Siinä on vain se huono puoli, että eivät nämä kaikki ihmiset kumminkaan ostaisi kirjaani. He eivät ensinnäkään tietäisi siitä. Minun pitäisi jollakin tosi ovelalla markkinointikampanjalla hankkiutua heidän tietoisuuteensa. Mutta siinä taas on se ongelma, että Suomessa vain muutama kirjailija voi olla samanaikaisesti kiinnostava. Kun muutamaa hypetetään, muut unohtuvat. He unohtuvat, vaikka olisivat esillä arvovaltaisissa kirjallisuusjulkaisuissa ja kaikki kirjallisuudenystävät tietäisivät heidät nimekkäiksi, hienoiksi kirjailijoiksi. He voivat olla tunnettujakin, mutta ei heidän kuuluisuutensa välttämättä realisoidu huikeaksi kirjamyynniksi. Tästä olisi lukuisia esimerkkejä, jos olisi korrektia täällä kailotella ihmisten myyntilukuja.
Kun kirjallisuudenkin julkisuusarvo perustuu siihen saadaanko kirjailijasta jollakin tavalla väännettyä uutinen, jonka varjolla sitten ikäänkuin puolisalaa saadaan pakkomyytyä se kirjakin, voidaan kysyä että miten monta kertaa samasta ihmisestä saadaan uutinen. Onko muita teitä kuin Matti Nykäsellä, joka on jälleen otsikoissa tehtyään väkivaltaa puolisolleen. Hän on vuoroin hakannut, puukottanut ja kuristanut Merviä, kätevä strategia, kun ei aina pahoinpitele samalla menetelmällä, niin saadaan uusia uutisia aikaiseksi. Myönnän, tuo oli vähän mautonta, mutta siis oikeesti, kyllä kohta 52 vuotta täyttävän tädin naama venyy, kun se yrittää miettiä miten se saisi itsestään sellaisen uutisen, jonka siivellä saisi myytyä yhtä paljon kirjoja, kuin nyt löytyy lukijoita ilmaisen ja kaikille kansalaisille avoimen kirjastolaitoksen kautta.
Lähimpänä uutista olin vuonna 1998, jolloin Pirjo Tuomisen ystävällisellä avustuksella lanseerasin Satakuntaan sijoittuvan dekkarini Usko toivo ja kuolema. Oli hieno tiedotustilaisuus, kestitykset ja kaikki. Tilaisuus onnistui paljon yli odotusten. Kirja sai paljon huomiota, ikävä vaan, että tärkein, siis Hesari, ei innostunut kirjasta, joten siinä mielessä sekin tuli vedetyksi alas pöntöstä. Mutta minulle kertyi silti vuoden aikana paksu nippu lehtijuttuja, arvioita. Kustantamokin uskoi myyntiin ja otti isona pitämänsä painoksen. En tiedä onko sitä vieläkään saatu myytyä loppuun, vai vieläkö niitä kirjoja jossain pyörii. Minulle ei ole tullut ilmoitusta makuloinnista kumminkaan. Sitten taas joku Miehenvaihtoviikot, josta ei muistaakseni ilmestynyt yhtään juttua, myi muutaman sata enemmän ihan vaan omalla painollaan.
Se olisi tietenkin voinut myydä kymmenkertaisen määrän, jos olisi saanut ansaitsemansa julkisuuden. Siis voinut myydä, mutta varmuutta siitä ei ole.
Toiseksi paras vaihtoehto tietysti olisi, että lainauksesta maksettaisiin kirjailijalle kunnon korvaus. Mutta mistä rahat näinä hyvinvointivaltion purkamisen aikoina? Supistetaanko vielä lisää vanhusten vaippaostoista ja annetaan kirjailijoille? Kirjailijaliittoakin tuolla huudettiin apuun, tai siis marmatettiin kun ammattiliitto ei pistä asioita kuntoon. Super-Hessuahan tässä tarvittaisiin, se on selvä. En tiedä olenko kyyninen, vai realistinen, kun veikkaan, ettei tässä nykyisessä(kään) taloustilanteessa ole odotettavissa, että veronmaksajien pussista aletaan rahoittaa kirjailijoita maksamalla heille isompaa korvausta kirjojen lainaamisesta. En tiedä millainen ammattiliitto pitäisi olla takana, että sellainen onnistuisi. Raha tietysti kelpaisi minullekin.
Varmaan joku aina kirjoilla rikastuukin, jopa Suomessa. Pidän sitä lottovoiton veroisena asiana, mutta siis joka viikkohan joku voittaa lotossakin. Joten aina on mahdollista, että eräänä päivänä minunkin pajatsoni lopulta kilisee.
Kirjailjaliiton vaikutusmahdollisuus on arvovallassa, joka henkilöityy puheenjohtajaan, ja ehkä johtokunnan jäseniin. Kenties myös historiaan, ja kirjallisuutta ja kirjailijuutta kohtaan tunnettuun kunnioitukseen. Jos he osaavat hoidella yhteiskunta-ja mediasuhteitaan niin sitten jotain asioita voidaan junailla mieluisaan suuntaan. Painostusmahdollisuuksia Kirjailijaliitolla ei käsittääkseni ole, eikä siltä siis kannata odottaa samanlaisia etujärjestösuorituksia kuin esimerkiksi paperiliitolta.
LISÄYS LISÄYS LISÄYS
Myös Pasi Ilmari on intoutunut kirjoittamaan aiheesta.
***
Ja sitten vielä kauniiksi lopuksi, vähän eri asia, mutta jollakin tavalla teemaan liittyen. Kannattaa lukea Kreetta Onkelin maaliskuinen essee Rihmastosta. Siinä tämä kirjailijan ammatin raadollisuus paljastuu. Kun kirjailija on tehnyt huikean läpimurron, ja hänelle tarjotaan maailmaa tarjottimella, niin kuinkas sitten kävikään.
Tekstit
