Loveen langennut

Blogissa Ei saa mennä ulos saunaiholla (Olen aina ihmetellyt mitä nimi tarkoittaa, mutta en ole tullut kysyneeksi) ihmetellään Hesarissa julkaistujen lukijoiden rakkaustarinoiden perinteikkyyttä. Tosi elämässä ihmiset eroavat ja hajoavat mutta tarinoissa elää edelleen ihanteellinen käsitys miehen ja naisen parisuhsteesta, jossa vain kuolema heidät erottaa.

Tosiaan Suomessa on viime vuosikymmenet ajatus mennyt näin: Koska ihminen ei pysty yltämään korkeisiin eettisiin standardeihin, niin löysätään vaatimustasoa. Jos kerran elämä on useimmilla sotkua, riitaa ja pettämistä, lakataan kuvittelemasta, että se voisi koskaan muuta ollakaan. Näin muuttuu elämä helpommaksi kaikille, kun ei kuvitella eikä vaadita mahdottomia.

Mutta mahtaako se muuttua siitä helpommaksi? Kukaan ei enää pysy hampaat irvessä epäonnistuneissa liitoissaan eikä suitsi seksuaalisuuttaan synnin pelossa, mutta masennus ja kaikenlaiset ahdistushäiriöt ne senkun vaan lisääntyvät ja lapsia otetaan huostaan ihan solkenaan.

Minulla on se henkilökohtainen käsitys, että eettiset standardit ja ihanteet ovat aina olemassa, tavoittelimmepa me niitä tai emme. Me emme koskaan pääse niistä irti. Silloinkin kun tietoisesti pyrimme toimimaan niistä piittamatta, ne vaikuttavat käyttäytymiseemme juuri sen kautta, että pyrimme pullikoimaan niitä vastaan.

Rakkaustarinat ovat perinteisiä, koska sisimmässämme elää se taju, että rakkauden kuuluu olla ikuista. Tai siis: se on ikuista, yllämme me itse siihen eli emme.

Loveen langennut

Heinäkuun päätteeksi pieni sivistysruiske

Koska olen menossa elokuun lopussa Puolaan, Varsovaan, päätin lukea paitsi matkaoppaan myös puolalaista nykykirjallisuutta. Äh, nyt minä taas sepittelen satuja. En päättänyt mitään sinne päinkään, mieheni se oli, joka meni kirjastoon ja lainasi pinon kirjoja. Mutta se on totta, että minä olen niitä lukenut.

Olga Tokarczukin Alku ja muut ajat on niin upea, että jos minulla olisi eläke tai jokin muu tulonlähde, niin ehkä lopettaisin kirjoittamisen tältä istumalta. Onneksi voin vähän väittää vastaan romaanin filosofiselle sisällölle. Tosin sehän on turhaa, ei romaanin kanssa kannata ryhtyä riitelemään. Romaani on sepite, se väittää maailmasta mitä väittää ja lukijalla on vapaus ymmärtää omalla tavallaan.

Mutta oikeasti, nautin kirjailijan tavasta tarkastella maailmanhistorian kulkua. Julma tarinahan tämä on, mutta kerrottu niin hienosti, ettei sekään kauheasti haittaa.

Kiiltomadossa kirja on tietenkin arvioitu aikapäiviä sitten. 

Heinäkuun päätteeksi pieni sivistysruiske

Annekaan ei lihonut

Huhu kertoo, että Viisikoista on tehty nykylapsille sopiva versio, josta on karsittu rasistisia ja seksistisiä ilmauksia.

Mitä mieltä olette, pitääkö tällaisia uusia, salonkikelpoisia painoksia tehdä vanhoista klassikoista? Miten suuri vaara siitä on lapsille, jos kirjassa on meidän katsantokannastamme tarkastellen vähän outoja asenteita kotirouviin, mustalaisiin ym. liittyen?

Kun olin kymmenen kieppeillä, Viisikot oli parasta mitä tiesin. Jostain syytä muut Blythonin kirjat eivät olleet yhtä hyviä mielestäni. Mikä ihme on Viisikoiden salaisuus, sitä olen miettinyt moneen kertaan, mutta en minä sitä nytkään keksi. Ellei salaisuus ole siinä, että koko ajan siinä syötiin, mutta kenelläkään ei ollut koskaan paino-ongelmia.

Annekaan ei lihonut

Aurinko nousee idästä

Kun tapahtuu jotain yllättävää, sitä tulee tietoiseksi omasta hermostorakenteestaan. Olen ennenkin tiennyt, että olen herkästi häiriintyvä. Sen huomaa esim. siitä, että jos huoneessa on kärpänen, en pysty ajattelemaan mitään muuta enkä keskittymään mihinkään ennen kuin kärpänen on saatu pois päiväjärjestyksestä.

Nyt on elämäni ikkunasta pörähtänyt sisälle eräänlainen aika yllättävä kärpänen. Hankala puoli on, etten oikeastaan voi itse vaikuttaa siihen mitä pörräävän kärpäsen kanssa tapahtuu. Miten kauan se tässä pörrää ja mitä sitten tapahtuu. Pitää vain alistua odottamaan ja sekin on minulle vaikeaa. Olen myös korkean intensiteetin ihminen. Pyrin aina ratkaisemaan asiat HETI. Mutta aina se ei ole mahdollista. Joskus pitää vain tyynesti odottaa. Sitä siis opettelen nyt.

Minun kannaltani on onneksi kysymys hauskasta asiasta. Aurinko tunnetusti nousee idästä, jospa nousisi minunkin aurinkoni... 

Aurinko nousee idästä

Onnea Kim Jong-un! Ja myös pornoelokuvien pojille!

Pohjois-Korean Kim Jong-un on mennyt naimisiin. Vaimo on kaunis ja tyylikäs, niin kuin valtionpäämiehen vaimon tietysti kuuluukin olla. Kuvassa Kim virnuilee poikamaisesti, hän näyttää aika tavalliselta kaverilta tässä. Vaimo katselee miestään hymyillen.

Aina silloin tällöin Pohjois-Korea esiintyy uutisissa ja silloin yleensä saamme nähdä jotain sävähdyttävää. Suuren johtajan kuolemaa valtoimenaan itkeviä väkijoukkoja, sotilaita jotka marssivat kuin koneet, tai johtajia jotka ylistävät Pohjois-Korean suurenmoisuutta ja latelevat madonlukuja poliittisille vastustajille.

Mietin silti, että onko tämä meidän länsimainen vapaa todellisuutemmekaan kaikin osin ihan järjissään. Se tuli mieleen, kun katselin Poikien bisnes dokumenttia. Maailmassa tehdään 3000 homopornoelokuvaa vuodessa, niistä 200 Prahassa. Olen kauhea moralisti, tiedän, mutta surulliselta tuntuu niiden poikien kohtalo, jotka ponnistavat tähteyteen ja parempaan elämään näiden produktioiden kautta.

Onnea Kim Jong-un! Ja myös pornoelokuvien pojille!

Hei onnea kaikki Tiinat ja Kristiinat, Kirsit, Kristat, Kiiat ja Tinjat Kirsteistä puhumattakaan!!!

Tämän vuoden alkupuoli on ollut yhtä juhlaa. Olen vaihtanut hiippakuntaa, opiskellut uuden ammatin, olen julkaissut kirjan jota on kehuttu enemmän kuin mitään aikaisempaa kirjaa. Olen voittanut yhden kirjallisuuspalkinnon ja saanut yhden suuren tunnustuksen. Sen lisäksi tänään on nimipäiväni ja heti aamulla sain kukkasia ja maljakon ja pitkin päivää on tullut nimipäiväonnitteluja. Alan vähitellen tottua tähän juhlittuna olemiseen.

Ensimmäinen erä sarjakuva-albumistani on tullut painosta. Puhun siis 52 sivuisesta somasta pienestä Pieni pyhiinvaellukseni kirjasta, jossa sarjakuvan muodossa kerron kompastelustani Pyhän Henrikin tiellä. Alan vähitellen postitella niitä, kaikille tilanneille ei vielä riitä, mutta kirjapainon hemmo lupasi kohtapuoliin toimittaa lisää. Erinomainen tarjous on vielä voimassa, eli neljällä eurolla lähtee, postimaksut päälle. Tilaukset lähetysosoitteineen kirsti.ellila(at)netti.fi.

Hei onnea kaikki Tiinat ja Kristiinat, Kirsit, Kristat, Kiiat ja Tinjat Kirsteistä puhumattakaan!!!

Oi perhe, etten sanoisi perse

Eilisestä tuli vielä mieleen, että kun tilaisuuden jälkeen äidin luona ruokaillessamme kerroin, miten ahdistavalta oli tuntunut esiintymislavalla kuunnella kehuja, veljeni sanoi: Minä ihailin sitä kuinka osasit poliitikkojen tapaan puhua pitkään sanomatta mitään. Ihailin myös haastattelijaa, joka jaksoi näyttää kiinnostuneelta, vaikka ei jaksanutkaan kuunnella loputtomia vuodatuksiasi.

Johon minä sanoin jotain sellaista, että: on se kumma, kun omaisilta ei koskaan tule yhtään kannustavaa kommenttia.

Johon veljeni taas, että: minä sentään tulin paikalle, eikö se sentään ollut jo jotain.

Johon minä puolestani, että: jos ei ole mitään myönteistä sanottavaa, niin olisiko ollut parempi jäädä vain kotiin.

Tässä vaiheessa mieheni puuttui puheesaan ja alkoi tulkita minulle veljeni puheita parhain päin, eli että veljenihän itse asiassa kehui minua siitä, että olen sujuva kuin poliitikko.

Tänään referoin tämän keskustelun ystävälleni psykiatrille ja hänestä se oli ihan normaali perhetapaamiseen liittyvä keskustelu.

Oi perhe, etten sanoisi perse

Minulla on taikasauva, saa nähdä osaanko käyttää sitä

Vuosi oli ehkä 1976, kun porilainen kirjoittajayhdistys Manuscript järjesti kirjoituskilpailun. Osallistuin kilpaan muutamalla runolla. En koskaan kuullut runoistani sen koommin. En ole aikoihin ihmetellyt heikkoa menestystäni, päinvastoin, mutta tuolloin menestymättömyyteni oli ankara kolaus, joka masensi pitkäksi aikaa.

Hassua kyllä tuo kirjoituskilpa oli ensimmäisenä mielessä, kun Teerialhon Taina soitti alkukesästä ja kertoi, että Manuscript on valinnut kokouksessaan minut Kirjallisuuden Hyväksi Haltiaksi vuosimallia 2012.

Kävin siis äsken hakemassa tunnusmerkkini, kukkahatun ja taikasauvan ja kunniakirjan.

Vaikka on hienoa olla huomionosoitusten kohteena, se on myös uuvuttavaa, ja vähän pelottavaa. Se velvoittaa. Mutta luonnollisesti tulen tekemään kaikkeni, jotta voisin olla tunnusmerkkieni arvoinen. Kiitos Manut!

Minulla on taikasauva, saa nähdä osaanko käyttää sitä

Omat polut

Jos kulkee omia polkuja, eikä tyydy valmiiksi tehtyihin teihin, niin hinnanhan siitä joutuu usein maksamaan.

Omat polut

Sushimättöä heinäkuun kunniaksi

Monet uudet mahtavat asiat valuvat elämäämme niin, että eliitti alkaa harrastaa sitä. Slalom, golf, jooga ovat olleet joskus tällaisia asioita. Niistä kailotetaan jokaisessa aikakauslehdessä ja televisio-ohjelmassa. Kailotuksen myötä eliittiharrastukset muuttuvat rahvaan huviksi menettäen samalla osan siitä gloriasta, joka niillä alunperin oli.

Kun taksikuskit alkavat antaa sijoitusohjeita tietää laman olevan ovella.

Tein tänään elämäni toisen kerran sushia, joten voinen nyt julistaa lopullisesti päättyneeksi ja kuopatuksi sen aikakauden, jolloin sushi oli fiksujen ihmisten kulinaarista urheilua. Tuosta riisimerilevärullasta on viimeistään nyt tullut kansanmättöä, jota tarjoamalla kukaan ei voi enää briljeerata ja esiintyä gastronimian etuvartiona.

Hiukan liikaa taisin laittaa wasabitahnaa, mutta muuten olivat maistuvaisia. Sitä mietin, että pitäisikö kokeilla onnistuisiko sushi tavallisesta puuroriisistä.

Sushimättöä heinäkuun kunniaksi

Se on inhimillisen kosketuksen puutetta, kun velkasaldo on taas kasvanut

Katselin ruotsalaiselta kanavalta keskusteluohjelmaa, jossa mainittiin tutkimuksesta, jonka mukaan ihminen palauttaa kirjalainansa ajoissa, jos kirjastonhoitaja koskettaa hänen käsivarttaan puolentoista sekunnin ajan kirjaa lainatessa.

Ymmärrän tämän hyvin, vaikka itse olenkin alkukangertelun jälkeen tyytyväinen kirjastoon, jossa asioidaan vain automaattien kanssa ja kaikki inhimillinen kosketus ja kanssakäyminen on rajattu minimiin. Kirjastonhoitajat ne vain piileskelevät siellä hyllyjen välissä. Kukaan ei puhu mitään, mutta koneella käydessä huomaan velkasaldoni kirjastoon taas kasvaneen viiteen euroon.

Tulkaa joku koskettamaan, kun käyn seuraavan kerran lainaamassa jotain. Tai sitten minun pitää lopullisesti siirtyä kirjakauppojen ja varsinkin divarien asiakkaaksi.

Se on inhimillisen kosketuksen puutetta, kun velkasaldo on taas kasvanut

Teen Susan Ruususet ja julkistan kannet, voilaa!

Sarjakuva-albumini etukäteissuosio on yllättänyt minut. Tässä näytiksi kirjan kannet. Edelleen on tarjous voimassa, 4 euroa/läpyskä+postikulut. Postia vain tulemaan osoitteeseen kirsti.ellila(at)netti.fi. Jotkut jo kyselivät maksusysteemeistä. Olen ajatellut, että postittaessani kirjan pistän mukaan tilinumeron, eiköhän se ole yksinkertaisinta. 

Teen Susan Ruususet ja julkistan kannet, voilaa!

Nyt lähtee halvalla, jos tilaat ennakkoon!

Aion julkaista omakustanteena sarjakuvamuotoon puetun päiväkirjan pyhiinvaelluksesta Köyliöön. Joitakin kuvia siitä on tuolla Kulkeeko henki -blogissa, sieltä voit käydä kurkkimassa. Albumin nimi on Pieni pyhiinvaellukseni.

(Miksi tuntuu jotenkin melkein kornilta mainita samassa  lauseessa "pyhiinvaellus" ja "Köyliö"? Santiago de Compostela kuulostaisi jostain syystä hohdokkaammalta. Ylipäätään olisi hohdokkaampaa kertoa, että olen käynyt Santiago de Compostelassa. )

Albumi on formaattia A6 vaaka, sivuja siinä on 52. Pistän sen menemään kirjapainoon, kunhan selviän lomastani. Kirja siis ilmestynee elokuun aikana. Blogini lukijoilla on erityinen mahdollisuus tilata kirjaa hintaan 4 euroa + postikulut. Kokonaishinta kotimaahan viitisen euroa. vähän alle tai päälle riippuen siitä paljonko läpyskäinen nyt painaakin.

Jos pienen myyntipuheen pitäisi, niin kirja on siitä erityinen, että siinä käytetään sarjakuvaa ilmaisemaan asioita, joita ei yleensä ilmaista sarjakuvina.

Sinä aikana, kun olen julkaissut Kulkeeko henki blogia, aika moni on sanonut, ettei ole lapsuutensa jälkeen lukenut sarjakuvia, mutta minun blogiani hän seuraa. Epäilen, etteivät ihmiset ole lopettaneet sarjakuvien lukemista sen vuoksi, että sarjakuvakerronta ei kiinnosta, vaan siksi että sarjakuvaien sisältö on jossain inhimillisen kasvun vaiheessa lakannut puhuttelemasta.. Viisikymppistä usein kiinnostaa eri asiat kuin parikymppistä, vaikka eihän tämä mikään järkähtämätön lainalaisuus ole.

Ennakkotilauksia voi siis tehdä osoitteeseen kirsti.ellila(at)netti.fi. Yritän tässä samalla päättää painoksen koon.

.

Nyt lähtee halvalla, jos tilaat ennakkoon!

Juhla loppuu, kun tonkka on tyhjä

Istu vähemmän, elät ehkä kaksi vuotta pidempään.

Kaksi vuotta sinne tai tänne, ei kuulosta kovin kaksiselta, varsinkin kun en varmaankaan saisi kahta sellaista lisävuotta jolloin olin kolmenkymmenen, vaan vuodet lisättäisiin elämän loppupäähän.

Uutisessa kerrotaan tutkijoiden suosittelevan juoksumattoa työpöydän ääreen. Miten paljon ihmiskunta on kärsinyt siitä, että se joutuu tekemään fyysisesti rasittavaa työtä ja haaveillut maailmasta ilman rasitusta! Nyt kun fyysinen rasitus on kaukosäädinten, autojen ym. asioiden ansiosta saatu eliminoitua elämästä, pitääkin rasitus hankkia vapaaehtoisesti.

Sekin tulee joskus mieleen, että ihmisten kadotettua kaipauksensa kuolemanjälkeistä elämää kohtaan tätä maanpäällistä elämää pyritään venyttämään äärimmäisyyteen asti. Ihminen haluaisi elää ikuisesti, koska on niin ikävä ajatella kaiken päättyvän joskus.

Muistan, että on sellaisia juhlijoitakin, jotka eivät halua juhlien koskaan päättyvän. Kun heidät kutsui kylään ja avasi viinitonkan, he eivät lähteneet ennen kuin tonkka oli tyhkä. Siis tämä tapahtui nuoruusvuosina, kun tein itse kotiviiniä.

Kohta ovat kunnalliskodit täynnä juoksumatolla itsensä skarpeiksi treenanneita hyväkuntoisia satavuotiaita joiden pääkoppa prakaa. Siinä onkin henkilökunnalla hommia, kun ne tyypit pidetään aitojen sisäpuolella.

Että peräti kaksi vuotta saa lisäaikaa siitä, kun tappaa päivistään ilon rääkkäämällä itseään juoksumatolla.

Juhla loppuu, kun tonkka on tyhjä

Majavakevät rulettaa!

Erkki vinkkasi, että Keskisuomalaisessa oli ollut arvostelu Majavakeväästä. Kirjailija tykkää, kun hänen kirjastaan sanotaan, että se on hyvin vaikuttava ja koskettava. Enempää analyysia ei sitten enää kaivatakaan!

Mutta se tietysti pistää jäitä hattuun, että jo toukokuussa, kun kävin pokkaamassa Kirjava kettu kirjallisuuspalkinnon, minulle kerrottiin, että Majavakevättä on vaikea saada kirjakaupoista, koska se on niin vanha kirja. Ja siis kirjahan oli ilmestynyt helmi-maaliskuussa. Lastenkirja siis vanhenee noin kahdessa kuukaudessa.

Olen saanut Majavakeväästä paljon myönteistä palautetta, mutta on pari soraääntäkin. Se jäi erityisesti kaivelemaan, kun Ismo Loivamaa jossain arvostelussa sanoi, että lastenkirjoissa hämmästyttävän usein juututaan adoptioteemaan eikä huomata, että maahanmuuttajiakin on. Se otti pattiin ihan erityisesti, koska kirjoitin maahanmuuttajista jo 2000-luvun alkuvuosina Emma ja kesäblues ja Emma ja Amorin huolet kirjoissa. Mutta olen minä jo päässyt siitä yli, jos joku nyt luulee, että kaiket päivät täällä puren rystysiä tämän asian vuoksi.

Majavakevät rulettaa!

Kuis panee Haildegger?

Lueskelin artikkelia kuuluisan filosofin Heideggerin ja hänen rakastajattarensa Arendtin suhteesta. Se on kiinnostava mm. siksi, että Heidegger oli natsi ja Arendt oli juutalainen.

Väkisinkin ihmettelen miten Heideggerin kaltainen tympeä persoona sai yhä uusista opiskelijasukupolvista neitosia vuoteenlämmittäjiksi ja egon pönkittäjiksi. Arendt ei suinkaan ollut Haideggerin ainoa syrjähyppy, joskin tietysti merkittävin, koska suhde kesti vuosikymmenestä toiseen. Välirikosta huolimatta. Vielä kahdeksankymppisenä H. sai hurmattua nuoria naisia. Onko naisiin sisäänrakennettuna vietti joka vaatii miellyttämään tunkiolla häärivää kukkoa? Heideggerilla oli asema, eikä hän vaarantanut sitä esimerkiksi puolustamalla oppi-isäänsä Husserlia, jolle oli velkaa lähes kaiken mitä tieteeseen tuli, kun 30-luvulla  yliopistoa puhdistettiin vääristä tyypeistä.

Korkeassa asemassa oleva nainen on vähän eri tilanteessa. Mieheltä vaatii itsetuntoa lähteä hänen seksilelukseen ja henkilökohtaiseksi ja hetkelliseksi muusaksi. Mies joutuu sellaisessa tilanteessa (tuttavani ilmaisua käyttääkseni) pelkäämään, että saa selkäänsä jos panee huonosti.

Kuis panee Haildegger?