Hei hei teille

Ongelmani on ehkä koko elämäni ajan ollut se, että olen yrittänyt olla hullu vain salaa. Ei se ehkä ole ihan onnistunut, mutta olen kuitenkin aina yrittänyt. En ainakaan ole koskaan uskaltanut kovin pidäkkeettömästi heittäytyä omaan hulluuteeni ja tunnustautua avoimesti hulluksi.

Oman hulluuden pidättely on johtanut vuosikymmenien mittaiseen masennukseen, jossa on ollut parempia kausia ja huonompia kausia. Nyt hyvää kautta on ollut aika monta vuotta, mutta pieniä takaiskujakin on tullut. Yleensä aina siinä vaiheessa, kun olen joutunut tilanteisiin jossa on ollut paineita käyttäytyä kuten normaali ihminen.

En tosiaankaan kovin hyvin kestä tavallisia järkeviä ihmisiä, jotka sanovat että sellaista elämä on, turha sitä on jäädä suremaan. Tämä tuli mieleen, kun mietin taas sitä miten aktiivisia jotkut ihmiset ovat, miten he tuntevat paljon ihmisiä, miten he verkostoituvat ja pistävät myönteisiä statuspäivityksiä facebookiin.

Sen olen ehkä oppinut, etten jää enää rypemään alakuloihin, totean tilanteen ja käännän katseeni eteenpäin, vaikka sitten vähän väkisin. Nytkin monenlaiset tekemättömät asiat ja velvoitteet ja pelot ja epätoivon idut muhivat sisimmässä ja houkuttavat jäämään sohvalle ruikuttamaan, vaan en voi en voi en voi, sillä minä lähden Nuorisokirjailijoiden reippaassa porukassa Vilnaan. Eiköhän siellä yksi Ihaa aasi mene sitten joinkuin mukana, vai meneekö. No sen suhteen olemme viisaampia joskus sunnuntain tienoilla.

Otan kameran mukaan, toivottavasti muistan kaivaa sen myös laukusta ja näpsiä ne postikorttikuvat itse.

Hei hei teille

Murskana taas, mutta näillä mennään

Kirjailijavieraiden haaliminen on oikeastaan kamalaa, koska joudun nyt katselemaan toisesta vinkkelistä sitä prosessia, jossa valitaan että kuka olisi kiinnostava ja edustava kirjailijavieras, ja kuka ei.

Minusta on tuskallista jäädä itse seinäruusuksi, kun kiinnostavia persoonia kutsutaan esiintymään. Mutta vielä tuskallisempaa minusta on valita, että ketä pyydän, ketä en. Näin siitäkin huolimatta, ettei kesäyliopiston kirjailijavieraana esiintyminen ole kirjailijalle mikään rahasampo.

Ja muuten. Tilasin Terhi Rannelan Kirjoita nuorille oppaan, koska tankkaan nyt materiaalia johdantoluentosarjojani varten. Huomasin, että olen suurin piirtein ainoa säännöllisesti julkaiseva kotimainen nuorille kirjoittava kirjailija, joka ei ole millään tavalla mukana kirjassa. Käykö vähän itsetunnon päälle, mitäs luulette.

Ps.

Ristiaallokko oli oli arvioitu Saunaihossa.

Murskana taas, mutta näillä mennään

Mitäköhän sitä seuraavaksi kirjoittaisi

Elän sellaista jakomielistä vaihetta, että samalla kun askartelen valmistumassa olevan kässärin kanssa ajatukseni haahuilevat tulevissa aiheissa. Monenlaista kiinnostavaa on tarjolla. Kalliokiipeilyä harrastava rouva päähenkilönä? Vai kotimaista iskelmäyhtyettä fanittava kypsä bändäri, joka on ehkä hiukan liikaa jäänyt kiinni omaan murkkuikäänsä. Vaiko kenties narsistiäidin kourista vapauteen kamppaileva tytär.

Tai jos kuitenkin se Coelhohenkinen tarina Torinon käärinliinan ihmeellisistä vaiheista. Aito vai feikki? Kenen piinattu ruumis siihen oikeastaan on piirtynyt?

Luen parhaillaan Julia Navarron Vaiennutta veljeskuntaa, joka pureutuu Torinon käärinliinan arvoitukseen dekkarin keinoin. Hiukan haittaa, että kerronta on niin kökköä. Ja aina kun jostain sankarittaresta ylipäänsä missään kirjassa todetaan, että hän oli juhlien kaunein nainen yrittämättä sitä lainkaan, minulle tulee aina vähän sellainen krooh ja zzzz tunnelma.

Mitäköhän sitä seuraavaksi kirjoittaisi

Syksyä pukkaa

Kollega julkaisee äänikirjan, ja sain tehdä siihen kannen. Tarja Leinosen blogista löytyy lisää informaatiota.

Haluaisin oikeastaan tehdä enemmänkin tuollaisia töitä, mutta nyt tuuppasin itseni Avoimen yliopiston kirjoittamisen perusopintoihin opettajaksi, tosin yhdelle kurssille vaan. Sinänsä hassua, että oikeasti vähän epäröin onko minusta antamaan yliopistotasoista kirjoittamisen opetusta, minähän olen kuitenkin enempi kirjoitustyöläinen. Tuo maisterintutkintokin on ihan muista aiheista kuin kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.

Olen nyt päättänyt, että harrastan jotain egobuustausta ennen kurssin alkua. Joku punainen liina kaulaan tai turbaani päähän, kyllähän te tiedätte. Isolla äänellä kannattaa puhua ja nauraa, tai vaihtoehtoisesti mutista salaperäisesti. Pitää miettiä.

**
Lisäys: Päivi oli lukenut hyvän kirjan:-) Eksyneiden arvostelu täällä.

Syksyä pukkaa

Sitä miehenikin varmaan ihmettelee

Yksi seitsemänvuotias oli lukenut kirjani, ja sitten kysynyt äidiltään, että miten voi olla mahdollista, että mieheni joutuu käymään töissä niin kuin muutkin ihmiset, vaikka minä olen kirjailija.

Ristiaallokkoa on tullut painosta. Vielä se ei ole minulle ilmestynyt, mutta odotan kiihkeästi.

Sitä miehenikin varmaan ihmettelee

Ohivuotoa

Sattumalta kuulin eilen radiosta Heini Junkkaalan haastattelun, ja hän puhui siinä oman sisäisen kokemuksensa käyttämisestä mittarina kirjoitusprosessissa. Oman itsen tarkkailu ei tarkoita sitä, etteikö ihminen olisi kiinnostunut siitä mitä maailmassa tapahtuu, päin vastoin, hän on hereillä ja näkee ihmiset ja maailman. Mutta oma kokemus on se mittari, joka kertoo, että jokin asia on sellainen, että siitä pitää kirjoittaa.

Sisäisen mittarin liikahdus saattaa tuntua noloutena, häpeänä, muina hankalina tunteina. Ne tunteet siis kertovat, että nyt ollaan joidenkin kirjoittamisen arvoisen asioiden äärellä.

Olen Junkkaalan hengenheimolainen, ja käytän omia sisäisiäni tilojani maailman ja ihmisluonnon tutkimisessa. Tämä blogi on työpäiväkirja, ja pistän tänne muistiin tylsiä tunnustuksia itsetunto-ongelmista, kateudesta ja mistä tahansa asiasta joiden ei pitäisi vaivata aikuista ihmistä.

Välillä uskon, että olen kirjailija, joka tekee työtään. Välillä epäilen, että olen vain tyhmä ihminen, joka puhuu ääneen asioita joita ei kuulu puhua ääneen.

Heini Junkkaala on tietysti minua fiksumpi. Hän ei kirjoita hankalia juttujaan blogiin. Sitä asiaa sietää tietysti miettiä. Onko tämä blogi jotain hankalaa ohivuotoa. Pitäisikö pitää mölyt mahassa, ja vain vuoden parin välein pullauttaa maailmalle jokin viisas teos hämmästeltäväksi.

Ohivuotoa

Menneisyyden kirjeet veivät itsetunto-ongelmiin

Menneisyyden kaivelun houkutuksille ei pitäisi antaa myöten. Jollakin tavalla kaivelu kuuluu työnkuvaan, mutta aiheuttaa myös huonommuudentunteita. Muilla on elämä ja velvollisuuksia, minä sen sijaan luen vanhoja kirjeitä.

Miksi olen lakannut pitämästä yhteyttä ihmisiin, jotka ovat kirjoittaneet kaikkein ihanimmat kirjeet. On tietenkin mahdollista, että se on mennyt toisin päin. Mutta olen siinä tapauksessa antanut aika helposti periksi.

Kirjeitä lukiessa tajuan senkin, että minulla on ollut vaikeuksia erottaa toisistaan ystävyys ja ystävällisyys. Mutta ehkä sitä eroa ei olekaan niin helppo tehdä.

Olen itse ollut surkea ystävä, se palautuu mieleen kirjeiden kautta.

Luulen, että kyky olla hyvä ystävä edellyttää ihmiseltä hyvää itsetuntoa. Itsetunto-ongelmissa kamppaileva ei pysty olemaan hyvä ystävä. Pitäisi tietysti olla myös kiinnostunut toisen ihmisen asioista, ei pelkästään omistaan.

Menneisyyden kirjeet veivät itsetunto-ongelmiin

Päivän tunnelmat

Päivän tunnelmat

Kommentti tuli lihaksi

Tuohon edelliseen postaukseen ei tullut yhtään kommenttia, mutta ystävällinen tyyppi tuli asentamaan koneeseeni ulkoisen kovalevyn koska valitin asiaa postauksessa. Niinkin voi siis käydä, että kommentti tulee lihaksi.

Olen nyt ollut kaksi päivää kotona niin etten ole käynyt missään, enkä tavannut ketään. Siis käytännöllisesti katsoen. Minua vaivaa vakava epäusko kaiken tekemiseni suhteen ja yritän kestää sen kuin nainen, ruikuttamatta ympäriinsä. No tänne näköjään nyt päästin pienen pihauksen.

Kummasti se epäusko ja kaiken turhuuden tunne alkaa nyt vaikuttaa piirtämiseenkin, vaikka piirtämiseen ei pitänyt liittyä minkäänalaista kunnianhimoa eikä pyrkimystä, sen piti olla vain leikkiä.

Kommentti tuli lihaksi

Oi voi se ikäero

Salla oli lukenut Pelastusrenkaita. Kiitos mediahuomiosta!

Sallaa jäi vaivaamaan, miksi parikymppinen Pyry niin helposti lähti suhteeseen keski-ikäisen Matleenan kanssa. Oliko Matleena jotenkin poikkeuksellisen kaunis tai muuta sellaista. Kun kirjoitin kirjaa jouduin tosiaan aika paljon miettimään kuinka suureksi voin pariskunnan ikäeron venyttää niin että se hiukan kohottaisi kulmakarvoja, mutta ei kuitenkaan tuntuisi aivan mahdottomalta. Sauli Niinistö voi mennä vihille itseään 30 vuotta nuoremman naisen kanssa, eikä se tunnu meistä kummalliselta. Mutta viisitoista vuotta miesystäväänsä vanhempi nainen siis kolisuttelee jo ymmärryskykymme ylärajoja.

Silloin kun kirjoitin tätä kirjaa, kyselin ihmisiltä miten suuri ikäero on vielä uskottava. Jostain syystä ihmiset mielellään vastasivat, ettei ikäerolla ylipäätään ole merkitystä. Nainen voi olla vaikka 30 vuotta miestä vanhempi, mitäpä tuosta. Hetken jopa uskoin heitä ja epäilin maailman ihan oikeasti muuttuneen, mutta ei sentään. Jos nainen on miestä huomattavasti vanhempi, se vaatii selityksen.

Onkin kiinnostava miettiä mitä sukupuolten tasa-arvo on ja miten se voi toteutua, kun sukupuolet kuitenkin lähtökohtaisesti ovat jossakin asioissa niin eri asemassa. Tämä ikäerojuttu on tietenkin vain yksi kohta, jossa se tulee näkyviin.

Luen parhaillaan Ristiaallokon taittoa. Olen sivulla 144. Välillä tarina vie mennessään, mutta sitten minä taas muistan, että eihän minun kuulu tätä huvikseni lukea, vaan etsiä kirjoitusvirheitä.

Oi voi se ikäero

Lomalaisen askartelua + jokunen blogijuttu Eksyneistä

Saa nähdä millaisiin kuvioihin tuo sarjakuvablogini minut vielä vie. Katselin haalistuneita valokuvia omalta rippileiriltäni, ja tajusin yllättäen, että samalla kun kuvat ovat hyvin tuttuja, ne eivät sano paljon mitään. En muista ihmisten nimiä. En leiriläisten, en isosten. En yhdenkään. Muutaman tyttöisosen muistan etunimeltä. Helka, Maritta, Lilja.

Aloin jäljittää Helkaa, koska hänestä muistin erään yksityiskohdan. Aika pian sainkin yhteystiedot ja kyhäsin viestin. Kirjoittaessa mietin miksi häiritsen ihmisiä. Olenko minä pelkästään hullu, vai taiteilija joka työstää seuraavaa teostaan.

*****
Uusimmat arviot uusimmasta kirjastani:
Hanna oli lukenut Eksyneet.
Merjakin sanoi siitä jotain.
Myös Kirjavinkit oli huomioinut kirjani.

Lomalaisen askartelua + jokunen blogijuttu Eksyneistä

Helteessä ei enää keitä, vaan on kiehuttu kuiviin

Ehdotin toissapäivänä parille naisystävälleni, että suostuisivat tällaiseen juoneen. Minä kirjoittaisin romaanin, jonka aiheena on moniavioisuus. Naispuolisella päähenkilöllä olisi pari vaimoa ja aviomies. En osaa sanoa mitä kirjassa varsinaisesti tapahtuisi. Pointtina oli että kirjoitettuani kirjan ilmoittaisin joka puolelle, että kirja on omaelämäkerrallinen. Minä olen elänyt tällaisessa suhteessa pitkään. Ensin oli aviomiehen lisäksi yksi nainen ja myöhemmin vielä toinen. Olemme hyvin onnellisia. En voisi kuvitellakaan, että jaksaisin elää tavallisessa heteroseksuaalisessa liitossa. Ystäväni antaisivat samansuuntaisia lausuntoja, poseeraisimme yhdessä. Olisiko hyvä strategia kirjamyynnin kannalta?

Valitettavasti ystävät eivät luvanneet auttaa, joten minun täytyy vain tyytyä omaan tavanomaiseen elämääni ja satsata edelleen kirjoittamiseen. Tuossa hyllyllä odottaa Ristiaallokon taitto ahkeraa lukijaa ja Majavakevät odottaa editointia, mikä kumpikaan homma ei jaksa tässä helteessä innostaa, ja sitä paitsi minähän olen lomalla.

Helteessä ei enää keitä, vaan on kiehuttu kuiviin

Helteessä keittää herkästi

Hei muuten, meinasin unohtaa, Pappia kyydissä on saatavana nyt pokkarina. Hinta ei päätä huimaa, esim. Suuri kuu myy kirjaa tosi halvalla. Booky.fi kiskoo vähän enemmän, mutta siis minua ei haittaa vaikka ostaisitte halvimmasta paikasta, koska minä saan saman jokaisesta myydystä kirjasta, eli en paljon hevon peetäkään.

Onko kenelläkään muulla tällaista. Ostin maanantaina parin tonnin edestä uutta tietotekniikkaa, siis uuden koneen, ohjelmistot ja lasertulostimen. Ne ovat edelleen tuossa vieressä paketeissa. Ovatkohan ne siinä vielä vuoden päästä. Ostin itselleni sellaisen tukipaketinkin, että saan soittaa ja kysellä tyhmiä kun tulee ongelmia, mutta ei se kovin paljon helpota näitä käyttöönoton ongelmia. Olen päättänyt, että tänään avaan paketit.

Piti jatkaa tuota sarjakuvaprojektia, mutta nyt blogger ei annakaan lisätä kuvia. Tutkailu osoitti, että kysymyksessä on selainongelma, safarilla kuvan lisääminen onnistuu, firefoxilla ei. Onko jollain muulla ollut tällaista ongelmaa. Yritin jopa lähettää ylläpidolle viestiä asiasta, mutta en löydä linkkiä. Löydän kyllä ohjeita ja neuvoja ja jopa ylläpidon oman blogin, jossa kerrotaan, että runsas viikko sitten kuvien lisäämisessä oli ollut ongelmia, mutta ongelma oli nyt korjattu. No haloo ylläpito, ei ole korjattu.

Helteessä keittää herkästi

Asioita + vielä on aikaa vastata kyselyyn->

1.Sport-lehdestä kävi päätoimittaja heittämässä kommentin tuonne alemmaksi, että kalastusaiheinen juttu on 13.7 ilmestyvässä lehdessä. Sen pienenä lisäosana on siis minunkin haastatteluni.

2.Viime vuoden kirjamessuilla oli joku kysellyt Kirjailija-liiton osastolta, että miksi minun juttujani ei ole koskaan Kirjailija-lehdessä. En tiedä kuka sellaistakin kyselee, epäilen Salmea, koska hän on ottanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseen urani edistämisen. Uusimmassa lehdessä on kirjoittamani pieni reportaasi lastenkirjailijoiden Arkangelin-retkeltä.

3.Tänään oli postissa kaksi kirjettä Taiteen keskustoimikunnalta. Toisessa kirjeessä kerrottiin, ettei minulle voitu myöntää apurahaa. Toisessa kirjeessä pyydettiin vastaamaan taiteilijoiden toimeentuloa koskevaan kyselyyn. Jos olisin sarjakuvataiteilija piirtäisin siitä stripin. Tai ehkä piirränkin.

4.Tänään olen työstänyt erästä vanhaa, moneen kertaan kierrätettyä kässäriä ja lukenut kansainvälistä bestselleriä (Auringonkukkametsä)

5. Nyt lähden kouluun opiskelemaan graafista suunnittelua, vaikka ei huvittaisi mennä mihinkään. Kaipa tuo apurahan saamattomuus painaa, vaikka en minä niitä rahoja välttämättä tarvitse. En oikein tiedä mistä sitä rahaa kertyy, mutta juuri nyt sitä on taskut täynnä.

Asioita + vielä on aikaa vastata kyselyyn->

Enemmän kuin kaloja olen viime aikoina miettinyt lukijoiden kalastamista

Minulle soitettiin Sportti-lehdestä aika tarkkaan vuosi sitten, koska minulla on sellainen aivan käsittämätön harrastus kuin kalastaminen. Siis käsittämätön naiselle. Tehtiin puhelinhaastattelu. Minulle kerrottiin, että juttu ilmestyy ensi kesänä.

Unohdin asian, koska viime kesänä mikään ei oikeastaan tuntunut kaukaisemmalta kuin ensi kesä. Mutta nyt oli sähköpostiin tullut viesti kiireiseltä toimittajalta. Hänen piti saada kalastavasta naiskirjailijasta valokuva ja sassiin.

Ryhdyin vääristelemään todellisuutta. Sitähän minä teen ihan ammatikseni, joten tämä kävi sutjakasti. Mies leikkasi hiukseni ja kaivoi mökin varastosta kumisaappaat, natomaiharin ja lippiksen.

Paikka on autenttinen, tässä verkot on aina levitetty seinälle ja setvitty, mutta siis enhän minä koskaan tällaisissa vermeissä kalasta. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että tältä näyttää kalastava kirjailijatar.

Enemmän kuin kaloja olen viime aikoina miettinyt lukijoiden kalastamista

Rahan tuloa ei voi estää, vaikka LukuVarkaus taisi mennä ohi

Kun tänään palautin kirjoja kirjastoon, kiertelin lastenkirjojen joukossa ja mietin mitä seuraavaksi lukisin. Hyllyt olivat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia kirjoja. Sitten tajusin yhtäkkiä, että LukuVarkaus-kirjallisuuspalkinto on varmaankin jo ratkennut. Asia julkistetaan kesäkuun puolivälissä, mutta totta kai lapsiraati on tehnyt jo tehtävänsä. Koska en ole kuullut palkinnosta mitään, veikkaan että joku muu on vienyt potin. Masennuin sen verran, etten lainannut yhtään kirjaa.

Veikkaan, että Reeta Aarnion kirja voittaa. Lyödäänkö vetoa?

Kun tulin kotiin, huomasin että Wsoy oli muistanut minua kirjeellä. Koska viime aikoina Wsoy on niittänyt mainetta kirjojen massatuhon organisoimisella ja kirjailijoiden hengentuotteita on pistetty makulatuuriksi ihan urakalla, oletin saavani viestin, jossa kerrotaan, että varastoihin lojumaan jääneet teokseni pistetään myllyyn. Mutta ei sentään. Seitsemän vuoden takaista Sisu Tähtistä ja kohtalokasta sambaa oli viime vuonna myyty 187 kappaletta ja siitä hyvästä minulle maksettiin 277 euroa puhtaana käteen. Milläs minä nyt nämäkin rahat saan kulumaan.

Rahan tuloa ei voi estää, vaikka LukuVarkaus taisi mennä ohi

Kiitos Sanasto, kiitos kirjastolaitos, kiitos kirjastojen käyttäjät

Sanasto maksoi jälleen lainauskorvauksia. Rahoilla on minulle iso taloudellinen merkitys. Laskeskelin tuossa, että jos elän tuttuun säästäväiseen tyyliini, voin kirjoittaa neljä kuukautta Sanastolta tähän mennessä saamillani rahoilla. Niistä minun on siis kiittäminen parjattua EU:ta, Sanastoa, ihanaa kirjastolaitosta ja ahkeria, ennakkoluulottomia kirjaston käyttäjiä, jotka jollakin ihmeen tavalla ovat löytäneet kirjani kirjastoista. Haluankin tätä kautta lähettää kiitoskukkaset kaikille teille ihanat suloiset kirjastonhoitajat ja ahkerat kirjastokortin käyttäjät. Ilman teitä minä en olisi kirjailijana olemassa. Miten voisin kyllin kiittää. En kai mitenkään, mutta ottakaa vastaan virtuaaliset lentosuukkoni!

Kiitos Sanasto, kiitos kirjastolaitos, kiitos kirjastojen käyttäjät

Onni omiin käsiin

Järjestelyissä oli minusta riippumatonta sekavuutta, mutta siitä huolimatta olin täpinöissäni eilisten kirjoittajapajojen jäljiltä. Salmen ja minun vieraina oli kaksi ryhmää, toiset kahdeksanvuotiaita, toiset kymmenen. Toinen ryhmä oli kaiken lisäksi monikulttuurinen, oli vietnamilaisia, venäläisiä ja suomalaisia. Kaikki olivat lumoavia. Kirjoitimme vankilajuttuja Turun linnasta.

Olen ollut elämäni aikana niin vähän tekemisissä lasten kanssa, että minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista vastustuskykyä heitä kohtaan. Olisin halunnut heidät kaikki meille kotiin asumaan. Kun kymmenvuotiaat olivat lähdössä, yksi tytöistä olisi halunnut viedä kirjani mukanaan, hän oli lukenut sitä, kun ei jaksanut kirjoittaa. Toinen tyttö tuli erikseen sanomaan, että oli mielenkiintoista nähdä oikea kirjailija, se on harvinaista herkkua.

Keksin, että voisin ehkä enemmänkin anoa apurahoja päästäkseni tapaamaan lapsia. Voisin kiertää kouluissa, koska luomani maailma näyttää uppoavan kohderyhmään. Miksi en ole ennen keksinyt tätä, vaan odotellut kutsua. Olen kuvitellut, että hyvä tavara kelpaa kotoakin, kuten silloin sanottiin, kun olin nuori tyttö ja haaveilin tansseihin menosta.

Onni omiin käsiin

Vielä hirmuisempi näytelmä

Tutulta kuulin kuinka hänen poikansa oli pistänyt elämän järjestykseen edellisen maailmanmestaruuden tuottamassa huumassa. Masentunut, huoneeseensa unohtunut ammattikoululainen oli Suomen voitosta piristyneenä hommannut itselleen kaupungin vuokra-asunnon, mennyt pikavauhtia naimisiin tyttöystävänsä kanssa ja pyrkinyt ja päässyt tekulle. Pojan kaveripiirissä maailmanmestaruus oli ollut huomattava piristysruiske.

Toivottavasti tämäkin kiekkomestaruus pistää uuden sukupolven syrjäytymisvaarassa olevien kaverien asiat kuntoon.

Kun isänmaallisemmat jännittivät ottelua television ääressä, minä nukuin. Ikkuna oli auki ja heräsin välillä ulkoa kuuluvaan möykkään. Arvasin, että Suomen tekemät maalit olivat meluamisen takana.

Minä mietin vain näytelmääni. Vielä hirmuisemman vankilan ensi-ilta on tänään. Aina kun olen kuullut näytelmän harjoitusprosessista jotain, kysymyksessä on ollut katastrofi. Näyttelijä on sairastunut tai karannut koulusta tai pöytä on hajonnut. Mutta luotan ohjaajaan ja rekvisiittamestari Salmeen ja tietysti kaikkiin muihinkin.

Vielä hirmuisempi näytelmä

Hei majavat, miten jyrsii?

kuva: realbollywood.com

Olen ollut niin kuohuksissani kaikesta esitteiden, lippujen ja lappujen ja lehti-ilmoitusten värkkäämisestä etten ole oikein kunnolla ehtinyt tajuta, että ekologinen ja maagisrealistinen lastenkirjani Majavakevät sai myönteisen päätöksen kustantamon kokouksessa ja päätyy siis julkisuuteen keväällä 2012.

Näin ollen minun kirjailijanurani jatkuu ainakin ensi vuoden. Se on sitten kahdeskymmeneskolmas kirjani. Uusia tekijöitä on ajanut ohitseni oikealta ja vasemmalta ja osa jyrännyt ylikin, mutta pitää olla kiitollinen jokaisesta kirjasta, joka saa mahdollisuuden elämään.

Kirjaan tulee Kirsi Haapamäen kansi ja muutama kuva.

Haaveilin kuvitukselle suurempaakin osuutta, mutta parempi muutama kuva kuin ei mitään.

Tämän käsikirjoituksen ensimmäinen versio hylättiin, mutta sitten keksin liittää tarinaan muukalaisuuden teemoja kansainvälisen adoption ja kanadanmajavien kautta ja kirjoitin tarinan muutenkin kokonaan uusiksi. Kanadanmajavathan ovat valtavasti levinneet ja ryöväävät tilaa euroopanmajavilta. Oikeastaan kirjassa on teemoja, jotka sopivat persu-suomeen kuin nenä naamaan. Lapsiahan tällaisten asioiden ei tarvitse kiinnostaa, mutta itseäni tällaiset jutut aina huvittavat.

Hei majavat, miten jyrsii?