keskiviikko 11. syyskuuta 2013

opettelen julmuutta

Koska hyvään tarinaan tarvitaan sympaattisia henkilöitä, kirjailija helposti kiintyy heihin ja sitten hänelle tulee suojelunhalu. Hän haluaa säästää henkilöitään kauheilta koettelemuksilta. Se on inhimillistä, mutta sitä pitäisi kyetä vastustamaan. Kirjailijan pitäisi välillä uskaltaa olla sydämetön henkilöitään kohtaan. Olen ehkä ollut liian kiltti. Pehmeä. Yritän nyt kirjoittaa tarinan, jossa vedän ihmiseni kölin alta kerran tai kaksikin.

Share/Bookmark

8 kommenttia:

  1. Paradoksaalista kyllä, sydämetön voi olla myös myötätuntoisesti.

    Mielenkiintoista, jään odottamaan julmuuksiasi.

    VastaaPoista
  2. Juuri näin. Millään ei haluaisi rakastamalleen henkilölle ankeaa kohtaloa tai kuolemaa, vaikka sitä tarina vaatii. Tekee oikein häjyä sydänalassa olla niille julma.

    VastaaPoista
  3. Tämä on hyvin kiinnostava aihe. Mitähän Sinun henkilöillesi pitäisi tapahtua jotta se olisi tarpeeksi "sydämetöntä"?

    Jopa joku lapsilukijakin on moittinut minua siitä, että kirjojeni henkilöiden elämä on "helppoa". Se on ällistyttänyt minua, sillä yhden päähenkilön äiti kuolee, pikkuveli kuolee, isä menettää virkansa ja karkotetaan maaasta, alaikäinen serkku rakastuu anarkistiin, jota uhkaa kuolemantuomio jne. Tai 80 cm pitkä 13-vuotias kidnapataan, kuljetetaan pimeässä laivanruumassa ja pidetään vangittuna.

    Mitä nykyajan lukija odottaa? Katsovatko lapsetkin julmia, jopa sadistisia elokuvia, joissa joku psykopaatti tai robotti rääkkää ihmisiä ja nämä menevät palasiksi?

    VastaaPoista
  4. Eilen katselin Beckin ja vähän kauhistelin sen julmuutta. En tosiaan sen tyyppistä kamaluutta ajatellut henkilöilleni...

    VastaaPoista
  5. Hieno esimerkki elokuvasta/alkujaan nuortenkirjasta, jossa kirjan henkilöt kokevat kovan kohtalon on Poika raidallisessa pyjamassa. Aihe oli kulunut, melkeinpä kliiseemäinen, katsoja tiesi, mitä tapahtui, mutta vastakohtien asettelu oli uusi. Viaton lapsi, joka ei tajunnut tilannetta, elää "paholaisen kämmenellä" (= keskitysleirin naapurina), ja paha voittaa täysin yllättävällä ja julmalla tavalla. Näin koin elokuvan, kirjaa en ole lukenut.

    VastaaPoista
  6. Menee ohi aiheen, mutta en tykkää näistä uusista amerikkalaismallisista Beckeistä, jotka ovat toimintaleffoja. Vanhat whodunnit-konseptit miellyttivät enemmän. Oli tapahtunut rikos, poliisit alkoivat selvittää sitä ja vähitellen enemmän tai vähemmän omituinen tapahtumakulku selvisi. Joskus toki sotkeutuivat tapahtumiin itsekin. Liikaa äksöniä näissä uusissa ja liikaa sadismia. Hyvä että eilinen oli viimeinen.

    VastaaPoista
  7. Löysin tällaisen tiedon:

    Kriitikko ja lukija Kaisa Neimala puhuu aiheesta "Enemmän julmaa, vähemmän lempeää" Etelä-Karjalan kesäyliopiston järjestämässä tilaisuudessa Imatralla marraskuun 27. päivä, klo 10.00-16.00.

    Tilaisuutta esitellään näin:

    “Julmuus juhlii uudessa proosassa, niin käännetyssä kuin kotimaisessa. Luento tutustuttaa julmiin henkilöihin, tapahtumiin, puheisiin, ajatuksiin, maisemiin. Välillä kyllä hellitetään, ja runot sekä lastenkirjat ovat lempeitä levähdyspaikkoja julmuuden keskellä. Asiaproosakaan ei kerro pääosin kamaluuksista.”

    VastaaPoista
  8. Anneli, minä kyllä suorastaan vähän kauhistuin siitä sadismin määrästä...

    SS, samoilla linjilla siis ovat E-Karjalassa...

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!