassa seisomme takarivissä vierekkäin. Hän kertoi, että on naimisissa pojan kanssa, joka oli lapsuuden leikkikaverini Rauno. Olen monta kertaa miettinyt mitä kuuluu Raunolle, nyt tiedän senkin.
Pidin myös puheen kirjamessujen siioninvirsiseuroissa. Tutkin sitä varten hiukan retoriikan sääntöjä. Ehkä jotenkin onnistuin, sillä aika moni tuli halaamaan ja taputtelemaan ja lausumaan kannustavia sanoja.
Tapaat kivan ihmisen, alat vaihtaa kuulumisia, niin eikös siihen tule kohta joku kolmas, sinun tai sen toisen tuttu, joka keskeyttää teidät, alkaa selittää jotain omaansa. Siinä sitten alat arpoa, että kuuluuko tähän jäädä, vai pitääkö jatkaa matkaa ja unohtaa, että jäi jokin toinen juttu pahasti kesken.
Yleensä ei kannata jäädä odottelemaan, koska vaikka hetken kuluttua voisitkin jatkaa juttua sen ensimmäiseksi tapaamasi kivan ihmisen kanssa niin sitten siihen kuitenkin kohta tupsahtaa kolmas ja neljäs yhtä kiva ihminen jotain selittämään, ja aina alkaa jokin uusi asia ja ne entiset on tuomittu jäämään aina kesken.
Messut muistuttavat vähän sitä lapsuuteni tivolikokemusta, kun yritin ajaa autolla. Samalla radalla oli tyyppi, joka otti tehtäväkseen törmätä omalla autollaan mahdollisimman moneen. En päässyt liikkeelle ollenkaan, kun aina joku ajoi päin. Minusta se oli kamalaa, mutta sillä törmäilijällä oli tosi hauskaa.
Perjantain kohokohta oli tavata yllättävä tuttu entisiltä keskustelupalsta-ajoilta. Niistä ajoista on melkein kaksikymmentä vuotta kohta. Olin silloin aloitteleva kirjailija, jolla oli tarve pohtia omaa kirjoittamistaan ja internetin kirjallisuuspalstat tarjosivat siihen välineen. Foorumien yhteisöt kuitenkin hajosivat omaan mahdottomuuteensa tuossa 2000-luvun alkuvuosina, mutta nyt kuulin, että jotkut ovat pitäneet toisiinsa yhteyttä ja jopa jääneet ns. seuraamaan minun uraani. Mikä tuntui sekä kivalta että hämmentävältä.
Lauantaina rohkaisin mieleni ja kävin Sanaston osastolta kyselemässä minkä verran tulen saamaan rahaa Sanaston tilityksistä marraskuussa.
Sunnuntain tapasin ihmisen, jonka kanssa olen ollut kansakoulussa samalla luokalla ja luokkakuvassa seisomme takarivissä vierekkäin. Hän kertoi, että on naimisissa pojan kanssa, joka oli lapsuuden leikkikaverini Rauno. Olen monta kertaa miettinyt mitä kuuluu Raunolle, nyt tiedän senkin.
Pidin myös puheen kirjamessujen siioninvirsiseuroissa. Tutkin sitä varten hiukan retoriikan sääntöjä. Ehkä jotenkin onnistuin, sillä aika moni tuli halaamaan ja taputtelemaan ja lausumaan kannustavia sanoja.
Tekstit
Kuulostaa siltä, että messukokemus jäi kuitenkin ihan plussan puolelle :)?
VastaaPoistaTunnistin heti tuon ilmiön, että kun jossain hulinoissa törmää tuttuun, tulee kolmas paikalle ja juttu jää kesken. Harmillista, mutta tavallista.
Oletko muuten Helsingin messuilla mukana? t. Anne
Hei Anne, oli se plussan puolella. Paljon plussaa, paljon miinusta, saldo heikosti positiivisen puolella ;-)
VastaaPoistaHelsingin messuille en tänä vuonna tule.