Tuubaa tuubaa

Siniristilippumme,
sulle käsin vannomme, sydämin:
sinun puolestas elää ja kuolla
on halumme korkehin.

Näin runoili V.A Koskenniemi. Mutta oliko hän tosissaan? Oliko hänen korkein halunsa elää ja kuolla siniristilipun puolesta? Vai olisiko sittenkin jokin muu halu ollut häen elämässään vielä korkeampi?

Eikö oikeastaan ole aika pelottavaa, jos ihminen on siinä mielentilassa, että hänen korkein halunsa on kuolla jonkin nationalistisen symbolin puolesta? Eikö itsemurhaiskut tehdä tämäntyyppisessä mielentilassa?

En tiedä onko mikään symboli sen arvoinen, että sen puolesta kannattaisi kuolla, puhumattakaan että sen puolesta kuoleminen olisi korkein halu. Joidenkin ihmisten puolesta voisi ehkä joskus uhrata henkensä, mutta en minä silloinkaan osaisi ajatella, että se olisi korkein haluni.

Tuubaa tuubaa

Ehdotan siirtymistä viittomakieliseen kansallislauluun, missä voi käydä tekemässä aloitteen?

Kävin tänään pitämässä itsenäisyyspäivän puheeni Turun kristillisellä opistolla, enkä ollut osannut lainkaan varautua siihen, että saattaisin liikuttua juhlan aikana. Nenäliinoja ei siis ollut tullut mukaan. Liikutuin heti alussa, kun Suomen lippu tuotiin saliin ja laulettiin siniristilippumme. Se oli järkyttävä kokemus, sillä en ole isänmaallisten juhlien ystävä.

Liikutuin siksi, että lippua kantoi vakava tummahipiäinen mies, joka ei selvästikään ollut suomalainen. Kuulin myöhemmin, että maahanmuuttajat ovat innokkaita tässä luottamustehtävässä. Viime vuoden juhlissakin lippua oli kantanut maahanmuuttaja.

Maamme-laulukin sai elämässäni uuden ulottuvuuden katsellessani miten monikymmenpäinen ryhmä esitti sen viittomakielellä. Salissa vallitsi hiiskumaton hiljaisuus esityksen aikana. Viitottuna Maamme-laulu on kaunis. Ehkä voitaisiin päättää, ettei sitä muulla tavalla enää koskaan esitetäkään? Kuka kaipaa sellaista tyhjänpäiväistä jollotusta.

Ehdotan siirtymistä viittomakieliseen kansallislauluun, missä voi käydä tekemässä aloitteen?

Onnea Hyrylle

Antti Hyry sai kuulemma Finlandian. Mietin miksei minulla ole suhdetta sen kummemmin Hyryyn kuin Finlandiaankaan. Olen periaatteessa iloinen siitä, että palkinnon sai ihminen jolla on takanaan pitkä ura.

Mietin onko palkinnoista mitään hyötyä kirjallisuudelle, kuten joskus aina väitetään. Sanotaan että palkinnot lisäävät ihmisten mielenkiintoa kirjallisuutta kohtaan. Kirjallisuudesta keskustellaan ja se on heidän mielestään hyvä asia.

No ehkä niinkin, mutta nyt kääritään Hyryn Uunia lahjapapereihin ja tuhannet suomalaiset saavat sen lahjaksi. Moni kirja päätyy lahjan saajan hyllyyn ja vahvistaa heidän näkemystään siitä, että kirjallisuus on jotain käsittämätöntä ja tylsää. En väitä, että Hyryn kirja olisi käsittämätön ja tylsä. Epäilen vain, ettei se sovi kaikille, jotka tulevat saamaan sen lahjaksi siksi että se voitti kirjallisuuspalkinnon.

Onnea Hyrylle