Huonokin peeär voi olla parempi kuin ei lainkaan peeärrää

Jos tässä nyt vielä ennen päivän varsinaisia hommia hetken harrastaisi luovaa introspektiota, niin minun ongelmani on ollut ainakin siinä, että olen jättänyt työn puolitiehen. Olen keskittynyt siihen, mikä minulle tässä työssä on rakkainta, siis kirjojen kirjoittamiseen. Olen luottanut siihen, että kirjat kantavat. Kaikki voimani ovat menneet uusien kirjojen tekemiseen, ja valmiiden kirjojen kohtalon olen jättänyt korkeampiin käsiin. Se ei ole ollut aivan viisasta.

Ehkä kirjat silti jotenkin ovat kantaneetkin, muutenhan olisi ollut aika mahdoton elää tässä ammatissa 16 vuotta. Mutta aikamoista kädestä suuhun elämistä tämä on ollut. Hirvosen Hannun kanssa kyllä puhuttiin siitä, että eihän tätä hommaa mihinkään vaihtaisi, ja että monesta asiasta olemme valmiit tinkimään, jos vain saa jatkaa tässä hommassa. Mutta silti, ei kirjailijan kannattaisi kyllä luottaa siihen, että kirjat kantavat, vaan pitäisi tehdä vähän peeärrää myös.

Joiltakin se peeär käy luonnostaan. Ihmiset jotka ovat positiivisia, ja joiden on helppo mennä vieraiden ihmisten joukkoon ja tutustua uusiin ihmisiin, luovat huomaamattaan tärkeitä suhteita, jotka auttavat heitä eteenpäin uralla. Minä taas olen itsetuntovammainen mörökölli, ja olen siksi ajatellut ettei paljon auta uraani vaikka menenkin joskus jonnekin, koska silloin minä yleensä vain itken jossain nurkassa sitä miten kukaan ei ole kiinnostunut kirjoistani.

Mutta kummallista kyllä, olen huomannut, että nurkassa itkeminenkin voi olla parempi strategia kuin pysyä vain kotona ja odottaa, että milloin joku arvovaltainen ihminen ymmärtää miten hienoja kirjoja kirjoitan.

Huonokin peeär voi olla parempi kuin ei lainkaan peeärrää

Olin reissussa

Puuh, terveisiä Uudestakaupungista jossa kiersin kouluja kollegani Hannu Hirvosen kanssa. Nuorisokirjailijoiden järjestämä kirjailijakiertue oli kysymyksessä. Olipa hauskaa. Hannu oli kyllä vähällä ryöstää shown, kun hän lauloi tunnin aluksi koiralaulunsa, ja oppilaat saivat haukkua, ja yksi vapaaehtoinen sai soittaa soolon tinapillillä. Minulla tietysti oli keraaminen Turun linnani ja kummitustarinat, mutta oli ihan hilkulla, etten silti jäänyt niiden kanssa kakkoseksi. Minustakin Hannun laulu oli hieno, parasta oli lopussa, kun koira lauloi, että se vähän harmittaa, kun on hieno hauva, hieno hauva, hieno hauva, eikä arvostusta saa. (Muistinvaraisesti siteerattuna.)

Nythän tuo arvostusasia on jälleen ajankohtainen, koska Topelius ja Lydecken palkintoehdokkuudet on julkistettu, ja muillehan nekin taas menivät. Mutta se on kyllä ihan superhienoa, että Kirsti Kuronen ja Anneli Kanto ovat ehdokkaina. Tietysti jokainen kirjailija on aina ehdokkuutensa ja palkintonsa ansainnut, mutta on erityisen mukava kun oman kustantamon, eli siis Kariston kirjailijat ovat niin näyttävästä esillä. Onnea kaikille ehdokkaille! Onnea myös kustannustoimittajille, jotka tekevät omaa näkymätöntä ja kallisarvoista työtään.

Pääsimme Hannun kanssa Uuteenkaupunkiin Markku Karpion kyydissä. Siinä matkalla näitä työasioita rupatellessamme tajusin, että minun olisi kannattanut urani alusta asti lyöttäytyä tiiviisti Nuorisokirjailijoihin, ja Kirjailijaliittoon ja Nuorisokirjallisuusinstituuttiin. Verkostoitua siis ja ryhtyä toimimaan noissa organisaatioissa. Tai vaikka en olisi niissä niin toiminutkaan, niin kuitenkin pitänyt sitkeästi pyöriä joukon jatkona, tai vaikka kapulana rattaissa.

Tämä asia minulle kyllä kerrottiin jo siinä vaiheessa, kun kirjoitin ensimmäisen kirjani, mutta olenko jotenkin hidasjärkinen, vai mikä minua vaivaa, kun vasta nyt alan hitaasti uskoa sen tosiaan olevan niin. En oikein ymmärrä miksi minun on ylipäänsä niin hankala mennä mukaan tuollaisiin organisaatioihin, kun kuitenkin kaikki kollegat ovat aina niin hauskoja ja inspiroivia.

Olin reissussa

Taas mennään, tulkaa tekin!!!

Tänään on Satupäivä, ja sen kunniaksi luen tänään Reetta ja linnan vangit romaania aidossa ympäristössä, eli Turun linnan Vanginvartijan huoneessa klo 15 alkaen. Tapahtuma jatkuu kello 17.30 asti.

Minun pitäisi olla tietenkin positiivinen, koska minusta on tullut markkinointihemmo, mutta lievä epäilys kuitenkin kalvaa. Mahtaako Turun linnassa pyöriä turisteja tuohon aikaan?

Mutta minä kuitenkin olen siellä, samoin kuvittaja Kirsi Haapamäki.

Reetta ja linnan vangit kirjaa on myynnissä Fatabuurissa. Siinä olikin omat kommervenkkinsä, että Turun linnasta kertovan kirjan saa myyntiin Turun linnan kauppaan. Minulla on sellainen mielikuva, että tusina ihmisiä on tehnyt hartiavoimin töitä sen eteen, ja toinen tusina on hartiavoimin vastustanut. Mielikuvani voi tietenkin olla väärä, koska kukaan ei kerro minulle näistä asioista, ja miksi kertoisikaan, koska eiväthän ne minulle kuulu. Minä olen vain kirjoittanut tämän kirjan, joten osuuteni on olematon.

Taas mennään, tulkaa tekin!!!