Lukijan ilo ja vastuu

Koskikara on lukenut kirjaani huolellisesti, ja tehnyt siitä paneutuvan arvostelun. Olen mykistynyt.

Minut on kutsuttu esiintymään Vaasan LittFestiin, seminaariin nimeltä Lukijan ilo ja vastuu. Onneksi huomasin tarkistaa mitä seminaarin järjestäjät oikeastaan mahtavat odottaa minulta. He tietenkin odottavat minun puhuvan bloggaamisesta. Mistäpä muustakaan. No mikäs siitä, blogit ovat suloisia, kyllä niistä kelpaa kertoilla.

Anja Snellman muotoilee lehdistötiedotteessaan blogeihin liittyvän pohjustuksen näin:

Blogien kirjallinen taso vaihtelee shoppailuholistisista vinkeistä ja deittailutunnustuksista vakavaan yhteiskunnalliseen pohdintaan ja sananvapauden rajojen koettelemiseen.

Blogit voivat saavuttaa miljoonia lukijoita ympäri maailmaa. Monille nuorille internet on se ainoa lukemisen tapa. Miten lukutapahtuma muuttuu ja kuka ottaa vastuun mahdollisesti vahingollisista sisällöistä netissä – kollektiivinen lukijakuntako?

Mitähän tuosta nyt irtoaisi?

Lukijan ilo ja vastuu

Älä syö mitään

Haluan tässä kehua Tuomas Enbusken mainiota televisio-ohjelmaa. Eilen katsoin jakson Terveysintoilu on sairasta. Nämä ohjelmat ovat siitä poikkeuksellisia, että ne toimitetaan ja niitä varten tehdään taustatyötä. Sellaistahan ei enää aikoihin ole normaalisti tapahtunut.

Enbuske provosoi sopivasti. Ehkä ohjelma paranisi vielä siitä jos haastateltavia ei olisi niin monta. Ehkä pari kolme erilaista näkökulmaa riittäisi. Tuntuu, ettei suurikaan ajattelija pysty parissa lauseessa sanomaan mitään riittävän radikaalia. Eilisessä ohjelmassa kansanvalistaja Pekka Puska sai eniten tilaa. Häntä ja hänenlaisiaan tässä on nyt muutenkin saatu viime vuosikymmenet kuulla kyllästymiseen asti, joten ehkä pienempi annos Puskan valistustyötä olisi riittänyt.

Eilisestä ohjelmasta tuli mieleen se kun olin jokin aika sitten kylässä erään hyvin suloisen ihmisen luona. Hän tarjosi minulle jännittäviä herkkuja. Jokaiseen herkkuun liittyi luento siitä millä erityisellä tavalla tämä nimenomainen herkkupala edesauttaa minun terveyttäni. Pöytään ei ollut katettu mitään pelkästään sitä varten, että se syödään ja siitä nautitaan, vaan jokaisella aineksella oli tehtävä. Mietin, että kuinka valtavan terveitä ja hyvinvoivia meistä tuleekaan jos syömme tämän kaiken. Ja hänen täytyi olla aivan superterve, koska söi säännöllisesti näillä erilaisilla terveysvaikutuksilla terästettyä ravintoa.

Minusta Enbuske voisi tehdä ohjelman siitäkin, miten kaikki ruoka on vaarallista ja tuhoaa ympäristöä. Oikeastaan ihminen ei saisi syödä mitään. On väärin syödä lihaa, koska lihan hyötysuhde on niin huono. Kiloon lihaa tarvitaan monta kiloa viljaa, jolla voisi syöttää maailman nälkäiset. Kalaa ei sovi syödä, koska valtameret on jo muutenkin kalastettu tyhjiksi. Viljeltyä kalaa ei sovi syödä, koska kalankasvatus saastuttaa merialueet. Voita, kermaa, juustoa ei sovi syödä, koska ne tukkivat minun verisuoneni. Saman tekevät kananmunat. Hedelmiä ei kannata syödä, koska ne tuodaan ulkomailta. Kuljetus vie polttoaineita, sitäpaitsi saattaa olla, että hedelmien viljely luo ja ylläpitää taloudellista epätasapainoa noissa maissa joista hedelmiä tuodaan. Kotimaassa ei kannata tomaatteja viljellä, se on energiapoliittisesti järjetöntä. Mutta muualla viljellyt tomaatit taas ovat epäeettisiä työntekijöiden ihmisoikeuksien kannalta. Ja niin edelleen, tätä luetteloa voi jatkaa.

Mietin mitä jää jäljelle. Marjoja ja sieniä voi kerätä metsistä, säilöä kuivaamalla ja pureskella niitä nälkänsä pitimiksi. Ehkä jokin lantturaastekin sallitaan, mikäli makeannälkä yllättää.

Älä syö mitään

Turvapaikan hakijoita

Taloyhtiömme pihaan ei saa pysäköidä autoja. Muutamana viikonloppuna keittiömme ikkunan alle on kuitenkin jostain ilmestynyt rapistunut Toyota. Auto on meidän kukkamaamme päällä. Meillä ei kylläkään ole kukkamaassa kukkia, eikä mitään muutakaan. Kesällä siinä kasvoi takiainen, mutta mies niitti sen matalaksi sitten kun se alkoi ränsistyä. Silti kiristää pinnaa ruma autonhökötys siinä ihan nenän alla.

Mies näki syyllisen hakevan autosta jotain, avasi keittiön ikkunan ja huomautti, että taloyhtiön pihassa ei saa pitää autoja. Nainen alkoi hätääntyneenä kertoa elämäntarinaansa. Minulle ei kokonaisuus oikein hahmottunut, mutta ymmärsin, että Ahvenanmaan rekisterissä olevaa autoa ei voi Turussa jättää kadun varteen, koska se potkitaan heti muusiksi.

Meillä on tuossa vieressä Mikaelin kirkko, joka on noussut valtakunnan julkisuuteen tarjoamalla turvapaikkoja pakolaisille. Meidän taloyhtiömme tarjoaa turvapaikan ahvenanmaalaisautoille, jotka voisivat tuntea olonsa muualla uhatuksi.

No ehkä tämä ei ollut hauska juttu, mutta en keksinyt parempaakaan, ja jotain teki taas mieli kirjoittaa.

Turvapaikan hakijoita