Kollega kävi edellisen postauksen kommenteissa kertomassa, että tiettyjen keskustelussa pyörivien romaanien lukeminen kuuluu kirjoittamisen opettajan tehtäviin.
Kukin aika nostaa aina esille omat kirjansa, jotka kuuluu lukea ja joista kuuluu olla jotain mieltä. Mutta kirjoittajan päämäärä ei ole kirjoittaa vain omaa aikaansa varten, vaan kaikkia aikoja.
Käytännössä ihminen on tietenkin aikaansa sidottu, mutta sielu on ikuinen, siis jos uskoo ikuiseen sieluun. Sieltä pitäisi kirjoittamiseen tulla jokin ajattomuuden ripaus.
Niin että onko tosiaan ihan pakko seurata hittikirjallisuutta?
Media on sieluton ja elää hetkessä ja siksi nostaa esille ilmiöitä pelkästään sillä kriteerillä miten hyvin ne sopivat ajan henkeen. Mutta ajan henki muuttuu.
Joskus ennen vanhaan puhuttiin nuorista vihaisista miehistä. Nuoret vihaiset miehet saivat paljon palstatilaa ja heidän taiteensa sai paljon huomiota.
Nyt nuoret vihaiset miehet ovat mediassa jääneet nuorten tai nuorehkojen vihaisten naisten alle. Vai olenko väärässä?
Tämä on kiinnostava ilmiö, koska ennen muinoin vain vanhat akat olivat vihaisia. Nuoret naiset olivat söpöjä ja saivat söpöydellään paljon huomiota. Mitä on tapahtunut?
Tuli yhtäkkiä mieleen sekin, että nykyajan naisilta on kadonnut vyötärö, koska stressi ja muu sellainen sekoittaa aineenvaihduntaa. Katselin jokin aika sitten valokuvia 50- ja 60-luvuilta, sellaisia vartaloita ei nykyään näe. Enkä puhu nyt mistään korseteilla tehdyistä ja puristetuista vartaloista.
Kukin aika nostaa aina esille omat kirjansa, jotka kuuluu lukea ja joista kuuluu olla jotain mieltä. Mutta kirjoittajan päämäärä ei ole kirjoittaa vain omaa aikaansa varten, vaan kaikkia aikoja.
Käytännössä ihminen on tietenkin aikaansa sidottu, mutta sielu on ikuinen, siis jos uskoo ikuiseen sieluun. Sieltä pitäisi kirjoittamiseen tulla jokin ajattomuuden ripaus.
Niin että onko tosiaan ihan pakko seurata hittikirjallisuutta?
Media on sieluton ja elää hetkessä ja siksi nostaa esille ilmiöitä pelkästään sillä kriteerillä miten hyvin ne sopivat ajan henkeen. Mutta ajan henki muuttuu.
Joskus ennen vanhaan puhuttiin nuorista vihaisista miehistä. Nuoret vihaiset miehet saivat paljon palstatilaa ja heidän taiteensa sai paljon huomiota.
Nyt nuoret vihaiset miehet ovat mediassa jääneet nuorten tai nuorehkojen vihaisten naisten alle. Vai olenko väärässä?
Tämä on kiinnostava ilmiö, koska ennen muinoin vain vanhat akat olivat vihaisia. Nuoret naiset olivat söpöjä ja saivat söpöydellään paljon huomiota. Mitä on tapahtunut?
Tuli yhtäkkiä mieleen sekin, että nykyajan naisilta on kadonnut vyötärö, koska stressi ja muu sellainen sekoittaa aineenvaihduntaa. Katselin jokin aika sitten valokuvia 50- ja 60-luvuilta, sellaisia vartaloita ei nykyään näe. Enkä puhu nyt mistään korseteilla tehdyistä ja puristetuista vartaloista.
Tekstit
Näitä minäkin olen miettinyt. Olisi hyvä lukea (ja luenkin) väliin aina jotain entistä, vuosikymmenten takaista. Perspektiivi säilyy pitempänä. Nuorten kirjailijoiden ongelma on, että jokin monen kynnyksen yhtäaikainen ylitys on onnistuttava tekemään, että pääsee suuren yleisön tietoisuuteen = puheenaiheeksi ja huomionkohteeksi. Tämä panee yrittämään (myös liikaa), joskus myös laadun kustannuksella.
VastaaPoistaEi ole pakko seurata hittikirjallisuutta. Minusta on piristävää, kun esim. joissakin kirjablogeissa luetaan "vanhempaa" kirjallisuutta eikä aina uusinta uutta.
VastaaPoistaEn tiedä, mitä on mennyt tapahtumaan, mutta ehkä on vain muodikasta olla vihainen nuori nainen, jolla ei ole vyötäröä :D
Se on minusta ihan hyvä asia, etteivät vihaiset nuoret miehet dallaa vuosikymmenestä toiseen allapäin Kallion katuja... aargh. Dallaisivat välillä vaikkapa Itä-Helsingissä tai Vantaalla, jos ollaan elämänmakuisen ilmaisun perässä. No joo, se niistä vihaisista miehistä. Veemäiset naissankarit tuntuisivat ihan piristäviltä, mutta tietoisen provosoivat "naisaiheet" eivät oikein iske. Miksi kaikkien muuten pitää olla vihaisia? Ehkä se on hip ja cool. Ja myy.
VastaaPoistaHittikirjallisuutta ei mielestäni tarvitse seurata. En ymmärrä miksi pitäisi? Että pysyisi ajan hermolla? Silloinhan on kuitenkin jo jäljessä... Seuraan mieluummin sitä mitä eteen osuu, jos uteliaisuus herää. Oli se sitten hampurilaistarjottimen peittämä mainospaperi, vanha dekkari, ällöttävä Optio-lehti, tylsä Vihreä Lanka, Vartiotorni, kaunokirjallinen klassikko tai se hittikirja. Ja jätän kesken jos ei kiinnosta.
T. Ansu
T. Ansu
Tuota noin, minusta kirjoittajan kannattaa keskittyä siihen mitä haluaa sanoa. Jos haluaa sanoa ja kertoa sen minkä jokainen voi lukea iltapäivälehdistä tai valtamediasta, niin kannattaako sitä toistaa?
VastaaPoistaOlet oikeassa siinä, että näkyvissä on aina yhdenlainen tapa tai yhdenlainen "ääni", mutta eivät ne muut näkemykset tai elämännäkemykset ole mihinkään kadonneet. Ne eivät vain ole niin kovin paljon esillä.
Näkymättömyys mediassa ei tarkoita sitä, ettei niitä ajatuksia, ihmisenä olemisen puolia ole olemassa.
Näkymättömyys ei ylipäätään tarkoita sitä ettei ole olemassa.
Kirsti,
VastaaPoistaannoin Sinulle ystävällisesti "luvan" lukea kirjaa, josta et pidä. :):) Mutta tarkoitan sitä myös vihjeeksi.
Minunkin mielestäni kirjailijan tulee pyrkiä kirjoittamaan ajattomia kirjoja. Mutta kirjailijan täytyy usein hankkia leipänsä pelkällä kirjoittamisella ja vielä pienen kielialueen Suomessa.
Pintakulttuurin aiheet taitavat myydä enemmän, ainakin kustantajat suosivat niiitä. Ja sitten pitäisi saada apurahoja. Mutta entä jos "ikuisten aiheiden" kirjoittajaa ei arvosteta ollenkaan, vaan pidetään kirjallisuuden dinosaruksena, menneiden aikojen roskana. Hän saattaa olla kuitenkin loppujen lopuksi kuin torakka, arvoton mutta kestävä.:)
On tietenkin joitakin harvinaisia nerokkaita kirjailijoita, jotka pystyvät yhdistämään ikuiset aiheet ja pintakulttuurin. Sellaisena ilmiönä pidän Sofi Oksasta. Voin vilpittömästi sanoa, että lukiessani hänen kirjaansa Puhdistus koin samanlaisen tunnelman kuin lukiessani jotain suurta vanhan ajan klassikkoa, jossa armoton puhdistava tuli käy lukijan sielun läpi (Shakespeare tuli mieleen). Valitan, että en osaa paremmin kuvata kokemustani. (Uusinta kirjaa olen käännellyt käsissäni ja vihjannut miehelleni, että hän saattaisi tykätä siitä enemmän, kun se vaikuttaa ainakin alkuun "sotakirjalta") Muistan hyvin, kuinka väheksyvästi ja jopa vihamielisesti Oksaseen suhtauduttiin vielä muutama vuosi sitten. Kirjailijalla ei ole helppoa Suomessa.
Olen kirjoittanut itse ensimmäiset kirjani huvikseni ja kokopäivätyön ohella, omissa oloissani öisin ja jouluaamuisin. Niitä on luettu, ensimmäisestä loppui painos parissa kuukaudessa. Olen saanut niistä muutamia hyviä arvosteluja, mutta en minkäänlaista arvostusta. Koska varsinainen tukeni on kirjallisuutta rakastava ja tunteva mieheni ja perheeni, se ei haittaa. Jatkan kirjoittamista edelleen.
Kaikissa kirjoissani nuorilla on ongelmia, niin kuin elämässä yleensä on, mutta ne eivät ole "oikeita" ja muodikkaita ongelmia. Viidennelle kirjalleni jouduin etsimään kustantajaa ja sitähän ei ollut löytyä, kun päähenkilöllä, 80cm pitkällä teini-ikäisellä tytöllä joka ryöstettiiin hovikääpiöksi, ei ollut ongelmia. Häneen ei myöskään voitu samaistua. Onneksi lapset pitävät siitä tytöstä, vaikka hänelle ei ole tehty aborttia, hän ei ryyppää eikä ole edes lesbo.
Omien kokemusteni vuoksi olen sitä mieltä, että luovan kirjoittamisen opettajan tulee välillä kahlata lannassa, koska sitä ainetta aikamme arvostaa kirjallisuudessa. Onhan tuon sanan synonyymi eräs aikamme lempisanoja.
Miten löytää kompromissi?
Ja sitten Suomessa vielä politiikka sotkee koko ajan asioita, kansan jakaantuminen kahtia.
Nostan kukkahattuani niille suomalaisille kirjailijoille, jotka pystyvät elättämään itsensä kirjoittamisella ilman sukulaisuussuhteita kustannusmaailmaan tai muita keittiöportaan ilmiöitä.
P.S. Olen samaa mieltä vyötäröiden katoamisesta. Ennen luettiin suurista maailman toisella puolen tapahtuneista onnettomuuksista vasta muutaman päivän kuluttua sanomalehden pikku-uutisesta tai sitä ennen kuultiin niistä vasta monen vuoden kuluttua kronikkana tai lauluna. Nyt kaikki maailman kauhut lentävät silmille, kun avaa TV:n tai astuu kadulle. Stressi on suunnaton, vaikka siitä ei yleensä puhuta. Ja hmisen ikivanha elimistö tulkitsee tilanteen näin: nälänhätä, ravintoa talteen vyötärölle.
VastaaPoistaAnna, siinä on vain se ongelma, että en oikeastaan ehtisi muuta lukeakaan kuin kirjoja joista en pidä, koska suurin osa kirjallisuudesta on sellaista. Nuorena olin joustavampi, pidin monenlaisista kirjoista, tai en ottanut niin vakavasti niitä. Nyt on jokin muuttunut. Oksas-ilmiökin ärsyttää, koska kirjoja luetaan jonkinlaisina dokumentteina Virosta, vaikka ne ovat hänen lennokasta fiktiotaan. Dinosaurudilemman tunnustan, tai torakkadilemman. Kirjalliseksi torakaksi olenkin itseni pitkään tuntenut.
VastaaPoistaAnonyymi 2, joo ei näkymättömyys tarkoita etteikö ole olemassa. Mutta se vaara luuraa.
Niin Ansu, ajan hermolla pysymisen vuoksi pitäisi seurata hittikirjallisuutta. Mutta pitääkö pysyä ajan hermolla. Minulla on ollut sama strategia kuin sinulla, olen lukenut sitä mikä tuntuu kiinnostavalta. Mutta vuosien myötä realiteetit ovat saaneet minusta otteen ja on alkanut tuntua, että pitää jotenkin valmentaa itseään seuraamalla trendejä, edes etäältä.
Helmi-Maaria, se on tosiaan piristävää jos kirjablogeissa luetaan jotain vanhempaa kirjallisuutta. Mutta olen huomannut, että valtakulttuurin laineet ovat lyöneet kirjablogienkin yli, ja niissä aika paljon nykyään puhutaan juuri siitä, mistä puhutaan kaikkialla muuallakin.
Ellinoora, tuo ongelma alkaa olla melkein kaikkien ongelma, ei vain nuorten.
Niin kauan on hyvä, kun jossain vielä säilötään vähän vanhempiakin kirjoja, jotta kiinnostuneet voivat lukea ja asettaa nykyhetkeä johonkin perspektiiviin.
Kirsti, paljastan salaisuuden: Sinusta on tullut aikuinen. On tietenkin kadehdittavaa, että joistakin ei tule koskaan aikuisia, vaan he elävät intensiivisessä ja narsistisessa uhmaiässä loppuun asti.
VastaaPoistaTäällä taas T. Ansu T. Ansu. Niin, kyllähän ajan ilmiöitä ja trendejä olisi kai hyvä seurata. Toisaalta kohun aika on aina niin lyhyt, ettei edes ehtisi tutustua kyseisiin teoksiin, kun seuraava on jo framilla. Yritän kyllä minäkin aina välillä, mutta lukemattomien hyvien kirjojen pino senkun kasvaa. Tunnustan, kesken on niin Kätilö kuin Puhdistuskin... Ne ovat epäilemättä suosionsa ansainneet. Aina ei vaan oma keskittymiskyky kohtaa kirjaa, mutta sitten seuraavalla yrittämällä voi vetää kuin häkä.
VastaaPoistaSepä se Ansu, oma keskittymiskyky ja ehkä myös jokin tunnistamaton sisäinen tarve ei kohtaa kirjaa. Ja kirjapino tosiaan kasvaa. On kauhistuttavaa, jos lukemiseen alkaa liittyä ahdistusta, suorittamispainetta, vaikka se on ollut niin suuri ilonlähde aikaisemmin...
VastaaPoistaAnna, jo oli sitten aikakin ryhtyä aikuiseksi...
Onhan noita kirjablogeja, jotka eivät ole toistensa kopioita (ihan siis suomenkielisiäkin). Se nyt vain on niin (empiirinen tutkimus eli tosi kattava!), että mitä poikkeavampi lukulista, sen vähemmän seuraajia ja kommentoijia. Onneksi kaikille ne kommentit eivät ole pääasia.
VastaaPoistaMinulla on muuten vyötärö, 59 senttiä, vaikka olen useimmiten joko masentunut, vihainen tai flegmaattinen. :D
Poikkeus vahvistaa säännön, Elegia..
VastaaPoistaTeleporttasitko sinä itsesi luennolleni tänään, kun siellä juuri valitin, että kirjablogeissa on tapahtunut jotain yhdenmukaistumiskehitystä viime aikoina, ja nyt tuli sinulta napakka vastaus, että olenkin väärässä!
En minä väittnyt, että olet väärässä tai oikeassa tai whatever. Mainitsin, että KAIKKI kirjablogit EIVÄT ole toistensa kopioita. Luepa nyt uudelleen se kommentti. :)
PoistaAinoa asia, mitä väitin (empiriiseen tutkimukseen vedoten) oli, että mitä (massasta) poikkeavampi lukulista, sen vähemmä lukijoita/kommentoijia blogilla on.
PoistaEli valitetaan, että KAIKKI kirjablogit ovat samanlaisia, mutta kuitenkaan ne muut ei nähtävästi kelpaa, vaan pitäydytään mieluummin niissä massan mukana menevissä.
Asiasta toiseen, nimittäin ikuiseen sieluun. Syntyykö sielu silloin kun ihminenkin vai missä se sielu oli ennen maan päälle putkahtamistaan?
VastaaPoistaLyhyt ja selkeä vastaus.
Poistahttp://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Sielu
Tämä asia ei taida selvitä blogikommenttien kautta.
VastaaPoistahttp://en.wikipedia.org/wiki/Soul
Elegia, olet oikeassa.
VastaaPoistaAnonyymi, wikipediasta löytyy vastaus kaikkeen.
Mulla kirjailijuus menee reisiin ;) Vyötärö taas löytyy, joten enpäs tiedä. Sehän on puhtaasti ruumiskohtaista, että mihin se läski ensisijaisesti mennee.
VastaaPoistaMitä tulee niihin kirjoihin "jotka on pakko lukea", niin se ei välttämättä tuota laatua tarkoita. 50 shadesia olen nähnyt aika helvetin monessa paikassa, mutta en kyllä, helvetissä, lue sitä itse. Mieluummin kaivan esille klassikon.
Sofi taas on sellaisella ehkä-osastolla, mutta kaikki tämä julkisuus tekee sen, että luen sen mieluummin myöhemmin, yksin enkä ns. kaikkien muiden kanssa yhtä aikaa.
Anne, kuitenkin siitä on tilastollista evidenssiä, että ilmeisesti jokin stressihormooni aiheuttaa muutoksen siinä mihin kohtaan ne kilot sijoittuvat. Onnittelut vyötäröstä kuitenkin, minullahan ei ole ollut sitä koskaan... Ihan sama kokemus ja ajatus noihin kirjoihin liittyen.
VastaaPoistaAnne, Sinulla on onnea, sillä päärynälihavuudesta ei liene mitään terveydellistä haittaa, vaan päinvastoin ne rasvat suojaavat Sinua. Tämä on tietenkin keittiölääketiedettä.:) Mutta me omenat.;)
VastaaPoistaTähän liittyen: http://metallisydanblogi.blogspot.fi/2011/01/miten-ihminen-lihoaa.html
VastaaPoista:D Me ollaan lihavia kaikki, kun oikein silmin katsotaan!