Olen tietoinen, että pitäisi olla tarjolla säkenöivää elämäniloa, huumoria ja seksuaalista vapautuneisuutta, tai sitten kenties vaihtoehtoisesti silpomissarjamurhia naturalistisesti kuvattuna ja henkeä salpaavaa jännitystä, sellaisten tekstien tuottaminen kai on kirjailijoiden ylin kansalaisvelvollisuus näinä aikoina.
Mutta elämän todellisuus on ottanut minut pihteihinsä, enkä pysty irrottautumaan siitä mitä juuri nyt tapahtuu. Kai voimme sopia, että ei elvytetä, jos jotain sattuu, lääkäri sanoi. Olisi tosi hyvä, jos olisi saanut jossain vähän harjoitella. Jotenkin ikävä joutua kylmiltään ottamaan kantaa tällaisiin asioihin. Olenhan minä tätä mielessäni kuivaharjoitellut, mutta omissa ajatuksissa kaikki on yleensä kuitenkin siistimpää, pehmeämpää, ymmärrettävämpää. Mutta nyt on tyydyttävä improvisoimaan, koska tällaisiin asioihin ihmisiä ei yleensä valmenneta ellei satu työskentelemään alalla.
Nyt kumminkin tutkitaan ensin. Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, miten kauan tässä menee. Mutta eihän se ole hyvä merkki jos ihminen oksentaa litrakaupalla ruskeaa verta. Minulla on huono olo, hän sanoi ja sitten se alkoi. Verta vain tuli ja tuli. Ja jollakin tavalla, todella oudosti tunsin olevani keskellä näytelmää, mutta olin unohtanut kaikki vuorosanani. Revin vain talouspaperia ja etsin turvapuhelinta. Ambulanssi ei pitänyt kiirettä, koska sattuuhan näitä.
Menin perässä sairaalaan. Potilas oli rauhallinen. Vie terveisiä kotiin, kyllä tässä vielä hyvin käy, hän sanoi. Niin totta kai, kaikki muuttuu hyväksi. Mietin miksi on ollut niin vaikeaa. Koko elämän ajan. Ei se ole missään vaiheessa helpottanut. Ja nyt, loppusuoralla, vie terveisiä kotiin. Samoin sinä, vie terveisiä kotiin, minä ajattelin, vaikka eihän meidän kulttuurissamme kuulu enää lohduttaa ja lohduttautua jälleennäkemisen toivolla. Pitää vain uljaasti kestää astuminen mielettömään tyhjyyteen.
Mutta elämän todellisuus on ottanut minut pihteihinsä, enkä pysty irrottautumaan siitä mitä juuri nyt tapahtuu. Kai voimme sopia, että ei elvytetä, jos jotain sattuu, lääkäri sanoi. Olisi tosi hyvä, jos olisi saanut jossain vähän harjoitella. Jotenkin ikävä joutua kylmiltään ottamaan kantaa tällaisiin asioihin. Olenhan minä tätä mielessäni kuivaharjoitellut, mutta omissa ajatuksissa kaikki on yleensä kuitenkin siistimpää, pehmeämpää, ymmärrettävämpää. Mutta nyt on tyydyttävä improvisoimaan, koska tällaisiin asioihin ihmisiä ei yleensä valmenneta ellei satu työskentelemään alalla.
Nyt kumminkin tutkitaan ensin. Kukaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, miten kauan tässä menee. Mutta eihän se ole hyvä merkki jos ihminen oksentaa litrakaupalla ruskeaa verta. Minulla on huono olo, hän sanoi ja sitten se alkoi. Verta vain tuli ja tuli. Ja jollakin tavalla, todella oudosti tunsin olevani keskellä näytelmää, mutta olin unohtanut kaikki vuorosanani. Revin vain talouspaperia ja etsin turvapuhelinta. Ambulanssi ei pitänyt kiirettä, koska sattuuhan näitä.
Menin perässä sairaalaan. Potilas oli rauhallinen. Vie terveisiä kotiin, kyllä tässä vielä hyvin käy, hän sanoi. Niin totta kai, kaikki muuttuu hyväksi. Mietin miksi on ollut niin vaikeaa. Koko elämän ajan. Ei se ole missään vaiheessa helpottanut. Ja nyt, loppusuoralla, vie terveisiä kotiin. Samoin sinä, vie terveisiä kotiin, minä ajattelin, vaikka eihän meidän kulttuurissamme kuulu enää lohduttaa ja lohduttautua jälleennäkemisen toivolla. Pitää vain uljaasti kestää astuminen mielettömään tyhjyyteen.
Tekstit
Totta, noihin tilanteisiin ei ole vuorosanoja, ei kokemusta. Ambulanssin tulo kestää liian kauan, tuttua.
VastaaPoistaMiten sitä tunteekaan itsensä kädettömäksi, voimattomaksi, avuttomaksi.
Kyllä terveisiä kotiin voi toivottaa, se on suuri lohtu tuollaisella hetkellä.
Voimia sinulle.
Kiitos Susu!
PoistaVoimaa kaiken keskelle. Elämällä on kova puoli ja vaikempia tilanteita tuskin voi harjoitella vaikka mielikuvissa voi yrittää, kuten sanoit. Kerrot taas niin rehellisesti, huomaatko, että samalla ehkä lohdutat monia oman surusi keskellä? Entä tiedätkö miten moni on saanut lohtua Kaivatut-romaanissasi kuvatusta Saaran vähittäisestä toipumisesta kohtauksestaan?
VastaaPoistaUskon, että ihmiset ovat saaneet pian jo tarpeekseen surrealistisista murhista ynnä muista hirvityksistä. Ihmiset kaipaavat jotain, mikä auttaa heitä selviytymään kun elämä kääntää mustan lehden.
Valoa sinulle! Anette
Kiitos Anette! Minäkin olen odottanut, että ihmiset saisivat jo murhista tarpeekseen, mutta viimeksi eilen pääuutisissa kerrottiin, että dekkareita syydetään markkinoille enemmän kuin koskaan.
PoistaTämä on hieman ohi asian, mutta kun luin tekstisi, ja samoin monet muutkin tekstisi luettuani, olen ihmetellyt, miksi sinun blogiasi ei ole palkittu Kotimaa pro blogi -palkinnolla?
VastaaPoistaOlet kiinni todellisuudessa ja tuot koko ajan arjen koskettavia nyansseja esille, etkä pelkää käsitellä uskontoa ja maailmankatsomusta. Kenties kukaan ei ole huomannut ehdottaa blogiasi kilpailuun?
Itse en pysty lukemaan juuri mitään uskonnollisessa ja opetuksellisessa mielessä kirjoitettuja tekstejä. Olen jotenkin pahasti allergisoitunut.
Kirkkokunnallahan kisassa ei ole merkitystä, taannoin palkinnon sai ortodoksinen blogi...
Lohdutusta ja voimia sinulle Kirsti! t. Berit
Hei Berit, kiitos kannustuksesta! Palkitsevatko he blogeja, jotka eivät ole Kotimaan verkkosivulla? Mainitsemaasi allergiaa on liikkeellä aika paljon. Ehkä tämä blogini käy jonkinlaisesta siedätyshoidosta? Pieniä annoksia maailmankatsomuksellista kipua ja pohdintaa.
PoistaSinäpä sen sanoit, siedätyshoitoa nimenomaan! Ehkä keskeisintä on se, että olet ihminen ihmiselle, etkä koskaan yritä esiintyä muiden yläpuolella vaan tuot myös harmisi ja pettymyksesi avoimesti esille. Sanoisin myös, että käsittelytapasi on tuore, yllättävä ja omaperäinen. Olen käsityksessä, että kilpailuun osallistujan ei tarvitse olla bloggarina Kotimaan verkkosivuilla. Berit
PoistaTuo suorasukainen harmitusten esiintuominen on just ollut se alkuperäinen idea, mutta välillä kyllä käy mielessä, että onko järkee...
PoistaMutta hei, jos tuommoinen Kotimaan blogipalkinto vielä pistetään hakuun, niin sitten vaan viestiä sinne suuntaan, hehheh.
Miten koskettavasti kuvaatkaan sitä, mikä monien ihmisten tielle tulee ennemmin tai myöhemmin.
VastaaPoistaOmassa suvussani monet pelkäävät kuolemaa ja sairautta aivan mahdottomasti. On keksitty mitä mielikuvituksellisimpia tekosyitä miksi ei ehditä sairasta katsomaan. Hautajaisissa valitaan puuhakas tai vaihtoehtoisesti etäinen kuin virkamiesmäinen rooli.
Paljon voimia, Anna
Kiitos Anna.
PoistaVarmaan aika monet pelkäävät sairautta ja heikkoutta. Minäkin pelkään, mutta toisaalta ajattelen, ettei asia, jonka jokainen joutuu kohtaamaan, voi lopulta olla mitenkään mahdoton.
Tuli mieleen se kun hullujen huoneella olin vaimoni kanssa menossa ruokailuun ja akka pyörtyi keskelle salia esim. siksi, että tyksi oli kieltäytynyt hoitamasta häntä, koska hän ei ollut oikealla tavalla sairas ja hän siis sairasti väärin. Minä olin ihan hädissäni ja joku hoitsu vaan sanoi lakonisesti, että nosta kintut kattoon, kyllä se siitä. Näin se siis elämä etenee. Ei ole syytä suuriin tunteisiin, me vain kuihdumme pois ja hauturi on tottunut lapion käsittelijä. Vetää vielä sätkänkin siinä ohessa.
VastaaPoistaJuuri tämän vuoksi itse ajattelen että ihmisellä on itseisarvo ja jokainen on yhätä arvokas. Hänen arvonsa ei perustu muiden ihmisten mielipiteisiin eikä arvostukseen. Ongelma on siinä että meidän on vaikea perustella tätä uskomusta ja pitää siitä kiinni jos ajattelemme elämän olevan vain sokean sattumuksen kehittämä oikku.
VastaaPoista<3
VastaaPoistaRukoushuokaus
Kiitos.
Poista