sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Romanttinen viihde, uhka vai mahdollisuus?

Runouden ympärillä on pöhinää. Lehtiä julkaistaan, tapahtumia järjestetään. Runoilijat saavat kulttuurisivuilla huomiota. Myös spekulatiivinen fiktio on interaktiivista. Järjestetään tapahtumia, julkaistaan lehtiä, järjestetään koulutusta. Samoin dekkarien ympärille rakennetaan kaikenlaista häppeningiä.

On rasittava tällä tavalla toistaa itseään, mutta jotenkin harmittaa, kun romanttisen viihdekirjallisuuden ympärille ei ole syntynyt mitään samankaltaista.

Aloitteellisin olin, kun yhdessä Tuiman kanssa perustin Hömpän helmet blogin. Jokin Vuodatuksen uudistus poisti blogista sinne suunnitellun ulkoasun ja nielaisi kommentit, mutta jutut ovat edelleen paikoillaan. Voimat näyttävät loppuneen vuonna 2010 jolloin blogi jäi lopulliselta vaikuttavalle tauolle.

Olin eilen hautajaisissa ja siellä minulle ilmoittautui kolme naishenkilöä, jotka toisistaan riippumatta kertoivat lukeneensa kaikki kirjani ja kyselivät, että onko nyt uutta kirjaa tulossa.

(Toisaalta eräs sukulainen tuli siihen surkuttelemaan, että ajattele Kirsti minä en ole yhtään sinun kirjaasi lukenut, vaikka olen kuullut, että sinulta on ilmestynyt jo monta. Kuinka monta sinulta onkaan ilmestynyt. Ajatella, ja minä en ole lukenut yhtään. Olisin voinut vastata, että ajatella, miten monelle ihmiselle sinä olet jo myöntänyt lainaa pankista, mutta minä en ole käynyt kertaakaan hakemassa sinun pankistasi lainaa, voi hyvänen aika sentään. No olisi ihan pöljää sanoa pankinjohtajalle tuollaisia, mutta kirjailijalle voi tulla päivittelemään, että voi sentään, kun sinä vaan noita kirjojasi julkaiset ja minua ei ole yhtään kiinnostanut lukea.)

Mutta siis nuo naiset, jotka lukevat kirjojani, saivat minut taas miettimään.

Välillä haaveilen siitä, että yksinkertaisesti ryhtyisin vain puuhaamaan. Rupeaisin hakemaan rahoitusta ja perustelisin hakemuksia aikuisten lukutaidon ylläpidolla ja työllä sen hyväksi, että kotimainen kirjallisuus voisi olla mahdollisimman monipuolista. Koska on kaikkien etu, jos suomenkielellä ilmestyisi mahdollisimman monenlaisia kirjoja, jotta mahdollisimman monenlaiset ihmiset voisivat löytää heitä kiinnostavia kirjoja.

Haaveilen siitä, että romanttisen viihdekirjallisuuden ympärilläkin voisi olla jotain pientä koulutustoimintaa, tapahtumia, voitaisiin julkaista lehteä jne. Pitäisi tietenkin hyväksyä, ettei romanttiikkaskenessä pyörisi sen isommat rahat kuin runoudessa tai spefissä. Tai että pyörisi jopa pienemmät, koska runoutta tuetaan auliimmin kuin viihdettä, josta ajatellaan, että viihteen kuuluu tulla toimeen omillaan. Ja jopa tuottaa rahaa muun kirjallisuuden tarpeisiin.

Tällä hetkellä myyntitilastoja hallitsevat ulkomaiset nimet. Kotimainen romanttinen viihde on muutaman naisen heiniä. Uusia tekijöitä on tullut, Laura Paloheimo ja Veera Vaahtera nyt ainakin tulee mieleen tyylipuhtaan chicklitin tekijöinä. Ja Kaisa Haataja kalkkunakirjallisuuden edustajina. He ovat pärjänneet markkinoillakin huomattavasti minua paremmin. Sitä voisi tietenkin taas kerran analysoida, että miksi minulla menee niin huonosti, mutta ehkä jätän johonkin toiseen kertaan.

Tämän postauksen pointti on nyt siinä, että huomasin jälleen kerran tietyn sosiaalisen tilauksen. On ihmisiä, jotka työn, levon tai sairauden vuoksi kaipaavat hyvän tuulen kirjoja. Kirjoja jotka viihdyttävät, herättävät tunteita, lohduttavat, rohkaisevat, voimauttavat. Tällaisia kirjoja voi olla monenlaisia, mutta myös romanttisella viihdekirjallisuudella voi olla tämä rooli. Edelleen romanttinen viihdekirjallisuus kuitenkin mataa jossain alhossa. Voisiko sitä hypettää edes hiukan? Kiinnostaako ketään? Olen ihan sillä hilkulla, että voisin alkaa puuhata jotain, mutta ihan yksin en haluaisi ryhtyä. Kaipaisin kumppaneita. Ihmisiä, jotka näkevät tässä tilanteessa mahdollisuuden. Huhuu, onko teitä?

Share/Bookmark

25 kommenttia:

  1. Otsikkoosi viitaten, ehdottomasti mahdollisuus, sanoisin jopa välttämättömyys!

    VastaaPoista
  2. Minulla on vaikeuksia pitää Kirsti sinua varsinaisena chicklit-kirjailijana, vaikka, ristiriitaista kyllä, kirjasi ovat opettaneet käymään minua romanttisten kirjojen hyllyllä. Lämmöllä ja oivalluksella tehty romanttinen kirjallisuus on minusta vähän harvinaista, tosin myönnän, etten genreen ole mahdottomasti tutustunut. Mielestäni tämä kirjallisuudenlaji kysymyksenasetteluineen ja juonikuvioineen voi olla yhtä vakavastiotettavaa kuin mikä tahansa muukin kirjallisuus. Pidän kirjoistasi todella paljon. Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, tämä merkitsee minulle paljon. En kyllä itsekään pidä itseäni varsinaisena chicklit-kirjailijana. Mutta olen omaksunut genrestä tiettyjä asioita, vaikka asiat joita käsittelen eivät ole ehkä ihan samoja kuin tyypillisessä chicklitissä. Enkä harrasta Sinkkuelämää tyyppistä tuotesijoittelua enkä muita myyntikikkoja, vaikka ehkä kannattaisi. Mutta ajattelen samoin, tässä genressä on mahdollista käsitellä tärkeitä asioita aivan yhtä hyvin kuin muissakin kirjallisuudenlajeissa.

      Poista
    2. Eikö ole vähän outoa, kuinka suomalainen viihdekirjallisuus näyttäytyy usein pelkkänä chick litinä? Sehän on vain yksi romantiikan alagenre. Törmäsin muuten juuri äsken ruotsalaisen viihdekirjailijan haastatteluun, jossa hän totesi, että romance-genre on viimein tullut Ruotsiin. Vielä viisi vuotta sitten sitä ei käytännössä ollut. Jospa Suomikin perässä...

      Poista
    3. Olen kokenut, että täällä chicklittiä jostain syystä pidetään salonkikelpoisempana kun muuta viihdettä. Minäkin katsoin jokin aika sitten ruotsalaisen viihdekirjailijan haastattelun vähän samantyyppisestä aiheesta.

      Poista
  3. Kotimainen kirjallisuus ei ole ollut kovin houkuttelevaa. Olen joidenkin suomalaisten kirjailijoiden kirjoja lukenut mutta minua ei kiinnosta murhat, kauheudet, eikä räävitön kielenkäyttö. Olen aikeissa lukea jonkun sinun kirjasi, ehkä sitten sen uusimman, sillä tämä blogisi on ollut sangen hauskasti kirjoitettua. Ihmettelen suorastaan, miten jaksat kirjoittaa niin paljon ajateltua asiaa kuin teet. :)

    VastaaPoista
  4. Edelliselle anonyymille suosittelen aloittamaan esim. Kaivatuista (Karisto 2013). Kirja leijailee mielessäin yhä vaikka lukemisesta monta vuotta.

    Jos ei karsasta kirkkoa aihealueena ja kaipaa hieman kepeyttä, mutta kuitenkin aineksia ajatteluun kannattaa ottaa luentaan kirkkotrilogia (Pappia kyydissä, Pelastusrenkaita, Ristiaallokkoa).

    Nuortenkirjojakin olen lukenut, esim. Majavakevät on tosi koskettava.

    -sini-

    VastaaPoista
  5. Minustakin kirkkotrilogia on hieno. Eritoten koska siinä ei tuutata vain yhtä ainoaa oikeaa näkökulmaa eikä tarinasta paista mitään kirjailijan omaa agendaa, että hei näin sun täytyy ajatella. Todella virkistävä tapaus, joka antaa mahdollisuuden tiirailla asioita monelta kantilta. Intoa nyt Kirsti kirjoittamiseen ja ymmärrykseni mukaan kalkkunakirjallisuus on nousussa nyt! K.K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -sini- ja K.K antamistanne lukusuosituksista.
      Ja 12.49 anonyymille: kirjojani löytyy aika hyvin kirjastoista, joten aika vähän on menetettävää, vaikka kokeilisit joitakin noista edellä mainituista... :-)

      Poista
  6. Kiinnostava ja kannatettava ajatus kehittää romanttiselle viihteelle parempaa "skeneä", varmaan niin kirjoittajille kuin lukijoillekin: juuri tuollaista Hömpän helmien tapaisia juttuja kaivattaisiin, ja hieman analyyttisempää lajittelua että millaista kirjoa lajityypin sisällä onkaan eikä suhtautua siihen jonain monoliittisenä möhkäleenä...

    Itse en sen kummemmin osallistu kun ekskursiot romanttisen viihteen parissa ovat olleet aika vähäiset, mutta kyllähän minä olen diggaillut kovasti esim. brittiläisestä semihömpästä tyyliin Barbara Pym tai Elisabeth Taylor, kirjoista jotka liikkuvat romanttisen viihteen seutuvilla mutta joissa on myös filosofista ja oivaltavaa sisältöä, ja tämäntyylistä olisi aina kiva löytää lisää.

    Mutta tietysti fandomin muodostuminen vaatii aikaa ja yritteliäisyyttä, spefi-fandom on vahva ja näkyvä koska sitä on ahkerasti tehty 80-luvulta lähtien (Suomessa, muualla usein pitempään) siitä huolimatta että valtavirta on suhtautunut vähättelevästi ja välinpitämättömästi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen märehtinyt tätä asiaa kaksikymmentä vuotta. Jos olisin aloittanut silloin konkreettisen puuhan enkä pelkästään valittanut, niin nyt voitaisiin olla jo aika pitkällä... Mutta ehkä vielä ei olisi aivan liian myöhäistä. Ehkä tätä voisi pitää jopa jonkinlaisena kutsumuksena, koska asia nousee takaisin tietoisuuteen uudestaan ja uudestaan. Vaikka välillä kuvittelen, että olen unohtanut koko aihepiirin ja siirtynyt tärkeämpiin asioihin. Niin sitten taas se tulee mieleen.

      Barbara Pym on minunkin suosikkini.

      Poista
  7. Eihän se vättämättä mikään huono juttu ole, että olet märehtinyt 20 vuotta. Olisiko niin, että nyt on vahvemmat eväät ja terävöityneempi näkemys siitä, millaista tekstiä haluaa tuottaa? Hdcaniksen väläyttämä ajatus "romanttisen viihteen paremmasta scenestä", odottaa toteuttajiaan.

    Minäkin uskon siihen, että jos joku asia toistuvasti nousee tietoisuuteen, pitää siihen reagoida.

    Parhaillaan luen Hannu-Pekka Björkmanin kirjaa Valkoista valoa. Kaivoin sen esille vuosien jälkeen. Siinä on hirveän kiinnostavia ajatuksia taiteen tekemisen merkityksestä ja päämäärästä. H-P puhuu tietysti enimmäkseen teatteritaiteesta, mutta monet ajatukset on sovellettavissa kirjallisuuteen. Lilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lilli, onkin ollut mielessä lukea tuo kirja. Yleensä tämmöiset jutut ovat aina yleistettävissä taiteenlajista toiseen, ainakin jossain määrin. Mitä näkemysten terävöitymiseen tulee niin sitä sopii toivoa:-)

      Poista
  8. Hautajaiskohtaamisesi kirvoitti miettimään, miten tutustuin kirjoihisi. Aivan tarkkaan en muista, mutta arvelen niin, että elämässäni oli jokin hankalampi vaihe ja kaipasin lääkettä ja pientä eskapea. Hieman tottumattomin askelin suuntasin viihdehyllylle. Vastahakoisesti selailin kirjoja, kunnes käteeni osui joku kirkkotrilogian osista. Kirkko ihmissuhdedraaman näyttämönä tuntui heti houkuttelevalta ja omaperäiseltä. En joutunut pettymään. a.k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin edelleen aika ylpeä itsestäni sen vuoksi, että sain läpi tuollaisen kirjaidean. Sen lisäksi kirja on teologisesti pätevä, mikä tosin ei kiinnosta ketään muuta kuin minua, koska muut teologiasta kiinnostuneet eivät tikullakaan koskisi viihderomaaniin, ja viihderomaanien lukijat taas viisveisaavat teologiast. Mutta itse saan tästä asiasta jatkuvaa syvällistä tyydytystä... ;-)

      Poista
    2. No sepä siinä juur oli, kun lukiessa tajusi, että kirkko ympäristönä ei ollut mitenkään tekaistu vaan asetelmat oli aidosti niin kuin ne on. Sekä Matleenan että Auliksen itsetutkiskelun kuvaus oli myös poikkeuksellista ja se, että henkilöissä oli ristiriitaisuutta, kuten vaikka Titassa. Lisää löylyä kirjasarjan kiehtovuuteen toi tuo mitä sanoit, että toisaalta teologi ei koske viihdekirjaan eikä viihteen ystävä teologiaan, mutta entä jos ne yhdistetään...Minusta tämä sarja pitäisi olla pakollisena tenttivänä 1. vuosikurssin teologian opiskelijoilla :D

      Poista
    3. Ei hassumpi idea. Kuka tekisi ehdotuksen teologiselle tiedekunnalle...

      Poista
  9. Kyllä Vuodatukseen saa kivan ulkoasun.
    http://brokenstar.vuodatus.net/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hömpän helmilläkin oli kiva ulkoasu, mutta se pyyhkiytyi pois, kun Vuodatus vaihtoi omistajaa.

      Poista
    2. Siihen saa helposti uuden taustan ja mieluisat värit helpolla. Kuvat ovat m elkein kaikki tallella. Onkohan sen blogin oma design tallella kuvavarastossa?
      Anna Amnell

      Poista
  10. minun mielestäni hyvä hömpe on sellaista, joka herättää ajatuksia, ottaa jollain tavalla kantaakin, nostaa esille jonkin puheenaiheen. Siinä mielestäni monetkin suomalaiset hömpistit onnistuvat varsin mallikkaasti (tai ainakin ne, joita itse luen.)

    Siitä olkoon vaikka täällä monesti mainittu kirkkotrilogia hyvänä esimerkkinä: siinä on kepeää syvyyttä, tai syvää kepeyttä.

    Nyt on meneillään tämä kovasti kohuttu #pojatkinlukee - ja ainakin itse tulkitsen sitä osin niin, että tärkeää ei ole se, että pojat lukevat klassikoita ja finlandiavoittajia, vaan se, että pojat _lukevat_. Lukevat mitä tahansa, koska lukeminen on tärkeää.

    Nähdäkseni lukeminen on subjektiivinen elämyksellinen kokemus; joku saa nautintonsa historianfilosofiasta (jaan kotini semmoisen tyypin kanssa), joku toinen hömppeestä (tunnustan) - meille yhteistä on se, että lukukokemus ylevöittää, saa ajatukset liikkelle, kiskoo pois arjesta, antaa usein keskustelunaiheita, vie seinät laajemmalle.

    #hömppärules

    VastaaPoista
  11. Marika, tosiaan, poikien lukutaidosta on alettu kantaa huolta. Nähdään tärkeäksi,että ylipäätään luetaan. Samalla tavalla voisi alkaa kantaa huolta kenen tahansa lukemisesta, koska meidän kaikkien lukemisrauhaa ja keskittymista uhkaa kiireinen, sirpaloituva elämäntapa, sähköiset härpäkkeet ja vaikeus löytää mieluisia kirjoja, koska kirjakaupat keskittyvät myymään vain joitakin harvoja nimekkeitä. Kirjastoissa kirjoja on laajemmalla spektrillä, mutta toisaalta lehdissä ei enää esitellä kirjoja tai jos esitellään, vain tiettyjä samoja kaikissa medioissa.

    VastaaPoista
  12. Kirsti, kyllä kiinnostaa! Kolmiopokkaristi ja muun kirjoittamisen sekatyöläinen ilmoittautuu täten kumppaniehdokkaaksi.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!