Kaarina Hazard eilisessä Pressiklubissa totesi Axl Smithin seksikuvausskandaalista, että on outoa, kun joku kokee olevansa seksiaktissa toisen ihmisen kanssa niin yksin. Miten joku voi kokea että seksi toisen ihmisen kanssa on vain toisen osapuolen ikioma juttu. Ja siksi on ok pistää kamera pyörimään ja kuvata suoritus ilman, että tuntee tarpeelliseksi kertoa siitä kumppanille.
Toisaalta voi ajatella, että tässä nykyisessä invidiualistisessa kulttuurissa se ei oikeastaan ole mitenkään outoa. Koska sitähän meille on jo vuosikymmenet toitotettu. Kaikessa on kysymys minusta, minun hyvinvoinnistani, siitä mikä on minusta mukavaa. Minun tarpeistani, minun tyydytyksestäni.
Avaanpa minkä tahansa naistenlehden, niin eikö siellä ole aina joku avautumassa kuinka kamala ex-puoliso hänellä on ollut, miten vaikea äiti hänellä on ollut, miten häntä on yritetty alistaa siellä ja täällä. Varmaan nuo kaikki puhuvat totta, mutta eivät he siinä silti puhu pelkästään itsestään, vaan he avautuvat aina myös sen ex-puolison, sen äidin, niiden työkaverien, entisen ystäväpiirin puolesta. He tuovat elämänsä ihmiset valokeilaan ja langettavat raskauttavien syytösten varjot näiden ihmisten ylle. Ehkä nämä heidän kamalat kumppaninsa ansaitsevat sen, tai ehkä eivät ansaitse. Me ulkopuoliset emme voi tietää, me vain viihdytämme itseämme näiden lehtijuttujen parissa.
Olen siis seurannut VoF:ia ja jotenkin ihaillut Axlin lämpöistä ja empaattista tapaa toimia juontajana. Siksi tämä seksiskandaalikin varmaan kiinnostaa.
Itselle tuli keissistä mieleen hämähäkkien mustaleski-tyyppi, siis se joka parittelee ja tappaa sitten kumppaninsa. Tässä on ollut samanlaisen kuvion pelko taustalla. Smithille parittelukumppanit ovat olleet potentiaalinen uhka. Siksi tämä kuvausoperaatio tehtiin, raiskaussyytöksiltä suojautumiseksi. Jollakin tavalla näen tämän tapauksen kasvavan aika osuvaksi ja kammottavaksi kuvaksi kulttuuristamme. Seksin pitäisi perustua luottamukseen, se voisi nivoa kaksi ihmistä yhteen ja tehdä heistä vahvat yhdessä. Mutta tämä yhteisöllisyyden perusyksikkö, kahden ihmisen välinen rakkaussuhde on muuttunut peliksi, jota kumpikin osapuoli pelaa. Siinä toinen voittaa, toinen häviää. Jos hyvin käy, voittona on nautintoa. Jos käy huonosti, hävinnyt kokee sosiaalisen kuoleman.
Toisaalta voi ajatella, että tässä nykyisessä invidiualistisessa kulttuurissa se ei oikeastaan ole mitenkään outoa. Koska sitähän meille on jo vuosikymmenet toitotettu. Kaikessa on kysymys minusta, minun hyvinvoinnistani, siitä mikä on minusta mukavaa. Minun tarpeistani, minun tyydytyksestäni.
Avaanpa minkä tahansa naistenlehden, niin eikö siellä ole aina joku avautumassa kuinka kamala ex-puoliso hänellä on ollut, miten vaikea äiti hänellä on ollut, miten häntä on yritetty alistaa siellä ja täällä. Varmaan nuo kaikki puhuvat totta, mutta eivät he siinä silti puhu pelkästään itsestään, vaan he avautuvat aina myös sen ex-puolison, sen äidin, niiden työkaverien, entisen ystäväpiirin puolesta. He tuovat elämänsä ihmiset valokeilaan ja langettavat raskauttavien syytösten varjot näiden ihmisten ylle. Ehkä nämä heidän kamalat kumppaninsa ansaitsevat sen, tai ehkä eivät ansaitse. Me ulkopuoliset emme voi tietää, me vain viihdytämme itseämme näiden lehtijuttujen parissa.
Olen siis seurannut VoF:ia ja jotenkin ihaillut Axlin lämpöistä ja empaattista tapaa toimia juontajana. Siksi tämä seksiskandaalikin varmaan kiinnostaa.
Itselle tuli keissistä mieleen hämähäkkien mustaleski-tyyppi, siis se joka parittelee ja tappaa sitten kumppaninsa. Tässä on ollut samanlaisen kuvion pelko taustalla. Smithille parittelukumppanit ovat olleet potentiaalinen uhka. Siksi tämä kuvausoperaatio tehtiin, raiskaussyytöksiltä suojautumiseksi. Jollakin tavalla näen tämän tapauksen kasvavan aika osuvaksi ja kammottavaksi kuvaksi kulttuuristamme. Seksin pitäisi perustua luottamukseen, se voisi nivoa kaksi ihmistä yhteen ja tehdä heistä vahvat yhdessä. Mutta tämä yhteisöllisyyden perusyksikkö, kahden ihmisen välinen rakkaussuhde on muuttunut peliksi, jota kumpikin osapuoli pelaa. Siinä toinen voittaa, toinen häviää. Jos hyvin käy, voittona on nautintoa. Jos käy huonosti, hävinnyt kokee sosiaalisen kuoleman.
Tekstit
Hyvä kirjoitus, täysikasvuinen kirjoitus, tämän aikakauden omatekoisen teini liberalismin keskellä.
VastaaPoistaOn kyllä tuskallista kirjoittaa tämmöisiä juttuja, kun aina on kuvitellut olevansa teiniliberaali koko loppuelämänsä.
VastaaPoistaTämä oli mielenkiintoinen analyysi! En koe tarvetta puolustella Smithin tekoa, mutta tapauksessa kiinnostaa kaksi seikkaa:
VastaaPoista1. Voiko tuollaisen jälkeen palata takaisin yhteisön jäseneksi? Ja jos voi, niin miten se tapahtuu?
2. Onkohan Smithin vaikeaa kohdata omaa syyllisyyttään? Viime viikkoisessa ulostulossa haisi nurkkaan ahdistetun eläimen pelko. Hän mietti kuinka monta kertaa hänen pitää tätä pyytää anteeksi. Miten ihminen ylipäätään reagoi kun joutuu raskaisen syytösten alle?
Minuakin harmitti koko tapaus, minusta Smith on ollut tosi kiva juontaja ja oleellinen osa TVoF:a
Minusta se on ihan universaali ongelma, että ihmisen on vaikea tunnistaa omaa syyllisyyttään. Meitä herkästi syyllistetään ja herkästi syyllistymme siitä ja tästä, mutta oman todellisen syyllisyyden tunnistaminen ja tunnustaminen on kova, joskin myös vapauttava juttu.
VastaaPoistaToivon Axl Smithille menestystä itsetutkiskelun vaativassa taidossa ja yleisölle anteeksiantavaa mieltä.