Huomasin tällaisen Sanasto-korvauksiin liittyvän kiinnostavan artikkelin. Siinä saavat tyhmät kirjailijat kyytiä, mikäli oikein ymmärsin. Tapani mukaan en tietenkään taaskaan jaksanut lukea huolellisesti, enkä loppuun asti. Oma ratkaisuni tähän ja muihinkin ongelmiin on Perustulo, johon liittyvän toimenpidealoitteen voi käydä allekirjoittamassa täällä! Käykää, minä olen jo tehnyt niin. Täytän tänä vuonna 55 vuotta, sen ikäisenä äitini jäi jo eläkkeelle. Kyllä käy kateeksi, minä en tähän ikään mennessä ole päässyt sen enempää töihin kuin eläkkeellekään.
perjantai 8. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirsti, täysin samaa mieltä perustulosta eli aion allekirjoittaa.
VastaaPoistaMyös minun äitini jäi eläkkeelle jo 55 vuotiaana. Mieheni jää kesäkuussa eläkkeelle liike-elämästä 47 työvuoden jälkeen paria päivää ennen kuin täyttää 64 vuotta...Saan omaa pientä eläkettäni vielä odotella.
Allekirjoittaminen on tehty vaikeaksi.
VastaaPoistaAnna, siitä olen samaa mieltä. Täytyy odottaa, että R. saapuu kotiin. Esim. eläinsuojelualoitteet saa allekirjoitettua ilmoittamalla vain sähköpostinsa, jonka uskallan antaa minne vain. Enkä ihan edes ymmärtänyt, mitä ne mobiilijutut olivat...
VastaaPoistaJuu, samaa mieltä, hankalaa on. Mutta onnistui kun askarteli pankkitunnusten kanssa.
VastaaPoistaKansalaisaloitteen voi allekirjoittaa myös paperiversiona. Niitä tullaan keräämään elokuuhun asti. Mobiilivarmenne on kuin sähköinen henkilötunnus tai kuten tuo minkä Kirsti mainitsi: pnakkitunnus. Pankkitunnuksilla voi asioida nykyisin mm verotoimistossa ja kelassa ja yms. valtion virastoissa, jos niihin on asiaa.
VastaaPoistaPelkkä sähköpostiosoite ei tässä käy, koska kyse on ns. kansalaisaloitteesta joka on käsiteltävä eduskunnassa mikäli aloitteen allekirjoittaa 50.000 äänioikeutettua. Allekirjoituksen täytyy siis olla virallinen ja varmennettavissa.
Jos siis luottaa kansalaisaloitteen vastuuhenkilöihin (joiden vastuulla on kyseisen aloitteen henkilörekisteri), niin voi aivan huoletta allekirjoittaa kansalaisaloitteen pankkitunnuksilla. Perustulo aloitteessa oli vastuuhenkilöinä sen verran luotettavia ihmisiä, että allekirjoitin sähköisesti sen. Mutta siis: myös paperisesti voi allekirjoittaa. Silmät auki ja seuraamaan omassa kaupungissa perustuloon liittyviä tapahtumia.
Lisään vielä. Muut kansalaisvetoomukset ja -aloitteet eivät välttämättä johda siihen, että niitä ryhdytään valmistelemaan ja että ne käsitellään eduskunnassa.
PoistaKansalaisaloite on käsiteltävä (jos siinä on ne 50.000 allekirjoitusta), siksi siihen ei riitä pelkkä s-postiosoite, niitähän monilla on useampi.
Anonyymi, tiettävästi turkistarhauksen kieltäminen on menossa eduskunnan käsittelyyn ja kun allekirjoitin sen, en tarvinnut pankkitunnuksia.
PoistaOllaan kiitollisia "kettutytöille", ja monille muille, hyvin monet ovat joutuneet "rikollisina" vastuuseen kansalaistoimintateoistaan.
PoistaMaailma ei ole koskaan valmis, sen muuttamiseen tarvitaan rohkelikkoja, siihen valmiiksi katettuun pöytään onkin sitten helpompi mennä... ;)
Miten mahtaa turkistarhauksen kieltämisenkin käydä. En ole kovin toiveikas...
PoistaEtsiskelin osoitetta, jonne kansalaisaloitteen allekirjoituksen paperiversion voi lähettää. Ei näkynyt missään. Vaatii aikamoista tarmoa tehdä tämä. Jonnekin pitäisi saada selkeät ohjeet ja osoitteet. Kaavake, jolla voi tehdä paperiversion. Mitä tietoja täytyy antaa itestään. Pitääkö allekirjoitus olla selvennetty ja ehkä todistettu oikeaksi jne.
VastaaPoistaEniten perustuloa tarvitsevilla ei ole varmaankaan mahdollisuuksia osalistua. Kaavakkeen pitäisi olla esillä julkisilla paikoilla, jotta sen voi täyttää kynällä, allekirjoittaa ja laittaa postilaatikkoon ilman postimerkkiä. Mitä vaikeammaksi tällainen tehdään, sitä mahdottomampaa on useimpien ihmisten osallistuminen.
Netissä liikkuva joukko unohtaa usein, että heitä on vain pieni vähemmistö. Voidaan ajatella, että jos jokin onnistuu nettiäänestyksellä, se onnistuu todellisuudessakin. Tämä ilmiö tuli esille viimeisissä presidentinvaaleissakin. Siinä todellinen esimerkki.
Kansalaisjärjestöt ja aktiivit kansalaiset ovat vasta lähteneet liikkeelle. Kampanja käynnistyi 1.2 - viikko sitten - ja puoli vuotta on aikaa kerätä nimiä.
VastaaPoistaKyllä tämä kampanja tulee kaduilla ja kylillä ja toreilla tulee näkymään :)
Hienoa, että ihmiset ovat kuitenkin halukkaita allekirjoittamaan tällaisen aloitteen. Kiitos teille!
VastaaPoistaPerustulo olisi tosi hieno ja toimiva. Sen ainoa este on asenteellisten kuvitelma siitä, että se olisi kallista ja laiskuutta suosivaa. Perustulo olisi hyvä varsinkin, jos sen määrä olisi vähintään sellainen, jossa kaikki nykyiset tukisysteemit otettaisiin huomioon. Nykyisinhän monet tuet menevät niin, etteivät ne yhteenlaskettuna täytä toimeentulominimiä. Eli hae tukesi ja hae sossusta loput. Tämä on nykyään usein lapsiperheillekin tai jopa työssäkäyville arkipäivää. Ja minusta se on häpeä. Sossu ei saisi olla mikään automaattinen pakkojatke korvauksille omine vaadittavine sirkusliikkeineen (esim. sukulaisten lahjoitukset on otettava käteisellä eikä tilille), vaan sen pitäisi olla sellainen kuin siitä suuniteltiinkin eli tilapäisiin ongelmiin.
VastaaPoistaMarko, on paljon kansalaisia jotka eivät edes saa tai hae tai kykene hakemaan "niitä kaikkia mahdollisia tukia". Niin sekava ja mahdoton koko sosiaaliturva tällä hetkellä on.
PoistaJos olet työtön pääset kolmen ison organisaation paperirumbaan ja hyvin monelta loppuvat voimat ja taidot sen hallintotyön keskellä.
Suurin harhakuva on se, että nämä erilaiset tuet olisivat jotenkin automaattisia tai: "kunhan hakee niin saa". Se ei mene niin. Työmarkkinatuki on esimerkiksi harkinnanvarainen etuus, jota on anottava kerran kuussa - se ei tipahda tilille noin vain.
Kaikkia tukimuotoja ei voida perustuloon sisällyttää, jos vilkaiset Kelan sivuja niin huomaat että niitä on varsin monta.
Perustulo selkiinnyttäisi opiskelijoiden ja työttömien / satunnaistyösuhteissa elävien elämää eniten.
Uskon kyvyttömyyteen, siihen ettei kaikilla riitä voimat. Olen juuri katsonut videon Kouvolassa olevasta kerrostalosta, jonne on majoitettu päihteiden väärinkäyttäjiä ja vankilasta vapautettuja. Muun muassa kaikki ulko-ovet olivat jollain tapaa säpäleinä. Epäilen, ettei siinä talossa ihan kaikki saa sitä mitä heidän kuuluisi saada. Muuten en näe tilannetta ihan yhtä synkkänä. Rahalla on taipumusta motivoida ja suurin osa ihmisistä saa varmasti hyvin lähelle sen mikä heille systeemien mukaan kuuluu, vaikka sen hankkiminen käy joskus sekin työstä, se on totta. Työttömän suurin epäkohtahan on työvoimatoimisto. Siellä tunnetusti välitetään töitä, mutta ei välitetä ihmisistä ja se tuo mukanaan kriisejä. Silti meillä on tyhmiä suurisuisia ihmisiä, joiden tyhmiä asiantuntemattomia ajatuksia lehdet haluavat painaa (esim. Björn Wahlroos). Ehdotetaan esim. töihin pakottamista. He eivät vain satu tietämään eikä varmaan edes kiinnosta, että tätäkin keinoa on jo käytetty vuosikymmeniä huonolla menestyksellä.
PoistaYksi pysyvä harhakuva näyttäisi olevan, että TE-keskukset välittävät töitä ja auttavat työpaikanhankinnassa. Ne ovat valtaosin paperinkierrätyslaitoksia, puhdasta hallinnointi- ja valvontatoimintaa joka jopa estää ja hankaloittaa työpaikan saamisessa. Tai sitten harjoitetaan pelkkää näennäistoimintaa.
PoistaAinoa pysyvä ”kriisi” joka työttömällä on, on toimeentulokriisi. Se toimii hyvänä jarruna töiden hakemiselle. Ensin kun on järjestettävä elämisen perusasiat, vasta sen jälkeen voi ryhtyä hakemaan töitä. Asunnottomana tai nälkäisenä ei ole voimavaroja työnhakutyöhön.
Työ on määriteltävä uudestaan. Silloin se tuo myös määritelmän ”työtön” uuteen valoon, ja poistaisi ne kielteiset konnotaatiot joita tämä sana herättää. Työtä ja tekemistä on, vaikkei olisi työnantajaa. Palkaton työkin on työtä.
Opiskeleminen on työtä. Kotityö on työtä. Vanhusten ja lasten hoitaminen ja heistä huolehtiminen on työtä. Järjestöissä toimiminen on työtä. Kulttuurialoilla (usein miltei ilmaiseksi) työskentelevien ihmisten työ on työtä. Maataloustyö on työtä.
Meillä olisi hetkessä valtava määrä työpaikkoja kun se – työ – vapautettaisiin ihmisten omaan käyttöön eikä sitä arvotettaisi työmarkkinamaailman arvomaailman mukaan. Ruuvattaisiin ihmiskuva siihen asentoon, että ihminen haluaa olla tekevä ja toimiva yhteisönsä jäsen.
Jos tämä luontainen tekemisenhalu tukahdutetaan, saattaa ainoaksi tekemiseksi jäädä lähiöbaaritoiminnan ylläpito. Joka toki sekin on tuottavaa toimintaa, eipä silti.
Se on kyllä ihmeellistä miten paljon ihmiset tekevät sellaista työtä, jota ei näy missään, koska se ei ole virallista palkkatyötä.Se ei näy bruttokansantuotteessa. Mutta jos ihmiset lopettaisivat sen tekemisen, olisi monen elämä äkkiä kaaoksessa. Mutta tämä ei nyt liittynyt perustulokysymykseen niinkään, tuli vain muuten mieleen.
PoistaPerustulo voisi vielä toistaiseksi mennäkin läpi, koska meillä on vielä vallalla vanhakantainen ajatus, ettei ihmisiä oikein saisi tappaa viluun, nälkään jne. Mutta vähitellen tämäkin konservatiivinen ajattelu saanee väistyä, muistetaan jälleen että tällainen pikku hävikki on melkein aina kuulunut ihmiskunnan elämänmenoon. Anteeksi lievä kyynisyyteni. Tarkoitan vain, että allekirjoittakaa allekirjoittakaa, sillä huomenna se voi olla liian myöhäistä...
VastaaPoistaEhket ole paljonkaan väärässä, nyt on otollinen hetki kaikin puolin: edellisen suuren talouskriisin aikana kelkasta pudotettiin lähinnä duunareita, työväkeä, mutta nyt putoajissa on paljon korkeakoulutettua väkeä ja jopa varakasta keskiluokkaa. Se todennäköisesti edesauttaa myös perustulomallin syntymistä.
PoistaEi se perustulo tuo työpaikkaa takaisin, mutta antaa paremmat mahdollisuudet hankkia ansiotuloa laillisin keinoin. Tämä nykymalli ruokkii nimittäin myös harmaata taloutta.
Nimenomaan!
VastaaPoista