Näin viime yönä unta, että uusi paavi oli vielä Benedictustakin vanhempi ja huonokuntoisempi. Olin jossain kirkossa, joka oli täynnä väkeä, kun uusi paavi talutettiin sisälle. Hän kääntyi, huomasi minut ja pujotti kaulaani messinkisen ristin. Yritin tehdä ristinmerkin, mutta käteni oli jäänyt jumiin housuntaskuun.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Toivotaan nyt parasta, ettei tuo olisi enneuni. :D
VastaaPoistaToisaalta olisi aika kiva saada uudelta paavilta lahja, eli siinä mielessä saisikin olla ennenuni.
VastaaPoistaLuulen, että monet muutkin kuin katoliset näkevät nyt unta paavista, kun on niin erikoinen tilanne.
VastaaPoistaAika hyvä uni psykologisesti. Varmaankin toivotaan, että tulisi paavi, jonka vuoksi ei jäisi liian monia käsiä jumiin. Koska Benedictus oli kirkon opin asiantuntija, hän lienee valinnut kardinaaleja hyvin huolella. Nähtävästi seuraava on opillisesti samanlainen kuin edellisetkin, mutta jollain ulkoisella tavalla 'uusi': eri rotua kuin edelliset, jotain harvinaista kansallisuusryhmää tms. Näin veikkaan.:)
Ainahan voi tulla yllätys.
Ilmeisesti aina on jollakin tavalla saatu yllättyä uudesta paavista. Jännä on kyllä seurata, että kuka tulee. En muuten juuri ajatellut uneni psykologiaa, mutta tosiaan...
VastaaPoistaOlen pitänyt molemmista viimeisimmistä paaveista. Aikaisempaa en edes muista, mutta mieheni ja vanhin poikani näkivät Roomassa, kun häntä kannettiin ikivanhan tavan mukaan kantotuolissa yleisötilaisuudessa.
VastaaPoistaJohannes Paavali oli valtavan suosittu Kanadassa. Meidän lähellä oli Torontossa entinen sotilaslentokenttä, jonne järjestettiin suurtapahtuma paavin vieraillessa Kanadassa.
Otimme puutarhatuolit mukaan, ja lopulta eräs tuntematon portugalilainen nainen ja minä seisoimme niillä tuoleilla ja mieheni piti meistä kiinni, että emme putoa. Mieheni on niin pitkä, etttä näki ilman korokkeita väkijoukon yli. Paavi ajoi ihan läheltä popemobiilissa eli autossa, jossa oli luodinkestävät lasiseinät. Se oli iloinen kansanjuhla. Täytyisi laittaa joskus valokuvia blogiin.
Monet naapureistamme olivat katolisia ( ja toiset muslimeita, buddhalaisia, juutalaisia jne). Elettiin hyvässä sovussa ja ainakin henkisesti mukana toistemme tapahtumissa ja kuunneltiin, mitä oli tapahtunut.
Tapasimme muuten siellä lentokentällä nunnia, jotka olivat kiertänet milloin missäkin maassa paavia katsomassa ja kertoivat siitä innoissaan.
Rupee kuulostamaan ihan pop-tähdeltä se paavi.
VastaaPoistaPaavin perässä matkusteleva nunna on kyllä kiehtova ilmiö. Mutta siis onhan paavi iso stara, me täällä emme vain tahdo tajuta sitä. Paavi vetää stadionit täyteen.
VastaaPoistaJoku vanha, tärisevä kääpä siellä varmaan taas nähdään. Nuoren äänestäminenhän voisi johtaa pitkään uraan ja sitähän eivät kilpailijat hyvällä katsoisi.
VastaaPoistaMinusta on viisasta, ettei yksi ihminen voi olla pitkään ns. vallassa. Tosin ylipäätään on kyseenalaista että paljonko paavilla on valtaa. Nuoruutta palvovassa maailmassa on jotenkin uljasta, kun joku organisaatio jaksaa uhmata yleistä mielipidettä ja pitää kiinni perinteistä. Peukutan.
VastaaPoistaPerinteistä?
VastaaPoistaOnko hohdokkaampaa sanoa traditio? Sanotaan sitten niin. Pidetään kiinni traditiosta.
VastaaPoista