Eilisen tilaisuuden jälkimainingeissa mietiskelin kirjallisuusasioita. Sitä kuinka kirjallisuudesta usein puhutaan ikään kuin se olisi jokin vapauden valtakunta, jossa kiinnostuneena vain tarkastellaan kielen kehittymistä ja maailman näyttäytymistä tekstissä.
Tämä ongelma alkoi vaivata Hännikäisjupakan aikoihin. Mieskirjailija paitsi kirjoittaa esseekirjan miehen kunniasta myös poseeraa natsien kanssa Eugen Schaumanin muistomerkillä. (Muistan omilta kansakouluajoilta, että Schauman oli sankari.) Mieskirjailija myös aika epäkunnioitettavalla tavalla häiriköi naispoliitikkojen facebookseinillä, ilmeisesti humalapäissään.
Syntyikin pian kiivassävyinen keskustelu siitä, tekeekö Savukeidas oikein, kun julkaisee kyseisen kusipään esseitä.
Savukeidas kävi uljaaseen puolustustaistoon, mutta lopulta myöntyi katkaisemaan suhteen Hännikäiseen eikä Hännikäinen voi enää julkaista taideluomuksiaan ainakaan Savukeitaan kautta.
Jokin tässä häiritsee minua. Meillä on kuin onkin siis aika vahva konsensus siitä, että meidän pitää julkaista vain oikealla tavalla ajattelevien ja fiksusti käyttäytyvien ihmisten teoksia.
Onhan tämä ymmärrettävääkin, koska ovathan fiksut paljon miellyttävämpiä tyyppejä kuin kusipäät.
Mutta silti minua vaivaa kysymys siitä onko ihmisen oikea mielipide ja hyvät käytöstavat tärkeämpi asia kuin se taideteos jonka ko. ihminen luo.
Heideggerkin oli natsi, mutta jos hänen filosofisilla pohdinnoillaan olisi pyyhitty pyllyä, olisiko maailma parempi? (Kysymys ei ole retorinen, vaan oikea kysymys.)
En ole lukenut Hännikäisen teosta, luen vähän muunlaisia juttuja, joten en ota kantaa hänen teostensa laatuun ja merkitykseen (jota emme välttämättä edes vielä nyt voi tietää, aika näyttää). Mutta jollakin tavalla minua siis häiritsee tunne siitä, että kirjoittajan oikean mielipiteen ja hyvän käytöksen merkitys on ulkonäön ja muiden ulkokirjallisten ansioiden lisäksi kasvamassa tärkeämmäksi asiaksi kuin luotu teos.
Tässä on jotain hyvin latteaa, epävapaata, sidottua, matalamielistä ja ärsyttävää. Jään pohtimaan asiaa.
Tämä ongelma alkoi vaivata Hännikäisjupakan aikoihin. Mieskirjailija paitsi kirjoittaa esseekirjan miehen kunniasta myös poseeraa natsien kanssa Eugen Schaumanin muistomerkillä. (Muistan omilta kansakouluajoilta, että Schauman oli sankari.) Mieskirjailija myös aika epäkunnioitettavalla tavalla häiriköi naispoliitikkojen facebookseinillä, ilmeisesti humalapäissään.
Syntyikin pian kiivassävyinen keskustelu siitä, tekeekö Savukeidas oikein, kun julkaisee kyseisen kusipään esseitä.
Savukeidas kävi uljaaseen puolustustaistoon, mutta lopulta myöntyi katkaisemaan suhteen Hännikäiseen eikä Hännikäinen voi enää julkaista taideluomuksiaan ainakaan Savukeitaan kautta.
Jokin tässä häiritsee minua. Meillä on kuin onkin siis aika vahva konsensus siitä, että meidän pitää julkaista vain oikealla tavalla ajattelevien ja fiksusti käyttäytyvien ihmisten teoksia.
Onhan tämä ymmärrettävääkin, koska ovathan fiksut paljon miellyttävämpiä tyyppejä kuin kusipäät.
Mutta silti minua vaivaa kysymys siitä onko ihmisen oikea mielipide ja hyvät käytöstavat tärkeämpi asia kuin se taideteos jonka ko. ihminen luo.
Heideggerkin oli natsi, mutta jos hänen filosofisilla pohdinnoillaan olisi pyyhitty pyllyä, olisiko maailma parempi? (Kysymys ei ole retorinen, vaan oikea kysymys.)
En ole lukenut Hännikäisen teosta, luen vähän muunlaisia juttuja, joten en ota kantaa hänen teostensa laatuun ja merkitykseen (jota emme välttämättä edes vielä nyt voi tietää, aika näyttää). Mutta jollakin tavalla minua siis häiritsee tunne siitä, että kirjoittajan oikean mielipiteen ja hyvän käytöksen merkitys on ulkonäön ja muiden ulkokirjallisten ansioiden lisäksi kasvamassa tärkeämmäksi asiaksi kuin luotu teos.
Tässä on jotain hyvin latteaa, epävapaata, sidottua, matalamielistä ja ärsyttävää. Jään pohtimaan asiaa.
Tekstit
Saattaa hyvin olla ettet halua, että pohdintaasi kommentoidaan, joten voit poistaa tämän mikäli se sinusta siltä tuntuu.
VastaaPoistaOlen seurannut vain sivusilmällä Hännikäinen toilailuja enkä ota niihin kantaa. Verkossa olevista hänen kirjoituksistaan olen lukenut osan, ja hänen ajatusmaailmansa on hyvin vieras, osin minusta jopa vastenmielinen. Hänen sanomisen vapauttaan ei kukaan ole koskaan pyrkinyt rajoittamaan. Se Hännikäisestä.
Kustantamo ja kustantaja tekee käsitykseni muiaan kustannuspäätöksensä omasta vapasta tahdostaan. Syyt julkaisemiseen tai julkaisemattomuuteen ovat hyvin monenlaisia. Niistä kaikista ei varmaankaan ole kukaan täysin selvillä.
Kirjailijoille kustantaja on työnantaja, tätä ovat aika monet kirjailijat korostaneet. Työsuhdeturva on heikompi kuin muista ns. normaaleissa työsuhteissa. Normityösuhteetkin alkavat tosin olla hyvin heikkoja. Työnhakijoita on moninkertainen määrä työpaikkoihin nähden, joten työnantajalla on monta tasavertaista hakijaa avoimeen työpaikkaan. Silloin valintaprosessiin alkaa vaikuttamaan muutkin seikat kuin vain osaaminen ja työssä vaadittavat taidot. Se ikävä kyllä alkaa näkyä ja tuntua myös kirjailijoiden elämässä.
Kirjailija ei ole sen kummempi ihminen kuin muutkaan ihmiset. Ei työpaikkallakaan saa yleensä tehdä, toimia tai käyttäytyä miten sattuu. Aika äkkiä voi päästä yt-neuvotteluissa irtisanottavaksi ja ammattiura voi katketa jopa ulkonäön takia. Työelämässä on paljon syrjintää ja todellista epäoikeudenmukaisuutta josta ei hirveästi puhuta.
Joten, miksei tämä työelämän kiristyminen näkyisi myös kirjailijoiden kohtelussa?
Tietenkin haluan että kommentoidaan, en kai minä muuten jaksaisi mitään kirjoittaa. Niin minäkin ajattelen, että kustantamo tekee omat päätöksensä, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa Savukeidas näytti joutuvan aikamoisen ryöpyn kohteeksi ja lopulta sanoi yhteistyön irti Hännikäisen kanssa, koska koki että Hännikäinen kävi jo taakaksi. Minusta näytti, että kustantamo teki ratkaisun painostuksen alla, ei omasta vapaasta harkinnastaan. JA että kysymys ei missään vaiheessa ollut ko. taideluomuksen taiteellisesta tms. arvosta, vaan siitä että kirjailija käyttäytyi huonosti ja että hänellä oli epämuodikkaita mielipiteitä asioista.
PoistaEn ole seurannut niin tarkkaan, että voisin sanoa tietäväni, mutta saattaa se olla että kustantajakin voi joutua moraalis-eettisten kysymysten äärelle toisinaan. Sillä joutuuhan kustantaja perustelemaan jotenkin kustannuspäätöksensä.
PoistaSe, onko kukaan meistä koskaan täysin vapaa ulkoisesta painostuksesta, onkin tosi hyvä kysymys.
Ylläolevan anonyymin kommentti on kiinnostava koska se tuntuu varsin osuvalta kuvalta tilanteesta, mutta/koska se hylkää kokonaan ylevät ajatukset taiteesta jonain suurena, jalona ja riippumattomana.
VastaaPoistaEhkä näin on, ehkä taidetta on se että tekee rahaa.
Sivuhuomiona, mä mietin jokin aika sitten että kirjailijat pitäisi toimittaa johonkin leprasiirtolan tapaiseen, ulkopuolelta toimitetaan ruokaa ja muita tarpeita ja siirtolasta taas kirjojen kässäreitä mutta mitään muuta kommunikaatiota ei olisi.
PoistaJa kaikki kirjallisuus (ainakin kauno-, ehkä myös esseistiikka) tuottaa kyseisessä siirtolassa: kerran vuodessa järjestettävässä tarkastuksessa voisi hakea poispääsyä mutta poispäässeillä on vaitiolovelvollisuus siirtolan sisäisistä tapahtumista ja kirjoittaa eivät tietenkään saa.
Niin, minusta taiteen tekemisen voi monilta osin rinnastaa mihin hyvänsä amattityöhön mitä ihminen tekee. Tämä on se mikä erottaa ihmisen eläimestä. Eläin ei luo kulttuuria, tee taidetta. Eläin ei solmi työsuhdetta tai tee töitä, siinä mielessä kuin ihminen tekee.
PoistaTaiteetekeminen kuuluu ihmisten maailmaan ja on jaettavissa vain ihmisten kanssa. Musiikkia kuuntelevia kissoja ja koiria olen kyllä tuntenut, ja jotkin kasvitkin kuulema virkistyvät musiikista, siitä on kai tehty jotain tutkimuksiakin. Taiteen vastaanottaminen ylittää rajoja ja rakentaa siltoja myös erilaisten ihmisten ja kulttuurien välillä, joten taiteella on siten aivan erityinen merkityksensä tässä pahuksenmoisessa maailmassa jossa on toisinaan aika raskasta elää ihmisenä ihmisten joukossa.
Tätä Hdcaniksen siirtola-ajatusta lienee pienimuotoisena kokeiluna testattu, eikös Nylenkin viettänyt jonkin aikaa taidevankilassa.
PoistaMitä tulee taiteen rooliin siinä, että vastaanottaminen ylittää rajoja ja rakentaa siltoja, niin hyvä jos näin on, mutta minua on alkanut epäilyttää, että itse asiassa on aika harvinaista jos näin oikeasti tapahtuu. Ihmiset lukevat enimmäkseen kirjoja joissa heidän omia käsityksiään silitetään myötäkarvaan. Ikävä kyllä olen itsekin tällainen lukija, esim. kiihkoateistien tekstejä en oikein jaksa lukea, vaikka olisi minkälaista verbaaliakrobatiaa ja sanan säihkettä. Pitäisi tietenkin lukea ja valistua, mutta ei jaksa millään.
Hännikäinen sitäpaitsi on aika miellyttävä tyyppi, eikä lainkaan kusipää. Kännisen sekoilun facebookissa voi hyvin antaa anteeksi, vaikka se tyhmää olikin.
VastaaPoistaItseänikin huolestuttaa suomalaisen taiteen sisäänpäinlämpiävyys ja se, että Suomessa taiteilija on jo jonkinlainen tyyppi. Kaukana ei olla siitä, että vain hyvät, jengiin kuuluvat tyypit voivat olla julkaisukelpoisia.
Suomalaisen runouden taso on laskenut 50-luvusta kuin punaisen lehmän häntä, minusta.
Olennaista minusta on kysyä, miten paljon sillä kuuluu olla vaikutusta, että onko kirjailija miellyttävä vai epämiellyttävä. Onko hyvä, jos tällainen asia nousee kovin keskeiseksi? Ja kuinka paljon olisi jäänyt kirjoja julkaisematta, jos kirjailijan miellyttävä luonne, sujuva käytös ja oikeansuuntainen ideologia olisivat olleet edellytyksenä julkaisutoiminnalle.
VastaaPoistaIhmisten tietämättömyyshän on suuri ongelma luoda taidetoksia. Siis ihmiset ovat aivan uskomattoman TYHMIÄ! En ymmärrä, miksi kustantaja kovin tarkkaan kuuntelisi vaatimuksia, koska mielipiteisin ja äänekkäin yleisö ei osta kirjoja.
VastaaPoistaEli selvennän, jos on kerran mennyt tappamaan kissan taiteen nimissä, niin kaikki mieliensä sisällä odottavat joko sitä, että kaveri tulevissa töissään vain tappaa kissoja tai ei tee mitään taidetta eli ei tapa kissoja. Ja yllätys on valtava, jos kaverilla on olemassa muutakin taidetta kuin tapettu kissa, mutta tätä tietoa onko muutakin kuin tapettuja kissoja taidetuotannossa olemassa ei kuitenkaan haeta millään tavalla. Mutta tämä sakki koostuu ihmisistä, jotka ei tiedä taiteesta hevonpaskaa eikä mainittavasti osta eikä kuluta taidetta, koska ei lainkaan välitä siitä, joten miksi heille pitää antaa iso valta vaikuttaa?
Eli yritän sanoa, että "kusipäille" pitää antaa työrauha, koska se jos mikä on sananvapautta ja vie ihmiskuntaa eteenpäin. Mikään ei muutu, jos ihan tosissamme ajattelemme sanavapauteen kuuluvan vain vallitsevat hyväilysuuntaukset ja muiden kuuluisi olla hiljaa tai muuten tulee potkut jopa Facebook kaveruudesta. :-)
Tässä Hännikäistapauksessa äänekkäin joukko mielestäni oli kuitenkin ihmisiä, jotka itse kirjoittavat, julkaisevat jne.
VastaaPoistaJa siis itsekin hyvin ymmärrän Hännikäiseen kohdistuvan tuohtumuksen, mutta miten raikasta ja huojentavaa olisi, jos hänet silputtaisiin argmentoimalla sitä vastaan, mitä hän kirjoituksissaan esittää. Jos hän käyttäytyy törkeästi netissä tai muualla, hänestä voisi tehdä rikosilmoituksen. Olisi siis hyvä jotenkin pyrkiä erottamaan puuroja ja vellejä toisistaan. Kirjoittajan huono käytös ei ainakaan täysin tee tyhjäksi hänen kirjoitustensa pointtia, siihen olisi hyvä puuttua muilla keinoin.
Tällä hetkellä näyttäisi aika tyypilliseltä muutenkin, että poliittiset ym vastustajat pyritään voittamaan pilkkaamalla, ei argumentoimalla. Olen esim. omassa facebook-verkostossani kohdannut todella paljon kristillisdemokraatteihin ja perussuomalaisiin liittyvää raivokasta pilkantekoa. Se on toki ymmärrettävä tuo pilkkaamisen halu, mutta en koe sen vievän asioita eteenpäin. Oikeastaan se enemmän taannuttaa, ainakin olen huomannut useissa yhteyksissä nykyään puolustavani kummankin puolueen poliitikkojen olemassaolon oikeutusta, mitä en todellakaan haluaisi tehdä jos ilmapiiri olisi hiukan vähemmän kiihtynyt heitä kohtaan. Mutta kun monet liberaalit ja demokraatit ja humaanit henkilöt olisivat ilmeisesti valmiit kieltämään heitä toimimimasta ja se nyt vaan on niin outo ajatus demokratiassa, mielestäni.
Sananvapauspuheessa tuntuisi olevan paljon tekopyhyyttä, koska sananvapaudesta kovaan ääneen puhuvat eivät välttämättä soisi sananvapautta niille jotka ajattelevat väärin heidän näkökulmastaan tarkastellen.
Mähän päädyin hylkäämään koko sananvapaus-argumentin koska se on sisäisesti liian paradoksaalinen että sitä voi käyttää perustelemaan yhtään mitään (tuolta tarkempia perusteita, en jaksa niitä tähän taas kirjoittaa: http://hdcanis.blogspot.fi/2015/05/sananvapaudestailmaisunvapaudesta.html )
PoistaMieleen tulee myös että loppujen lopuksi se että painostaa jotain kustantajaa hankkiutumaan eroon kirjailijasta mutta sen jälkeen toteaa että ei tässä mitään kirjoittamisen vapautta rajoiteta on vähän sama kuin että polttaa jonkun kodin ja sen jälkeen sanoo että ei tässä tämän henkilön olemassaoloa pyritä rajoittamaan. Kirjaimellisesti totta, käytännössä, nojoo...
Kävin lukemassa kiinnostavan pohdiskelusi. "Toinen ongelma on että tiedotusvälineet eivät reaalisessa maailmassa ole tai edes voi olla täydellisen objektiivisia, niiden toiminta heijastaa yhteiskunnan valtasuhteita, poliittista, taloudellista ja mielipidevaltaa, ja näiden ulkopuolisten mahdollisuudet saada esille oma näkökulma, tai usein myös totuusarvollisesti merkittäviä seikkoja, ovat rajalliset. " Just näin.
VastaaPoistaOlen myös miettinyt sitä, että sananvapausjärjestössä toimivat saattavat aika pidäkkeettömästi haukkua kusipäiksi jne ihmisiä, jotka ajattelevat asioista toisella tavalla. Ja sitten he loukkaantuvat, jos huomauttaa, että heidän kielenkäytöstään saa käsityksen, etteivät he oikein tykkää toisella tavalla ajattelevien sananvapaudesta. Niin kauan on tietysti asiat hyvin, kun pysytellään vielä verbaalisessa soimauksessa tai pilakuvien piirtelyn tasolla, mutta silti minusta tuntuu hiukan oudolta, että sananvapausaktivistit suuttuvat niin paljon jonkun toisella tavalla ajattelevan puheista ja toiminnasta.