Romanttinen viihde, uhka vai mahdollisuus?

Runouden ympärillä on pöhinää. Lehtiä julkaistaan, tapahtumia järjestetään. Runoilijat saavat kulttuurisivuilla huomiota. Myös spekulatiivinen fiktio on interaktiivista. Järjestetään tapahtumia, julkaistaan lehtiä, järjestetään koulutusta. Samoin dekkarien ympärille rakennetaan kaikenlaista häppeningiä.

On rasittava tällä tavalla toistaa itseään, mutta jotenkin harmittaa, kun romanttisen viihdekirjallisuuden ympärille ei ole syntynyt mitään samankaltaista.

Aloitteellisin olin, kun yhdessä Tuiman kanssa perustin Hömpän helmet blogin. Jokin Vuodatuksen uudistus poisti blogista sinne suunnitellun ulkoasun ja nielaisi kommentit, mutta jutut ovat edelleen paikoillaan. Voimat näyttävät loppuneen vuonna 2010 jolloin blogi jäi lopulliselta vaikuttavalle tauolle.

Olin eilen hautajaisissa ja siellä minulle ilmoittautui kolme naishenkilöä, jotka toisistaan riippumatta kertoivat lukeneensa kaikki kirjani ja kyselivät, että onko nyt uutta kirjaa tulossa.

(Toisaalta eräs sukulainen tuli siihen surkuttelemaan, että ajattele Kirsti minä en ole yhtään sinun kirjaasi lukenut, vaikka olen kuullut, että sinulta on ilmestynyt jo monta. Kuinka monta sinulta onkaan ilmestynyt. Ajatella, ja minä en ole lukenut yhtään. Olisin voinut vastata, että ajatella, miten monelle ihmiselle sinä olet jo myöntänyt lainaa pankista, mutta minä en ole käynyt kertaakaan hakemassa sinun pankistasi lainaa, voi hyvänen aika sentään. No olisi ihan pöljää sanoa pankinjohtajalle tuollaisia, mutta kirjailijalle voi tulla päivittelemään, että voi sentään, kun sinä vaan noita kirjojasi julkaiset ja minua ei ole yhtään kiinnostanut lukea.)

Mutta siis nuo naiset, jotka lukevat kirjojani, saivat minut taas miettimään.

Välillä haaveilen siitä, että yksinkertaisesti ryhtyisin vain puuhaamaan. Rupeaisin hakemaan rahoitusta ja perustelisin hakemuksia aikuisten lukutaidon ylläpidolla ja työllä sen hyväksi, että kotimainen kirjallisuus voisi olla mahdollisimman monipuolista. Koska on kaikkien etu, jos suomenkielellä ilmestyisi mahdollisimman monenlaisia kirjoja, jotta mahdollisimman monenlaiset ihmiset voisivat löytää heitä kiinnostavia kirjoja.

Haaveilen siitä, että romanttisen viihdekirjallisuuden ympärilläkin voisi olla jotain pientä koulutustoimintaa, tapahtumia, voitaisiin julkaista lehteä jne. Pitäisi tietenkin hyväksyä, ettei romanttiikkaskenessä pyörisi sen isommat rahat kuin runoudessa tai spefissä. Tai että pyörisi jopa pienemmät, koska runoutta tuetaan auliimmin kuin viihdettä, josta ajatellaan, että viihteen kuuluu tulla toimeen omillaan. Ja jopa tuottaa rahaa muun kirjallisuuden tarpeisiin.

Tällä hetkellä myyntitilastoja hallitsevat ulkomaiset nimet. Kotimainen romanttinen viihde on muutaman naisen heiniä. Uusia tekijöitä on tullut, Laura Paloheimo ja Veera Vaahtera nyt ainakin tulee mieleen tyylipuhtaan chicklitin tekijöinä. Ja Kaisa Haataja kalkkunakirjallisuuden edustajina. He ovat pärjänneet markkinoillakin huomattavasti minua paremmin. Sitä voisi tietenkin taas kerran analysoida, että miksi minulla menee niin huonosti, mutta ehkä jätän johonkin toiseen kertaan.

Tämän postauksen pointti on nyt siinä, että huomasin jälleen kerran tietyn sosiaalisen tilauksen. On ihmisiä, jotka työn, levon tai sairauden vuoksi kaipaavat hyvän tuulen kirjoja. Kirjoja jotka viihdyttävät, herättävät tunteita, lohduttavat, rohkaisevat, voimauttavat. Tällaisia kirjoja voi olla monenlaisia, mutta myös romanttisella viihdekirjallisuudella voi olla tämä rooli. Edelleen romanttinen viihdekirjallisuus kuitenkin mataa jossain alhossa. Voisiko sitä hypettää edes hiukan? Kiinnostaako ketään? Olen ihan sillä hilkulla, että voisin alkaa puuhata jotain, mutta ihan yksin en haluaisi ryhtyä. Kaipaisin kumppaneita. Ihmisiä, jotka näkevät tässä tilanteessa mahdollisuuden. Huhuu, onko teitä?

Romanttinen viihde, uhka vai mahdollisuus?