Eilisestä tuli vielä mieleen, että kun tilaisuuden jälkeen äidin luona ruokaillessamme kerroin, miten ahdistavalta oli tuntunut esiintymislavalla kuunnella kehuja, veljeni sanoi: Minä ihailin sitä kuinka osasit poliitikkojen tapaan puhua pitkään sanomatta mitään. Ihailin myös haastattelijaa, joka jaksoi näyttää kiinnostuneelta, vaikka ei jaksanutkaan kuunnella loputtomia vuodatuksiasi.
Johon minä sanoin jotain sellaista, että: on se kumma, kun omaisilta ei koskaan tule yhtään kannustavaa kommenttia.
Johon veljeni taas, että: minä sentään tulin paikalle, eikö se sentään ollut jo jotain.
Johon minä puolestani, että: jos ei ole mitään myönteistä sanottavaa, niin olisiko ollut parempi jäädä vain kotiin.
Tässä vaiheessa mieheni puuttui puheesaan ja alkoi tulkita minulle veljeni puheita parhain päin, eli että veljenihän itse asiassa kehui minua siitä, että olen sujuva kuin poliitikko.
Tänään referoin tämän keskustelun ystävälleni psykiatrille ja hänestä se oli ihan normaali perhetapaamiseen liittyvä keskustelu.
Johon minä sanoin jotain sellaista, että: on se kumma, kun omaisilta ei koskaan tule yhtään kannustavaa kommenttia.
Johon veljeni taas, että: minä sentään tulin paikalle, eikö se sentään ollut jo jotain.
Johon minä puolestani, että: jos ei ole mitään myönteistä sanottavaa, niin olisiko ollut parempi jäädä vain kotiin.
Tässä vaiheessa mieheni puuttui puheesaan ja alkoi tulkita minulle veljeni puheita parhain päin, eli että veljenihän itse asiassa kehui minua siitä, että olen sujuva kuin poliitikko.
Tänään referoin tämän keskustelun ystävälleni psykiatrille ja hänestä se oli ihan normaali perhetapaamiseen liittyvä keskustelu.
Tekstit
Hih:)Perhetapaamisissahan voi puhua suoraan. Minusta omia sisaruksia on tosi vaikea kunnioittaa. Oma isoveljeni on varsinainen kiho, mutta minulle aina se ärsyttävä lökäpöksy mikä hän oli pienenä. Tietysti arvostan hänen saavutuksiaan, mutta en oikein osaa kunnioittaa häntä.
VastaaPoistaMinä tulkitsen että veljesi on sinulle kade, mukakehu ilkeydellä on niin tyypillistä. Pidin omaa isosiskoani rasittavana yksilönä, jota en olisi edes välittänyt tuntea. Mutta kun hän kuoli tajusin että olisin halunnut tuntea hänet paremmin, tuntuu kuin olisi menettänyt lopullisesti jotain mustaan aukkoon, niin kuin onkin. t: petroolin sininen
VastaaPoista"Minä tulkitsen että veljesi on sinulle kade, mukakehu ilkeydellä on niin tyypillistä."
VastaaPoistaTämä tuli mullakin mieleen. Eikä tuollainen töykkiminen mun mielestä ole mitään ns. normaalia perhekeskustelua. Tosin en tiedä, joskus tuntuu että meilläkään ei jutella "normaalisti", kun henkkoht asiat kuitataan enimmäkseen Mitä kuuluu - Ihan ok -tasolla ja sitten puhutaan ihan muuta. (Tapasin itse asiassa tänään omaa veljeäni, keskusteltiin mm. Denverin ammuskelusta, koulutuspolitiikasta ja Brasíliasta.)
PS: Höh, aloin kommentoida ja tapahtui jotain ihmeellistä keskenkaiken, toivottavasti ei tule kahteen kertaan!
Onnea Kirstille tunnustuksesta. Myös toivotan runsaasti teflonpintaa tuollaisille kommenteille jatkossa. Kannattaa vain iloita hyvistä asioista! :)
VastaaPoistaAnonyymi, se on kyllä varmaan totta, että sisarukset aina muistavat toisensa sellaisina kuin he olivat silloin joskus aivan alussa.
VastaaPoistaHei Petrooli;-), olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten vaikea monen on itse asiassa kiinnostua omista perheenjäsenistään autonomisina persoonina. Tapaamissa jylläävät vuosikymmenten takaiset asetelmat, eikä niiden läpi päästä oikeaan kohtaamiseen. En siis puhu pelkästään itsestäni, vaan tuntuu että tämä on yleisempikin juttu. Ei tietenkään kaikilla. Siksi olisi tietenkin hyvä, jos voisi tutustua omaisiinsa ennen kuin tuoni korjaa satoa. Mutta tämä on helpommin sanottu kuin tehty.
Anu, tuo on yksi niistä asioista, joita olen äimistellyt myöskin. Koulutuspolitiikasta ja Brasiliasta voisi puhua kenen kanssa vaan.
Kiitos Johanna. Juu, tiedän että olen vähän yliherkkä. Se on huono juttu sukulaistapaamisissa, mutta hyvä juttu kirjailijan työssä...
Jotensakin huvittavaa, vaikka ei ehkä pitäisi olla. Valitettavan tavanomaistahan tuollainen perhepiireissä on.
VastaaPoistaJos se olikin ihan normaali satakuntalainen keskustelu ;)
VastaaPoistaJere, kyllä se huvittavaa oli. Parempi vaan nauraa ja säästää itkut toiseen tilanteeseen...
VastaaPoistaUmp, kyllä varmaan oli juu.
Tahalliselta ilkeilyltähän tuo veljesi sanailu vaikutti, en voi sille mitään.
VastaaPoistaMinulla on hyvät välit yhden siskoni ja molempien veljien kanssa, emmekä me ilkeile toisillemme. Saatamme kyllä laskea leikkiä keskenämme esimerkiksi siitä, millaisia olimme lapsina, mutta leikinlaskussa on aina aimo annos sydämellisyyttä mukana. Puhumme myös kipeistä asioista, mutta aina on mukana samanlainen sydämellisyys kuin leikinlaskussakin.
Luulen, että se oli silti jollakin tapaa tahatonta. Kaipa sitä itsekin tulee välillä sanotuksi asioita, jotka kuulostavat vähän toiselta kuin mikä oli alunperin tarkoitus.
VastaaPoistaHyvistä sisarussuhteista kannattaa kyllä iloita.
Huvitti tämä postaus, koska on ilmeisen totta, että sisarusten väliset keskustelut ovat juuri tuollaisia.
VastaaPoistaHaluan vielä lisätä, että olin huomaavani lomani aikaisen lukutauon jälkeen ihan uudenlaisen vireen täällä blogissa ja nyt sitten tuli tuo tunnustuskin. Ihan selvästi on uusi positiivinen, energinen ja menestyksekäs kausi nyt alkanut sinun elämässäsi!
Sopii toivoa anonyymi, että niin olisi!
VastaaPoistaAnteeksi ulkopuolisen kommentti, mutta kyllä minusta veljesi lausunto osoitti selvästi että hän tykkää sinusta. Juuri noin silloin puhutaan, ainakin täällä läntisessä Suomessa. Jos tekee oikeastaan mieli kehua, on kumminkin parasta sanoa että "olemmää huanompiakin kuullu..."! Sehän on kuin lämmin halaus!
VastaaPoistaTervetuloa joukkoon tummaan! Niin, kyllä ymmärrän, että noin se menee. En ole kovin sujuva kehuja itsekään, pakko myöntää:-)
VastaaPoistaPerh(s)e on pahin! No, Turussa syntyneenä ja kai sinäkin siellä päin ainakin, kaikki kysymyksetkin alkavat: "Essunka sää kummiksa tommottos sitä meinannu?" "Ei sunka sull kiire ol, ettes kaffel ehri?". Missään muualla kotomaassa en ole huomannut, että kaffelle kutsuminenkin aloitettaisiin negativoimalla ;) Paitsi en kai mä nyt oikees kummiskaa oo.....
VastaaPoistaLäheltä liippaa Polga, olen Porista kotoisin. Sieltä on jäänyt mieleen se outous, että ihminen käskettiin kylään, ei siis kutsuttu. Luulen, että siitä on tullut arkuus kutsua ihmisiä, takaraivossa väikkyy käskeminen.
VastaaPoistaHih, miehestäsi kuoriutui varsinainen diplomaatti ja rauhanneuvottelija! Kyllähän nuo perheneuvottelut joskus ovat vähän, no, tulkinnanvaraisia ;)
VastaaPoistaKyl se varmaan on ihan hänen luontonsa, että toimii sovittelijana.
VastaaPoista