Editoin heinäkuussa ilmestyvää romaaniani. Sen nimi on Arpapeliä. Kohderyhmänä ovat keski-ikäiset tai sitä vanhemmat naiset, jotka työn, levon tai sairauden vuoksi etsivät kevyttä luettavaa.
Romaanissa on sympaattinen päähenkilö, joka näyttää hyvin tavalliselta ihmiseltä, mutta on oikeasti epätavallinen. Hän on tehnyt kaiken päinvastoin, kuin mikä on kulttuurinen ihanteemme ja normimme.
Keveyden alla minulla on tietenkin ollut ärsyttäviä ajatuksia. Jotka salakavalasti olen juoninut sisään tarinaan.
Päähenkilöni Mia on lahjakas ihminen. Hän on opiskellut konservatoriossa musiikkia ja harkinnut ammattimuusikon uraa, mutta valinnut kuitenkin lääketieteen ja erikoistunut gynekologiksi. Kun hän sai lapsia, hän jäi kotiäidiksi. Hän synnytti viisi lasta, omasta halustaan. Kuuluisuuden, maineen ja ammatillisen pätemisen sijasta hän valitsi pienimuotoisen elämän kotona lasten kanssa.
Omien lasten syntymän myötä hänestä tuli prolife tyyppi, joskaan ei uskonnollisin perustein. Omien raskauksiensa myötä hän havahtui siihen, että uusi ihminen muodostuu hedelmöityksessä, ei mystisesti muutamaa viikkoa myöhemmin. Todellisuudessa ei ole olemassa neuvoteltavissa olevaa viikkorajaa, jota voitaisiin lainsäädännöllä ja asetuksilla siirrellä sinne tai tänne.
Tämä oli hänelle ikävä havahtuminen. Suomessahan meillä ei ole sen vertaa toleranssia, että soisimme terveydenhoitohenkilökunnalle oikeuden kieltäytyä abortista. Päähenkilöni siis ei voisi edes palata takaisin töihinsä, vaikka haluaisi. Ja hänhän haluaisi, kun lapsista nuorinkin lähti kotoa.
Päähenkilöni taustalla on todellinen henkilö, vaikka tämä ei ole hänen tarinansa, vaan kuten sanottu kysymyksessä on viihderomaani, joka pyörii raaputusarvan päävoiton ympärillä. Olen vain rakentanut sinne taustalle tällaisen kuvion, koska jos minua jokin ottaa aivoon yhteiskunnassamme se on hurskastelu lehtien palstoilla, televisiossa ja radiossa, ja sitä harrastavat meidän johtavat intellektuellimme.
Vaalimme kuvitelmaa, että kulttuurimme kunnioittaa yksilönvapauksia ja naisen oikeutta päättää elämästään. Ja sitä kunnioitetaankin täsmälleen niin kauan kuin yksilö ymmärtää ajatella ja elää ja toimia juuri niin kuin he, nämä loistavat latteat ajattelijamme pitävät ainoana oikeana tapana.
Romaanissa on sympaattinen päähenkilö, joka näyttää hyvin tavalliselta ihmiseltä, mutta on oikeasti epätavallinen. Hän on tehnyt kaiken päinvastoin, kuin mikä on kulttuurinen ihanteemme ja normimme.
Keveyden alla minulla on tietenkin ollut ärsyttäviä ajatuksia. Jotka salakavalasti olen juoninut sisään tarinaan.
Päähenkilöni Mia on lahjakas ihminen. Hän on opiskellut konservatoriossa musiikkia ja harkinnut ammattimuusikon uraa, mutta valinnut kuitenkin lääketieteen ja erikoistunut gynekologiksi. Kun hän sai lapsia, hän jäi kotiäidiksi. Hän synnytti viisi lasta, omasta halustaan. Kuuluisuuden, maineen ja ammatillisen pätemisen sijasta hän valitsi pienimuotoisen elämän kotona lasten kanssa.
Omien lasten syntymän myötä hänestä tuli prolife tyyppi, joskaan ei uskonnollisin perustein. Omien raskauksiensa myötä hän havahtui siihen, että uusi ihminen muodostuu hedelmöityksessä, ei mystisesti muutamaa viikkoa myöhemmin. Todellisuudessa ei ole olemassa neuvoteltavissa olevaa viikkorajaa, jota voitaisiin lainsäädännöllä ja asetuksilla siirrellä sinne tai tänne.
Tämä oli hänelle ikävä havahtuminen. Suomessahan meillä ei ole sen vertaa toleranssia, että soisimme terveydenhoitohenkilökunnalle oikeuden kieltäytyä abortista. Päähenkilöni siis ei voisi edes palata takaisin töihinsä, vaikka haluaisi. Ja hänhän haluaisi, kun lapsista nuorinkin lähti kotoa.
Päähenkilöni taustalla on todellinen henkilö, vaikka tämä ei ole hänen tarinansa, vaan kuten sanottu kysymyksessä on viihderomaani, joka pyörii raaputusarvan päävoiton ympärillä. Olen vain rakentanut sinne taustalle tällaisen kuvion, koska jos minua jokin ottaa aivoon yhteiskunnassamme se on hurskastelu lehtien palstoilla, televisiossa ja radiossa, ja sitä harrastavat meidän johtavat intellektuellimme.
Vaalimme kuvitelmaa, että kulttuurimme kunnioittaa yksilönvapauksia ja naisen oikeutta päättää elämästään. Ja sitä kunnioitetaankin täsmälleen niin kauan kuin yksilö ymmärtää ajatella ja elää ja toimia juuri niin kuin he, nämä loistavat latteat ajattelijamme pitävät ainoana oikeana tapana.
Tekstit
Niinhän se tuppaa olemaan, että Suomessa on kustakin asiasta vain yksi hyväksytty mielipide ja kerettiläisten mielipiteitten esittämistä pidetään huonona käytöksenä. Abortistakaan ei siis sovi keskustella. Tänään Guardian-lehdessä oli artikkeli,
VastaaPoistajonka mukaan 70 prosenttia gynekologeista Italiassa kieltäytyy tekemästä aborttia. Artikkelissa mainittiin myös, että useimmissa Euroopan maissa kieltäytyminen on mahdollista. Poikkeuksina taidettiin mainita Suomi, Ruotsi ja Bulgaria.
Ilmeisesti pelätään, että jos kieltäytyminen olisi mahdollista, abortit kasautuisivat joillekin tietyille tyypeille, jotka joutuisivat tekemään likaisen työn muiden puolesta:
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/sunnuntai/a1361591410746
Tietysti sitäkin voisi joskus miettiä, että onkohan siihen jokin syy minkä tähden monet terveydenhuollon ammattilaiset pitävät operaatiota epämiellyttävänä.
Lisäksi minusta joku voisi jo ääneen ruveta kyseenalaistamaan sitä vanhaa hokemaa, että abortissa on kysymys naisen oikeudesta omaan ruumiiseensa. Koska siinähän kuitenkin tapetaan joku vähintäänkin nyt tuleva ihminen, siinä siis päätetään toisen ihmisen elämästä, ei pelkästään omasta.
Voisin kuvitella, ettei naisasialiikkeen ihmiset eli feministit kirjasta tykkää. Mutta uskovaiset ehkä tykkää. En ole ollenkaan vakuuttunut, että uskomusten tuputtaminen olisi jotain laajaa ja hyvää ajattelua. Pikemminkin se on jumitusta ja kramppaamista. Minun kokemukseni mukaan viiden lapsen ketju on jo valittu ura. On harvinaista, että lääketieteen ja konservatorion opinnoin päädyttäisiin uraan kotiäiti. Viiden lapsen äideillä on tyypillisesti korkeintaan enkä hammaslääkärin apulaisen opinnot handussa. Mutta ymmärrän valinnan tehokeinona, kun ikään kuin halutaan sanoa, että ihan fiksukin ihminen on tähän ratkaisuun päätynyt. Kirja ei Finlandia ehdokkaaksi päädy, mutta miellyttää varmaan joitain erityisryhmiä.
VastaaPoistaKirja ei tähtää finlandiaehdokkaaksi, jo genrevalinta rajaa sen pois.
VastaaPoistaOnhan se harvinaista, että konservatorio&lääketieteen opinnoista päädytään kotiäidiksi, mutta tunnen tällaisia naisia. Heillä on ollut omat syynsä valintaan. Harmittaa heidän puolestaan, että heidän kokemuksensa ja näkemyksensä ohitetaan.
Mutta toisaalta, kuten sanoin, heidän dilemmansa ei ole tämän kirjan aihe, vaan rahan vaikutus ihmissuhteisiin.
Minusta sinä pyydät rahaa, kun siitä kovasti tykkäät ja sitä minä yritän sinulle jeesata. Sinun pitäisi päättää teetkö sinä uskonnollista kirjallisuutta ja niihin arvoihin tiukasti liittyvää kirjallisuutta vai et. Ei joku arvoratkaisu ja sen tuputtaminen kirjoissa ole mitään hienompaa ja hyvää ajattelua ja kirjallisuutta, ne on arvoja joillekin ja piste. Jossain välimaastossa keikkuminen ei ole hyvä bisnesratkaisu. Onhan kustantamoillakin se tilanne, että jotain myyvää siellä täytyy olla, jotta voidaan julkaista jotain heikosti myyvää. Sinulla pitää olla jotain myyvää, jotta sitten voit tehdä tällaista lähellä uskonnollista kirjallisuutta olevaa arvojen tuputtamista ja ärsyttävää himphamppua. Mutta ei väkisin. Ehei tarvitse mitään tehdä. Ei tarvitse edes kuunnella. Aina saa kaiken itse tehdä, kun muista ei ole mihinkään.
PoistaTiedätkös, tuollaisella kommentilla vahvistat käsitystani siitä, että tämä meidän kulttuurimme tosiaan on kovin yksiarvoinen. Toisenlaisia näkökulmia esittävä pyritään häpäisemällä vaientamaan.
VastaaPoista